Arvoisa rouva puhemies! Sitaatti käsittelyssä olevasta hallituksen esityksestä: ”Palvelujen järjestämisedellytysten turvaaminen edellyttää, että toiminnalle asetettavat vaatimukset ja resurssit ovat tasapainossa ja palvelut järjestetään kustannustehokkaasti. Päätöksentekoon voi kuitenkin kohdistua hyvinvointialueiden rahoituksen niukkuudesta johtuvaa painetta, joka saattaa johtaa tahattomiin negatiivisiin seurausvaikutuksiin etenkin hauraille ja haavoittuville asukkaille. Taustalla voi olla kansalaisten välttämättömien hoidon ja palveluiden tarpeiden tunnistamatta jääminen tai se, ettei toimenpiteiden laajakantoisia seurausvaikutuksia oteta riittävällä tavalla huomioon.” Kun esityksessä todetaan, että ehdotetuilla muutoksilla yhtenäistettäisiin hyvinvointialueiden ohjausta sekä selkeytettäisiin valtiovarainministeriön roolia ohjauksessa, tarkoitetaan käytännössä päätäntävallan siirtoa valtiovarainministeriöön.
Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveyspalvelujen uudistuksen myötä kaikki sote-menot on koottu yhteen ja ne tehtiin näkyviksi. Aiemmin maksajina olivat kunnat, jotka jokainen omalla tavallaan kuittasivat laskun. Tämä tie oli kuljettu loppuun, ja muutos oli välttämätön. Samalla purettiin hallintoa merkittävästi.
Keskeinen ratkaistava asia on normiohjauksen, rahoituksen ja henkilöstön saatavuuden saaminen tasapainoon. Nyt käsittelyssä oleva hallituksen esitys tarjoaa ratkaisuksi ohjauksen ja valvonnan kiristämistä ja keskittämistä valtiovarainministeriöön. Todennäköisempää on, että epätasapaino pahenee tämän myötä.
Arvoisa puhemies! Mikä on suomalaisen sosiaali-, terveys- ja pelastuspolitiikan tärkein tehtävä, ja millä tavoin sitä tulisi ohjata ja kehittää? Tärkein tehtävä on tarjota palvelut, jotka mahdollistavat jollain tapaa säällisen elämisen edellytykset koko Suomessa. Ministeriöiden ja poliittisen ohjauksen tärkein ja ensisijainen tehtävä on laittaa palvelujärjestelmät kuntoon. Ihmiset odottavat joka puolella maata, että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin hyvinvointialueiden toiminnan tukemiseksi ja sote-palvelujen kehittämiseksi. Hallitus puhuu digitaalisista palveluista, mutta on epäselvää, millä tavoin esimerkiksi laajakaistarakentamisen tuen lopettaminen ja koko budjettimomentin poistaminen edistää tätä päämäärää.
Arvoisa puhemies! On vaikea löytää perusteluja sille, miten sote-palvelut paranisivat siirtämällä valtaa valtiovarainministeriöön. Voisiko sen sijaan parannusta tilanteeseen hakea seuraavista ehdotuksista, jotka ovat monelle meistä entuudestaan tuttuja:
1) Hyvinvointialueiden kustannuskehityksen loivennuspäätökset otetaan uudelleen harkintaan. Tämä on täysin mahdollista valtiontaloutta vaarantamatta, kyse on valinnoista.
2) Hyvinvointialueille annetaan lisäaikaa tasapainottaa talous. Tästä olemme jättäneet lakialoitteen, alijäämän kattamisajan pidentämisestä kahdella vuodella.
3) Matkakustannusten korvausten 300 miljoonan euron summa siirretään Kelalta hyvinvointialueille. Tällöin aluepäättäjät voivat vertailla, kuinka kannattavaa on sote-palvelupisteen sulkeminen verrattuna siihen, että palveluja tarvitsevat istuvat takseissa kymmeniä, usein jopa satoja kilometrejä. Siirron myötä on myös mahdollista suunnitella välttämättömiä kuljetuksia taloudellisemmin.
4) Toteutetaan — ei siis vain arvioida ja selvitetä, vaan toteutetaan — yhteinen valtakunnallinen ratkaisu vuokratyövoiman ylimitoitetun käytön vähentämiseksi.
5) Toteutetaan hallitusohjelmaan kirjattu ammatinharjoittajamallin käyttöönotto.
6) Uudistetaan sote-palveluiden rahoitusmalli yhteistyössä.
Ihmisten hyvinvointi on kaikille yhteinen asia, ja palvelujen käyttäjää kiinnostaa niiden saatavuus, ei se, mikä poliittinen ideologia niiden taustalla aina neljän vuoden välein sattuu olemaan.
Arvoisa puhemies! Sosiaali- ja terveysministeriön lausunnossa ministeriö katsoi hyvinvointialuelain 11 §:n 3 momenttiin ehdotetun sääntelyn, jonka mukaan ohjauksen lähtökohtana olisivat finanssipoliittiset tavoitteet, olevan mahdollisesti ristiriidassa perustuslain sääntelyn ja kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden kanssa. Ministeriön mukaan tasapainosyistä myös sosiaalisten perusoikeuksien toteuttamiseen liittyvien tavoitteiden tulisi ehdotettua paremmin ilmetä sääntelystä. Nyt ainoa julkisuudessa esitetty konkreettinen työkalu, jota hyvinvointialueille tarjotaan, on puinen leikkuulauta. Onko niin, että sairaalaraportin kakkosvaihe tarjoaa giljotiinia, mitä siinä sitten lukeekaan kannustuksena — ”on päättömien päätösten aika” tai jotain muuta perusnokkelaa. [Naurua]
Suuri riski on, että valtiovarainministeriön ohjauksessa tehdään paniikkiratkaisuja, joiden vaikutukset voivat olla arvaamattomat niin taloudellisesti kuin ihmisten lisääntyvänä pahoinvointina. On aivan selvää, että talouden tulee olla kestävällä pohjalla. On myös aivan selvää, ettei kestävällä pohjalla olevalla taloudella ole merkitystä, jos ihmisten elämältä viedään pohja pois. Mitä kauempana valta ja päätöksenteko on ihmisistä, sitä helpompi on tehdä päätöksiä, joissa ihmisistä ei välitetä. Nyt valtiovarainministeriö on ottamassa hyvinvointilaivan totaaliseen ohjaukseen. Kauko-ohjaimena toimii taskulaskin, eikä kapteeni tunne laivansa lastia.
Arvoisa puhemies! Tasavallan presidentti Alexander Stubb piti meille puheen tässä salissa viime perjantaina: ”Elämme maailmassa, jossa tekoäly ja robotisaatio kykenevät tekemään paljon asioita, joita me ihmisinä aiemmin teimme. On kuitenkin yksi asia, jossa me ihmiset olemme edelleen parempia, nimittäin empatia, välittäminen.” Empatia tarkoittaa kykyä ymmärtää toisen ihmisen tunteita ja näkökulmia, asettua toisen asemaan. Sen voi määritellä myös myötäelämisen taidoksi.
Antiikin Kreikassa syntyi ajatus tasa-arvosta ilman ylempää auktoriteettia. Sen lopputulemana oli demokratia, joka koski kuitenkin vain yhteisön vapaita miehiä. Vallan keskittäminen valtiovarainministeriöön on valinta kohti tällaista Suomea, jossa demokratia koskee vain osaa kansasta ja liian usein vain parempiosaista kansanosaa. Ihmisistä on tulossa numeroita, joista osa leimataan miinusmerkillä.
Arvoisa puhemies! Hallituksella on varaa osoittaa hyvinvointialueiden sijasta puoli miljardia euroa yksityislääkäreiden Kela-korvauksiin. Tämä helpottaa jo ennestään yksityisiä palveluja käyttäviä kympin tai kaksi, mutta se ei tuo apua pienituloisille eikä työelämän ulkopuolella oleville sairaille ja eläkeläisille, jotka ovat julkisten sote-palvelujen varassa. Ihmisten hyvinvoinnista päätäntävallan keskittäminen valtiovarainministeriöön herättää enemmän huolta kuin luottamuksen tunteita. — Kiitos.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Edustaja Räsänen, Joona.