Arvoisa puhemies! Tässä siis on kysymys virvoitusjuomaverosta annetun lain muuttamisesta, ja tämän lain tavoitteena on muuttaa virvoitusjuomaveroa nykyistä voimakkaammin terveysperusteiseen suuntaan ja ohjata siten kulutusta ja tuotantoa korkean sokeripitoisuuden juomista vähemmän sokeria sisältäviin juomiin. Lain tavoitteena on myös ylläpitää verotuottoja, eli verolla on edelleen myös fiskaalinen tavoite. Tässä esityksessä virvoitusjuomien valmistevero porrastettaisiin nykyisen kahden veroluokan sijaan kuuteen veroluokkaan, ja alimman veroluokan veroa kannettaisiin sokerittomista tuotteista kuten nykyisin, mutta veron määrä olisi tältä osin nykyistä alempi.
Puhemies! Asiantuntijakuulemisessa terveyttä edistävät järjestöt pitivät tärkeänä sitä, että veroa kehitetään terveysperusteisempaan suuntaan. Elintarviketeollisuutta edustavat järjestöt ja toimijat eivät kannattaneet muutoksia. Ehdotusten terveys- ja taloudellisiin vaikutuksiin nähtiin liittyvän epävarmuutta, sekä ehdotettujen tuoteryhmien nähtiin eriarvoistavan eri toimialan yrityksiä keskenään. Veroluokkien määrää kritisoivat sekä terveyttä edistävät järjestöt että elintarviketeollisuuden edustajat.
Kuultavista monet, mukaan lukien nämä terveyttä edistävät järjestöt, pitivät kuitenkin hyvänä, että esityksessä on esitetty mallia, jossa luontaista ja lisättyä sokeria kohdellaan verotuksellisesti samalla tavalla. Toisaalta myös moni taho vastusti tätä mallia, ja erityisesti ongelmaksi nostettiin asiakkaiden kaupassa itse mehukoneella puristamat mehut sekä sitten paikan päällä valmistetut smoothiet, joiden osalta veron määrän laskeminen voi olla käytännössä aika mahdotonta. Tässä sinällään tunnistettiin tuorepuristettujen mehujen marjojen hyödyt, mutta ne eivät poista niiden sisältämän sokerin tuomaa haittaa liialliselle energiansaannille ja hammasterveydelle.
No, valiokunnan kanta: Valiokunta pitää tätä ehdotusta perusteltuna, ja se pitää sitä perusteltuna siksi, että tämä menee kuitenkin kohti terveysperusteisempaa veroa. Vero-oh-jaus kohdistuisi nimenomaan sokerin saannin vähentämiseen, ei muihin terveysnäkökohtiin, ja tähän nähden valiokunta pitää perusteltuna luontaisten ja lisättyjen sokerien kohtelemista samalla tavalla.
Valiokunta myös on harkinnut, onko näin moni veroluokka tarpeen. Hallituksen esityksessä on pyritty kuitenkin löytämään malli, joka kannustaa muokkaamaan sokeripitoisuutta, ja tähän nähden valiokunta katsoo, että esitetyt veroluokat ovat perusteltuja, mutta valiokunta kuitenkin katsoo, että veroporrastusten vaikuttavuutta tulee seurata.
Valiokunta toteaa, puhemies, että paikan päällä valmistettujen tuotteiden sokeripitoisuuden määrittämiseen liittyy hallinnollista hankaluutta, ja sokeripitoisuus pitää pystyä määrittämään entistä tarkemmin nyt, kun veroluokkien määrä kasvaa, eli veron perusteen tulisi olla selkeä. Ja tämän vuoksi valiokunta esittää, että tällaiset niin sanotut pakkaamattomat juomat, jotka on valmistettu välittömään myyntiin elintarvikkeen luovutuspaikassa, rajataan veron ulkopuolelle, ja me esitämme valiokuntana tätä muutosta tähän lakiin.
No, tämä laki on tarkoitettu tulemaan voimaan myöhemmin asetuksella sen jälkeen, kun komissiolta on saatu varmistus siihen, ettei veromalliin liity valtiontukioikeudellisia ongelmia. Meillä kuulemisessa toimiala on tuonut esille, että teollisuus ja kauppa sopivat 4–8 kuukautta aikaisemmin näistä tulevista valikoimajaksoista hinnoittelun suhteen, ja siksi valiokunta pitää tärkeänä, että asetuksella voimaantuloajankohtaa määritettäessä nämä pitkät valikoimajaksot otetaan huomioon.
Lopuksi valiokunta korostaa, että jatkossa veroa tulisi tarkastella laajemmin ottamalla huomioon myös muut terveysnäkökohdat kuin sokeri, ja lisäksi tulisi arvioida mahdollisuutta laajempaan, myös muihin tuoteryhmiin kohdistuvaan terveysperusteiseen veroon. Tähän liittyen valiokunta esittää lausumaa, jonka nyt luen, eli ”eduskunta edellyttää, että hallitus jatkaa laajemman terveysperusteisen veron valmistelua, joka ottaisi laajemmin huomioon tuotteiden terveysvaikutukset.”
Puhemies! Näin ollen tällä lausumalla esitämme tätä lakia hyväksyttäväksi, mutta kuitenkin muutettuna tämän niin sanotun smoothie-poikkeuksen osalta.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Smoothie-poikkeus. — Edustaja Multala, edustaja Multala poissa. — Edustaja Mäkisalo-Ropponen.