Arvoisa puhemies! Täällä on käytetty tänään monia hyviä puheenvuoroja lentoverosta. Me olemme ottaneet tässä hallituksessa maailman kunnianhimoisimmat ilmastotavoitteet käyttöön, ja se tarkoittaa sitä, että me olemme siinä tilanteessa, jossa meidän on aivan välttämätöntä ja kiireellistä ensinnäkin vähentää päästöjä. Meidän on vähennettävä päästöjä kaikilla mahdollisilla aloilla. Jos emme leikkaa lentoliikenteestä, jos emme ole valmiita leikkaamaan siitä, se tarkoittaa sitä, että liikenteen saralla muissa kulkutavoissa on tehtävä suurempia leikkauksia. Meidän on tehtävä kaikkemme, jotta myös lentojen päästöjä vähennetään. Keinoja on hyvin monia, kuten tänään on keskustelussa tullut esiin: biopolttoaineet, ympäristöystävällisempi kalusto, myynnin vähentäminen ja niin edelleen. Ja on todella hienoa, että meidän oma kansallinen lentoyhtiömme Finnair on tarttunut ripeästi toimeen ja tavoittelee neutraaliutta päästöjen suhteen jo vuoteen 45 mennessä.
Toinen asia, jota meidän on pakko tehdä saavuttaaksemme tämän ilmastotavoitteen, on se, että meidän on lisättävä nieluja. Meidän on pakko pystyä lisäämään nieluja, jotta voisimme päästä niihin kunnianhimoisiin tavoitteisiin.
Mutta se kolmas asia, jota meidän on välttämätöntä tehdä ja josta valitettavan vähän on puhuttu tänään tässä keskustelussa, on päästöjen kompensointi. Siinä meidän tulisi pystyä paljon nykyistä parempaan. Ongelma on se, että Suomessa Poliisihallitus on tulkinnut siten, että kompensaatioiden tarjoaminen on vastikkeetonta ja siksi laitonta ilman rahankeräyslupaa. Tämä tulkinta on aiheuttanut todella ongelmallisen tilanteen. Se tarkoittaa sitä, että moni suomalaisyritys, joka on tarjonnut kompensaatiomahdollisuutta, on joutunut todella tukalaan tilanteeseen. Yksi yritys on otettu erityisesti tikun nokkaan ja on jopa rikossyytteen kohteena, mutta jopa kansallinen lentoyhtiömme Finnair on joutunut lopettamaan oman kompensaatio-ohjelmansa. Siis Finnairille on soitettu Poliisihallituksesta ja kielletty tämä nykyinen kompensaatio-ohjelma, kun taas sitten samaan aikaan on sellaisia yrityksiä, joissa kompensaatio-ohjelma on käynnissä mutta joihin ei reagoida yhtään millään tavalla. Minusta tämä on omituista ja kestämätöntä toimintaa suomalaisilta viranomaisilta. Tässä pitäisi pystyä parempaan linjakkuuteen.
Tätä tilannetta harmillisesti tekee ongelmallisemmaksi vielä se, että viikko sitten tuli voimaan uusi rahankeräyslaki, joka kuitenkin vain jatkaa tätä ongelmallista tulkintaa. Se ei siis tarjoa siihen ratkaisua. Sen takia hallituksen täytyy lähteä ratkomaan tätä ongelmaa nopeasti, jotta me saamme ihmiset tekemään vapaaehtoisia kompensaatioita, joita he haluavat tehdä.
Olen iloinen kuultuani tänään sisäministeriltä, että hallitus on tarttunut tähän asiaan ja aikoo käsitellä sen kiireellisessä järjestyksessä, jotta pääsisimme tästä eteenpäin. Tämä on aivan oleellista jo siksi, että kompensointi tulee pakolliseksi jo reilun viiden vuoden kuluttua ja USA ja EU-maat aikovat pilotoida tätä kompensointia jo ensi vuonna. Siksi meidän täytyy saada oma kompensaatiojärjestelmämme kuntoon.
Sekään ei siitä huolimatta ole ihan yksinkertaista eikä helppoa. Helsingin Sanomat on kunniakkaasti koonnut niitä ongelmia, joita myös tästä kompensaatiojärjestelmästä on tullut. Se on saattanut esimerkiksi jollakin alueella tai jossakin maassa lisätä kaasuntuotantoa, metsitystäkin on käytetty vähän viherpesuna — toisaalla on metsitetty, toisaalla taas poltettu metsää — ja niin edelleen. Mutta on selvää, että maailman ongelmat ovat vaikeita ja monimutkaisia, ja me emme saa niiden monimutkaisten ongelmien edessä hyytyä, vaan meidän täytyy pystyä parempaan, ja meillä myös on siihen keinoja.
Päästövähennysyksiköiden on oltava todellisia, eli kaikkien päästövähennysten tapahtuminen on todistettava vapaaehtoisten hiilidioksidiyksikköjen saamiseksi. Päästövähen-nysyksiköiden on oltava mitattavia, eli kaikissa vapaaehtoisiksi hiilidioksidiyksiköiksi esitetyissä päästövähennyksissä on käytettävä tunnustettuja menetelmiä. Päästövähennysyksiköiden on oltava pysyviä, eli muualle laskettujen päästöjen hyvittämiseksi on tärkeää, että vapaaehtoiset hiilidioksidiyksiköt edustavat kansainvälisten standardien vaatimusten mukaisia päästövähennyksiä eikä kehityssuunta todennäköisesti muutu. Päästövähennysyksiköiden on oltava lisäisiä, eli projektikohtaisten päästövähennysten tärkein tekijä on, että vähennykset ovat ylimääräisiä eli että niiden tuloksena syntyy vähemmän päästöjä kuin ilman niitä. Ja niiden täytyy olla myöskin puolueettomasti todennettavia, eli puolueettoman kolmannen osapuolen todennuslaitoksen on todennettava kaikki vapaaehtoisiksi hiilidioksidiyksiköiksi sertifioitavat päästövähennykset. Tässä asiassa on siis tarpeellista edetä hyvin monipuolisin keinovalikoimin.
Oikeastaan kollegani edustaja Ronkainen, tosin ehkä tahtomattaan, kiteytti hyvin sen, miksi meidän suomalaisten pitää tässä edetä. Hän sanoi omassa puheenvuorossaan, että Suomi on pieni maa ja aiheutamme maailman lentopäästöistä vain 0,1 prosenttia — 0,1 prosenttia. Mutta ajatelkaapa, kollegat, kun meitä suomalaisia on maailmassa ja maailman väestöstä vain 0,0007 prosenttia — ainakin mikäli kollegani Kivirannan laskelmiin on luottamista, ja hänet tunnetaan talousihmisenä tässä talossa — niin se tarkoittaa sitä, että meidän pienen maamme päästöt ovat tuhatkertaisesti liian suuria. Näitä päästöjä meidän on pakko pystyä tekemään entistä vähemmän. Siksi kaikki keinot on otettava käyttöön.
Puhemies Matti Vanhanen
:En mene tähän prosentti- ja promillelaskuun, mutta siinä oli liian monta nollaa. [Heli Järvinen: Kolme!]