Arvoisa herra puhemies! Nyt ei tule aivan ministeritasoista esittelyä, mutta tässä varmaan kollegat täydentävät sitten omalta osaltaan.
Maantielauttaliikenteessähän käytetään kahdentyyppisiä lauttoja, ohjausvaijerin varassa olevia ja operoitavia losseja sekä vapaasti ohjattavia lautta-aluksia, ja tämä hallituksen esitys koskee juuri näitä ohjausvaijerin varassa operoitavia losseja. Ohjausvaijerilla varustettu lossi on siis sidottu ohjausvaijerin vuoksi ainoastaan yhteen lauttapaikkaan, ja vaijerin tehtävänä onkin ollut osoittaa kulkuväylän sijainti. Vaijeri itsessään on varsin ohut, eikä sen varsinainen tehtävä ole kuitenkaan tukea suunnassa pysymistä. Se ei ole myöskään täysin toimintavarma, vaan juuri tästä ohuudesta ja mahdollisesta kulumisesta johtuen se voi katketa helposti, ja myös siihen kohdistuva liika veto, esimerkiksi suuressa kuormassa oleva lossi, voi olla syynä katkeamiselle. Lossien koko ja kuorman massa ovat kasvaneet vuosikymmenien kuluessa huomattavasti, ja tämänkin seurauksena fyysinen ohjausvaijeri onkin menettänyt merkityksensä lossia ohjaavana järjestelmänä.
Käsittelyssä olevalla hallituksen esityksellä lisätään lossiliikenteen turvallisuutta mahdollistamalla losseilta edellytetyn ohjausköyden korvaaminen nykyistä useammin virtuaalisella ohjausjärjestelmällä. Losseja on käytössä erilaisilla vesialueilla, ja vaijerilossit tuovat omat haasteensa erityisesti siellä, missä muuta vesiliikennettä on enemmän. Esimerkiksi sillä, mikäli vaijeria ei saada laskettua riittävän nopeasti riittävän alas lossin taakse veteen, on suuri turvallisuusriski muille veneilijöille.
Arvoisa puhemies! Nykyisin maantielauttaliikenteen losseilla on teknisesti mahdollista käyttää perinteisen ohjausköyden sijasta juuri tätä niin sanottua virtuaalivaijeria. Virtuaalinen ohjausjärjestelmä näyttää lossin sijainnin lauttaväylien keskilinjaan nähden ja avustaa visuaalisesti ja äänisignaalein kuljettajaa pitämään lossilautan väylällä. Virtuaalivaijerilla on vaikutusta myös kuljettajan työn mielekkyyteen. Virtuaalivaijeri tekee lossin ajamisen kuljettajankin mielestä helpommaksi ja tarkoituksenmukaisemmaksi. Tämä seikka tuli esille esimerkiksi vuonna 2018 Onnettomuustutkintakeskuksen tekemässä raportissa koskien Palvan lossin karille ajoa.
Puhemies! Vaikka yksi tämän esityksen tärkeimmistä tavoitteista on parantaa lossiliikenteen turvallisuutta, niin tällä on merkitystä myös liikenteen taloudellisuuteen sekä ympäristöystävällisyyteenkin. Toisin kuin fyysisiä vaijereita virtuaalivaijeria voidaan käyttää ympäri vuoden myös jääolosuhteissa sekä lossin ja lauttaväylän korjaustöiden aikana, ja ajo on myös taloudellisempaa ilman fyysisiä vaijereita. Virtuaalivaijeri vähentää vaikutuksia lauttaväylän pohjaan, sillä metallinen vaijeri pöllyttää pohjasedimenttiä, irrottaa ravinteita vesistön pohjasta.
Tämän esityksen on tarkoitus astua voimaan kuluvan kuukauden lopussa, ja kuten perusteluistakin huomataan, tämä on varsin tervetullut ja tarpeellinen.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Edustaja Torniainen.