Arvoisa rouva puhemies! Todellakin tässä esityksessä ehdotetaan laajakaistarakentamisen tuesta haja-asutusalueilla annettua lakia muutettavaksi siten, että maksuhakemuksen tekemiselle säädetty määräaika poistettaisiin laista. Tämä mahdollistaisi, että tuettuja yhteyksiä voitaisiin rakentaa ja niille myönnettyjä tukia maksaa vuoden 2019 jälkeen.
Kyseessä on siis laajakaistatuen hakemisen helpottaminen tuen maksamista koskevan hakemuksen määräpäivän poistamisella, jolloin ei synny kiirettä rakentamisen suhteen. Itse tukihakemus olisi edelleen jätettävä kuitenkin kuluvan vuoden loppuun mennessä. Viime vuonna helpotettiin tuen saamisen ja tukikelpoisen verkon ehtoja, ja nyt on sitten vuorossa tämä maksatus.
Liikenne- ja viestintävaliokunta, jonka jäsenenä saan toimia, kannatti muutosta mietinnössään mutta kritisoi, että ei pidä hankkeiden suunnittelun, toteutuksen ja tukien tasapuolisuuden kannalta hyvänä, että tukea koskevaan lainsäädäntöön tehdään kesken hankkeen toistuvasti olennaisia muutoksia. Valiokunnan näkemyksen mukaan laajakaistatukilaki on näiden useassa vaiheessa tehtyjen muutosten myötä myös muodostunut tarpeettoman vaikeaselkoiseksi.
Valiokunta piti myös tuossa käsittelyssä erittäin tärkeänä, että hakemusten käsittely ja tukien maksaminen toteutetaan joustavasti ja hankkeiden toteuttamisaikataulut huomioiden siten, että käynnissä olevat hankkeet pystytään saattamaan loppuun asianmukaisesti ja tasapuolisesti. Koen, että tähän valiokunnan yksimieliseen toiveeseen on nyt vastattu.
Viimeksi huhtikuun alussa parlamentaarinen harvaan asutun maaseudun työryhmä tiedotteessaan katsoi, että julkinen valta luo pitkäjänteiset edellytykset julkisen tuen turvin tapahtuvalle laajakaistarakentamiselle vielä vuoden 2020 jälkeenkin, jolloin Nopea laajakaista ‑hanke päättyy. Asia on tärkeä. Valtion tukia tarvitaan varsinkin alueille, joille ei ole markkinaehtoisesti kannattavaa investoida kiinteän verkon rakentamiseen alhaisen tilaajamäärän ja pitkien etäisyyksien vuoksi.
Miten minusta tuntuu, että me saamme valiokuntaan toisenkin suht simppelin ja yksituumaisen asian ratkaistavaksi?