Arvoisa rouva puhemies! Hallituksen esityksen keskeisenä tavoitteena on uudistaa ja selkeyttää autoja ja niiden perävaunuja koskevien säännösten ja määräysten antoa ja siirtää niitä koskevia pitkälle yksityiskohtiin meneviä teknisiä vaatimuksia koskevat valtuudet Liikenteen turvallisuusvirastolle Trafille. Ehdotetut lainmuutokset ovat hallitusohjelman mukaisia, sillä ne selkeyttäisivät ja sujuvoittaisivat hallintoa. Mielestäni ehdotetut muutokset ovat perusteltuja ja välttämättömiä.
Esityksessä kerrotaan, että lähtökohtana tälle muutosehdotukselle määräyksenantovaltuuksien siirtämisestä Trafille on ollut muodostaa asiakokonaisuuksia virastolle siirrettäviä valtuuksia koskien, jotta säännösten ja määräysten valmistelussa ja päivittämisessä vältyttäisiin päällekkäiseltä työltä ministeriön ja viraston välillä. Tällä pyritään selkeyttämään ajoneuvoja koskeviin vaatimuksiin liittyvää tehtävänjakoa ministeriön ja Trafin kesken sekä tehostamaan liikenne- ja viestintäministeriön toimialan säädösvalmistelua.
Onkin totta, että ministeriö ja virasto ovat tehneet päällekkäistä työtä, ja tällä uudistuksella päästään toivottavasti siitä eroon. Ministeriö keskittyisi jatkossa entistä enemmän lainsäädäntötyöhön, kehittämistyöhön ja kansainväliseen vaikuttamiseen, ja Liikenteen turvallisuusviraston tulee ajoneuvoalan asiantuntijuutta hyödyntäen tehostaa ajoneuvojen teknispainotteisten vaatimusten kehittämistä ja ajoneuvosäännösten kansainvälisen kehityksen seuraamista.
Esityksessä hyvää on myös se, että sillä ei olisi merkittäviä taloudellisia vaikutuksia, sillä ehdotetut muutokset kohdistuvat lähinnä liikennehallinnon sisäiseen tehtäväjakoon. Tehtävien resurssivaikutukseksi Trafissa on viraston toimesta arvioitu 0,3 henkilötyövuoden lisäys, joten vaikutus on varsin vähäinen kokonaisuutta ajatellen.
Esityksen mukaisesti muutoksen jälkeen kaikki erikoiskuljetusajoneuvon ominaisuudet hyväksyttäisiin samalla Trafin myöntämällä poikkeusluvalla, jolloin menettely olisi yhtenäisempi ja sujuvampi. Vuoden 2015 alusta voimaan tulleessa ajoneuvolain uudistuksessa Trafille annettiin valtuudet antaa määräyksiä erikoiskuljetusajoneuvoista, mutta muutossäädös ei sisältänyt tässä tarkoitettua poikkeuslupavaltuutta, joten asia jäi pahasti kesken. Tämä on hankaloittanut yrittäjien toimintaa. Trafi onkin nyt valmistelemassa uutta määräystä, joka korvaisi erikoiskuljetuksista ja erikoiskuljetusajoneuvoista annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen. Määräyksen on tarkoitus tulla voimaan samanaikaisesti tämän esityksen mukaisen ajoneuvolain muutoksen kanssa. Mielestäni tämä on merkittävä ja nykytilannetta selkiyttävä muutos, jonka toivon pääsevän maaliin saakka mahdollisimman pikaisesti.
Esityksen mukaan pykälään lisättäisiin uusi 2 momentti, missä annettaisiin poikkeukset 1 momentin mukaisen poikkeusluvan edellyttämisestä. Poikkeuslupaa ei enää vaadittaisi sellaiselta tyyppihyväksytyltä ajoneuvolta, miltä ei vaadita tieliikennelain 87 c §:n mukaista erikoiskuljetuslupaa. Poikkeuslupaa ei myöskään enää vaadittaisi tyyppihyväksytyltä ajoneuvolta, jonka rekisteritiedoissa on kirjaus tieliikennelain 87 c §:n mukaisesta erikoiskuljetusluvasta. Tällä muutoksella vältettäisiin täysin turhaa poikkeuslupahakemusten käsittelyä eli tarpeetonta byrokratiaa silloin kun tarvittavat tiedot on jo kirjattu rekisteriin ajoneuvon liikenteeseen hyväksymisen yhteydessä. Poikkeuslupaa ei jatkossa vaadittaisi myöskään moottorityökoneilta, koska ne ovat rakenteeltaan yksinkertaisempia eikä näiden poikkeuslupien myöntämisessä ole tarvetta käyttää erityistä tarveharkintaa.
Tieliikennelain 87 c §:n 2 momentissa säädetään erikoiskuljetusluvan myöntämisen edellytyksistä. 2 momenttiin ehdotetaan lisättäväksi 5 kohta, jonka mukaan erikoiskuljetusluvan myöntämisen edellytyksenä olisi kuljetukseen käytettävän ajoneuvon tai ajoneuvoyhdistelmän soveltuvuus luvanvaraiseen erikoiskuljetukseen. Muutoksella olisi tarkoitus mahdollistaa erikoiskuljetusluvan hyödyntäminen myös kevyemmissä kuljetuksissa, jos kuljetukseen käytettävä ajoneuvo on siihen soveltuva ja muut luvan myöntämisen edellytykset täyttyvät. Tarkemmin määrätyillä mitta- ja massarajoilla estettäisiin vaarallisen suuret kuljetukset niihin soveltumattomilla ajoneuvoilla ja siten turvattaisiin liikenneturvallisuus myös näissä kuljetuksissa. Mielestäni tämä on merkittävä muutos toteutuessaan. Liikennevalvonnassa tulee viikoittain mitä ihmeellisimpiä virityksiä vastaan.
Arvoisa rouva puhemies! Pidän hyvänä, että jatkossa vaatimus poikkeusluvasta ei koskisi myöskään ajoneuvoa, joka ei ole rekisteröintivelvollinen ja joka poikkeaa vain mitoiltaan tiellä yleisesti sallituista arvoista. Tällaisia ajoneuvoja ovat lähinnä eräät maataloudessa käytettävät traktorin perävaunut ja traktoriin kytkettävät hinattavat laitteet. Muutoksen jälkeen traktorin perävaunua voisi siten jatkossakin käyttää esimerkiksi suurten veneiden kuljetukseen ilman ajoneuvolle myönnettävää erikoiskuljetuslupaa. Mielestäni tämä on merkittävä muutos, eikä tässä ole tarkoitus vähentää kuljetuksen turvallisuusvaatimuksia, koska vaatimukset ajoneuvon säännösten ja määräysten mukaisista merkinnöistä ja muista turvallisuusvarusteista koskisivat edelleen tällaisia ajoneuvoja.
Kytkentäkatsastuksen pykälän 1 momenttia tarkennettaisiin myös niin, että kytkentäkatsastusta vaativat, yleisesti ajoneuvoissa käytettävistä poikkeavat ratkaisut sähköjohtojen kytkennästä koskisivat vain jarrujen toimintaa ohjaavien sähköjohtojen kytkentää. Muutos poistaisi liikenneturvallisuuden kannalta tarpeettomat kytkentäkatsastukset sellaisille sähköliitännöille, jotka eivät ohjaa jarruja. Tämä on mielestäni oikean suuntainen muutos, jossa keskitytään jatkossa oleelliseen eli liikenneturvallisuuden parantamiseen.