Viimeksi julkaistu 9.7.2025 17.21

Pöytäkirjan asiakohta PTK 44/2024 vp Täysistunto Torstai 2.5.2024 klo 16.01—0.46

2.1. Suullinen kysymys sisäisestä turvallisuudesta ja aselainsäädännöstä (Piritta Rantanen sd)

Suullinen kysymysSKT 85/2024 vp
Suullinen kyselytunti
Puhemies Jussi Halla-aho
:

Edustaja Rantanen, Piritta, olkaa hyvä. 

Keskustelu
16.03 
Piritta Rantanen sd :

Puhemies! Suomen sisäinen turvallisuus on huolestuttanut kansalaisia erityisen paljon tänä keväänä. Edeltävän kuukauden aikana on tapahtunut useampia epäiltyjä rikoksia luvallisilla käsiaseilla julkisilla paikoilla. Turvallisuus ja rauha eivät synny sanoista vaan aidoista teoista. Olemme saaneet lukea mediasta, että nykyisen aselain voimaan tullessa vuonna 1998 tätä ennen myönnetyt aseluvat jäivät voimaan silloinkin, kun ne eivät täyttäneet uuden lain vaatimuksia. Sisäministeri Rantanen, kuinka paljon meillä on vanhan aselain nojalla myönnettyjä aselupia, jotka eivät täytä nykylainsäädännön vaatimuksia? Oletteko valmiita muuttamaan aselainsäädäntöä niin, että nykyisen aselain kanssa ristiriidassa olevien aselupien voimassaolo päättyy? 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Sisäministeri Rantanen, olkaa hyvä. 

16.04 
Sisäministeri Mari Rantanen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Edustaja kiinnittää huomiota erittäin tärkeään asiaan eli sisäiseen turvallisuuteen, johon itse asiassa hallitus hallitusohjelmassaan on tehnyt merkittäviä kirjauksia. Siellä on muun muassa viranomaisten toimivaltuuksiin ja viranomaisten määrään liittyviä asioita, joita nyt tällä hetkellä tehdään. 

Mitä sitten tulee aselainsäädäntöön, niin on hyvä muistaa se, että yksikään ase ei ole itsessään vaarallinen. Aseen käyttäjä tekee aseen vaaralliseksi, jos näin tapahtuu. Suomalainen aselainsäädäntö on eurooppalaisittain verrattain, erittäin tiukka. Kysymys on sitten siitä, millä tavoin tätä kyseistä lainsäädäntöä noudatetaan, ja en aivan ensimmäisenä katsoisi, että meidän aselainsäädäntömme olisi jollakin tavalla löperö. 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Pyydän niitä edustajia, jotka haluavat esittää tähän aiheeseen liittyviä lisäkysymyksiä, ilmoittautumaan painamalla V-painiketta ja nousemalla seisomaan. 

16.05 
Piritta Rantanen sd 
(vastauspuheenvuoro)
:

Puhemies! Emme ole kansana tottuneet siihen, että aseita kannetaan kadulla. Aseiden kantaminen julkisella paikalla ei luo turvallisuutta, vaan se lisää pelkoa. Ampuma-aseet ja päihtymystila ovat erityisen vaarallinen yhdistelmä. Viimeaikaisten tapahtumien myötä on esiin noussut aselainsäädäntömme puute siltä osin, että alkoholin vaikutuksen alaisena aseenkäyttö ei ole erikseen rangaistavaa. SDP:n mielestä ammuksia sisältävien aseiden käyttöä koskien on asetettava alkoholin promilleraja ja myös aseen luovuttamisen juopuneelle tulee olla rangaistava teko. Ministeri Rantanen, viittasitte tässä juuri edellisessä siihen, että tätä ei ole teidän mielestänne aihetta korjata, mutta tulisiko teidän mielestänne ammuksia sisältävien aseiden käsittelyyn asettaa promilleraja? 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Ja ministeri Rantanen, olkaa hyvä. 

16.06 
Sisäministeri Mari Rantanen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Mielestäni promillerajaa ei tarvitse asettaa, sillä aseiden käsittelyssä täytyy olla nollapromilleraja. Eli en näe järkeväksi sitä, että me lähtisimme säätämään sitä esimerkiksi 0,5:een, joka on rattijuopumuksen raja, [Välihuutoja vasemmalta] vaan sen täytyy olla [Hälinää — Puhemies koputtaa] ehdoton nolla. Se on aivan selvä asia, että kun käsittelet aseita, niitä käsitellään ilman päihtymystilaa. 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Myönnän vielä vastauspuheenvuoron oikeusministeri Merelle. Olkaa hyvä. 

16.06 
Oikeusministeri Leena Meri 
(vastauspuheenvuoro)
:

Kiitos, arvoisa puhemies! Ampuma-aserikoslainsäädäntöähän ollaan muuttamassa, ja arviomuistio on tällä hetkellä lausunnolla, pyydän tutustumaan siihen. Siellä ankaroitetaan törkeän ampuma-aserikoksen rangaistusasteikkoa merkittävästi. Siitä huolimatta esimerkiksi Ruotsissa se on vielä ankarampi. Mutta tämä on merkittävä korotus. Ja tunnusmerkistöön törkeän ampuma-aserikoksen osalta lisätään se, että ”kantaa luvatonta ampuma-asetta tai kuljettaa sitä yleisellä paikalla tai kulkuneuvossa”, mikä tarkoittaa sitä, ettei ole mitään hyväksyttävää perustetta kuten että on matkalla esimerkiksi ampumaharrastukseen. Korotetaan muutenkin vaarallisen esineen ja toisen vahingoittamiseen tarkoitetun esineen hallussapidon rangaistuksia. Eli me ollaan puuttumassa tähän merkittävään ongelmaan siltä osin. Ja missään tapauksessa päihtyneenä ei pidä aseiden kanssa pelata. [Sosiaalidemokraattien ryhmästä: Lakiin!] 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Nikkanen, olkaa hyvä. 

16.07 
Saku Nikkanen sd 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa herra puhemies! Tosiaan niin kuin ministeri Rantanen totesitte, Suomessa on erityisen tiukka aselainsäädäntö, mutta siitä huolimatta ja oikeastaan senkin johdosta, että meillä on yli puolitoista miljoonaa luvallista asetta tässä maassa, on syytäkin, että meillä on varsin tiukka aselainsäädäntö. Tämä on siis maailman kärkeä, ja onkin selvää, että näihin aseisiin sitten sitä kautta, kun niitä on paljon, liittyy myöskin turvallisuusriskejä, joita on kyettävä ennakoimaan aselainsäädännössä. Kerroitte äsken, että ette ole suoranaisesti lakiesitystä tekemässä, mutta onko hallitus tekemässä aselainsäädännön kehittämistarpeista kokonaisarviota viimeaikaisten tapahtumien johdosta?  

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Ministeri Rantanen, olkaa hyvä. 

16.08 
Sisäministeri Mari Rantanen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin voin todeta sen, että me tulemme kyllä tällä hallituskaudella katsomaan, tarvitseeko ampuma-aselainsäädäntöä jollakin tavalla muuttaa, ja siltä osin työ on jo meneillänsä ministeriössä. Me katsomme kuitenkin, jos siellä jotakin on, mitä pitää tehdä.  

Mutta haluan tässä yhteydessä nostaa esiin sen, että aivan kuten totesitte, niin meillä luvallisten aseiden määrä on suuri, mutta meillä on valtava määrä myös luvattomia aseita, ja ne ovat yksi ongelma, mikä meidän kaduillamme on, ja tästä poliisi on moneen otteeseen puhunut, että meillä yhä enemmän ja enemmän tavataan laittomia aseita kaduilta ja rikollisilta, ja se on toinen ongelma, johon ei tällä ampuma-aselainsäädännöllä päästä kiinni, vaan me pääsemme siihen kiinni nimenomaan niillä muutoksilla, joita meillä on hallitusohjelmassa liittyen näihin ampuma-aserikosten rangaistuksiin, mutta myös samalla poliisin toimivaltuuksiin ja poliisimiesten määrän. 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Sarkkinen, olkaa hyvä. 

16.09 
Hanna Sarkkinen vas 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Kansalaisten turvallisuudentunne horjuu, kun ihmiset joutuvat lukemaan uutisia siitä, miten aseet aiheuttavat turvattomuutta kadulla. Erityisesti ihmisten turvallisuudentunne horjuu, kun ihminen, jonka tulisi käyttäytyä vakaasti ja arvokkaasti ja rakentaa yhteiskunnallista turvallisuutta, aiheuttaakin uhkaa ja vaaraa muille. Aseet yksityishenkilöiden taskuissa eivät tuo turvaa, vaan ne lisäävät turvattomuutta ja riskejä yhteiskunnassamme. Laillisetkin aseet voivat väärin käytettynä ja väärissä käsissä tappaa. Aseet eivät yksinkertaisesti kuulu kaduille eivätkä julkisiin tiloihin. 

Arvoisa puhemies! Ovatko aselupakäytännöt oikeita, jos voimassa on edelleen vanhoja lupia, jotka oikeuttavat kantamaan aseita kadulla? Kysyn uudelleen ministeriltä, koska aikaisempaan kysymykseen ei tullut vastausta: aiotteko käydä läpi nämä vanhat luvat, ja lakkautetaanko luvat, jotka eivät lisää yleistä turvallisuutta? 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Ministeri Rantanen, olkaa hyvä. 

16.11 
Sisäministeri Mari Rantanen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Varmasti on hyvä tällaisiakin asioita arvioida. Mutta on myöskin niin, että ei kannata leimallisesti ajatella, että jos yksi mokaa, niin todennäköisimmin kaikki muutkin mokaavat. Siinä mielessä on hyvä pitää huolta siitä, että me emme tässä kohtaa osoittele sormella niitä, jotka eivät turvattomuutta kaduilla aiheuta vaan säilyttävät ja käyttävät aseita juuri siten kuin niitä pitääkin, erittäin huolellisesti ja harkiten. 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Peltonen, olkaa hyvä. 

16.11 
Eemeli Peltonen sd 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Ampuma-aseiden oikea ja huolellinen säilyttäminen on yksi aseturvallisuuden kulmakivistä. Suomessa on kansainvälisestikin vertailtuna paljon laillisia aseita, kuten täällä on todettu. Siksi on aivan erityisen tärkeää, että laillisia aseita säilytetään ampuma-aselain vaatimusten mukaisesti. Yksikin laiminlyönti voi johtaa seuraamuksiin, joita kukaan meistä ei halua olla todistamassa yhteiskunnassamme. Olennaista onkin varmistaa, että laillisia aseita säilytetään oikein ja turvallisesti eikä niihin ole asiattomilla missään olosuhteissa pääsyä. Velvoitteiden täytyy olla riittävän tiukat, ja myös velvoitteiden laiminlyömisestä on tultava tuntuvat seuraamukset. 

Arvoisa oikeusministeri, oletteko valmis arvioimaan aseiden asianmukaisen säilyttämisen laiminlyömisestä seuraavien sanktioiden kiristämistä tällä vaalikaudella? 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Ministeri Meri, olkaa hyvä. 

16.12 
Oikeusministeri Leena Meri 
(vastauspuheenvuoro)
:

Kiitos, kunnioitettu puhemies! Kuten tuossa äsken kerroin, niin meillä on ampuma-aselainsäädännön kiristyksiä tällä hetkellä meneillään. Tälläkin hetkellä ampuma-aserikoksena tulee rangaistavaksi se, että ilman hyväksyttävää syytä ja ei-asianmukaisesti kantaa asetta. Tässä on tarkoitus kiristää lainsäädäntöä. 

Meillä on se valitettava tilanne, että meillä ovat Suomessa vankilat täynnä. Tämä, että tämä lainsäädäntö saadaan voimaan, edellyttää sitä, että saisin eduskunnankin tukea siihen, että meidän täytyisi saada lisää vankipaikkoja. Jos lähdemme siitä, että yhteisesti olemme nyt selvästi täällä tahtotilassa, että rangaistuksia kiristetään, niin lähdetään yhdessä varmistamaan tämä meidän hallituksemmekin ydintehtävä, että meillä on turvalliset kadut, ja tämä on osa sitä. Lähdetään yhdessä tekemään hyvää rikoslainsäädäntöä ja kiristetään näitä rangaistuksia. Kiitos siitä tuesta. [Välihuutoja] 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Kiuru, Pauli, olkaa hyvä. 

16.13 
Pauli Kiuru kok 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa herra puhemies! Puhumme sisäisestä turvallisuudesta. Sisäiseen turvallisuuteen liittyy myös yleisön sisäänpääsy erilaisiin tapahtumiin ja se, miten yleisöä kontrolloidaan. Meillä on hallitusohjelmassa kirjaus, kolme sanaa: ”Tapahtumien katsomoturvallisuutta parannetaan”. Tässä ovat ajatuksena kansainväliset sopimukset. Kun urheilutapahtumia järjestetään, niin meitä sitovat kansainväliset sopimukset, jotta saamme arvokisoja. Palloliitto ja Veikkausliiga ovat sitä mieltä ja tukevat ajatusta, että voitaisiin ottaa käyttöön porttikieltojärjestelmä niiden henkilöiden osalta, jotka jatkuvasti, tietoisesti, tahallaan häiritsevät, tuovat erilaisia esineitä, pyrolaitteita katsomoihin. Miten tämä hallitusohjelman kirjaus etenee, ja saammeko tähän liittyvän hallituksen esityksen mahdollisesti tänä vuonna tai viimeistään ensi vuonna? 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Ministeri Rantanen, olkaa hyvä. 

16.14 
Sisäministeri Mari Rantanen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Aivan kuten edustaja Kiuru viittaa, hallitusohjelmassa on paljon sisäiseen turvallisuuteen liittyviä kirjauksia, joita luonnollisesti laitetaan täytäntöönpanoon jatkuvalla syötöllä. Koska niitä on niin paljon, niin kaikkea emme ehdi tehdä kerralla, mutta tämä kyseinen kirjaus ei ole kuitenkaan unohtunut, vaan se on kyllä tulossa, kunhan saamme ensimmäiset hallituksen esitykset täältä sisäisen turvallisuuden alalta ja se puolestaan vapauttaa sitten resursseja jatkotyöhön. Mutta varmasti tällä hallituskaudella tämäkin asia nostetaan esiin. 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Werning, olkaa hyvä. 

16.15 
Paula Werning sd 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa herra puhemies! Sisäinen turvallisuus mielletään kansan keskellä usein siten, että jokainen voi elää turvallista arkea ilman rikollisuudesta, häiriöistä ja väkivallasta aiheutuvaa pelkoa ja uhkaa. Sisäinen turvallisuus on noussut lähiaikoina voimakkaasti julkisuuteen keskusteluiden ja median kautta. Etenkin aselaki puhuttaa, ja kaduilla niin lailliset kuin laittomatkin aseet herättävät huolta. Sisäministeri Rantanen, jaatteko kansan huolen siitä, että sisäinen turvallisuutemme on kokenut nyt kovan kolauksen? Mitä akuutteja toimia teette sille, jotta suomalaisten luottamus sisäiseen turvallisuuteen ja turvallisuudentunteeseen palautuu ennalleen? 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Ministeri Rantanen, olkaa hyvä. 

16.16 
Sisäministeri Mari Rantanen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Kansalaisten huoli sisäisestä turvallisuudesta on ollut ennen viime viikkoakin olemassa. Me tiedämme sen, että meidän kaduilla ja kouluissa ja kodeissa ei ole kovin turvallista ollut ennen sitäkään, ja tämän vuoksi hallitus omassa hallitusohjelmassaan on jo ottanut kantaa siihen, että me haluamme puuttua katujengeihin, me haluamme puuttua koulussa tapahtuviin väkivallantekoihin, me haluamme puuttua järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Näiden osalta meillä on nyt jo meneillänsä muun muassa rikostiedusteluhanke, meillä on meneillänsä biometriikkahankkeita ja tiedonvaihtohankkeita, sen lisäksi, että lisäämme poliisien määrää. Näillä kaikilla pyritään siihen, että me saamme Suomen ja Suomen sisäisen turvallisuuden paremmalle uralle kuin millä se aiemmin on ollut. 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Tuppurainen, olkaa hyvä. 

16.17 
Tytti Tuppurainen sd 
(vastauspuheenvuoro)
:

Puhemies! Aika näyttää, muuttivatko nämä perjantaiaamuyön tapahtumat, ammuttu laukaus, Suomea, vai oliko kysymys yksittäistapauksesta. Historia tulee tuomionsa antamaan, mutta joka tapauksessa tämä tapaus on hyvin poikkeuksellinen. Poikkeuksellisen siitä tekee se, että tekijä on tämän kansanedustuslaitoksen jäsen, kansanedustaja, jolta perustellusti kansalaiset odottavat erityisen moitteetonta, nuhteetonta käyttäytymistä. Tämä on poikkeuksellinen tapaus.  

Nyt on viikko kulunut näistä tapahtumista, ja itse asiassa yleisö on saanut vain tiputellen tietoja niin poliisilta kuin poliitikoilta. Tieto tuli ensin yksittäisen aikakauslehden esille nostamana. Vasta vähitellen kuva on viikon mittaan tarkentunut. Pääministeri Orpo, mitä te sanotte? Miten hallituksenne on onnistunut tämän tapauksen hoitamisessa? 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Pääministeri Orpo, olkaa hyvä.  

16.18 
Pääministeri Petteri Orpo 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Ensinnäkin tämä tapahtuma on pysäyttävä ja täysin käsittämätön, se, että ylipäänsä kukaan toimii näin, saatikka sitten kansanedustaja toimessaan.  

Nämä tapahtumat tapahtuivat torstain ja perjantain välisenä yönä. Aamulla valtiovarainministeri kertoi, että jotain tämäntyyppistä on tapahtunut. Jäimme odottamaan viranomaistietoa, jota tuli kieltämättä hitaasti. Me emme voineet pelkästään mediatietojen perusteella lähteä kommentoimaan tilannetta vaan jouduimme odottamaan, että poliisi, viranomaiset, kertoivat, mikä oli sen hetken käsitys tapahtuneesta tilanteesta. Tiedotus tapahtui lauantaina aamupäivällä, vuorokausi tämän tapahtuman jälkeen, minkä jälkeen tätä asiaa on kommentoitu ja sitä ennenkin kylläkin jo poliittiselta tasolta.  

Tässä perussuomalaisten ryhmä on toiminut ryhdikkäästi ja oikein, juuri niin kuin pitää. Edustaja on erotettu ryhmästä — se on poliittinen vastuu. Seuraava on se, että annetaan poliisin edelleenkin tehdä työnsä ja oikeuslaitoksen tehdä päätöksensä. Kolmanneksi eduskunta, me täällä, joudumme sitten aikanaan arvioimaan edustajan [Puhemies koputtaa] toimintaa täällä joukossamme.  

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Lehtinen, olkaa hyvä.  

16.20 
Rami Lehtinen ps 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Perjantain tapahtumat ovat erittäin järkyttäviä ja vakavia, se on itsestäänselvää. On myös itsestäänselvää, että kenenkään ei tulisi kulkea vapaa-aikanaan kadulla aseistettuna. 

Viime vuosien ikävien tapahtumien vuoksi aselakeja on jo nykyisellään tiukennettu, ja ne ovat Suomessa erittäin tiukat. Siksi on tärkeää, että aseita säilytetään nykyisten lakien mukaisesti, ja jos niin olisi näissäkin tapauksissa tehty, näitä tekoja ei ole syntynyt. Mutta jos lakia edelleen tiukennetaan, se johtaa siihen, että aseet hankitaan laittomilta markkinoita. Niitä on siellä todella paljon, ja se ei ole myöskään kenenkään etu. Samalla se vaikeuttaa monia hyviä harrastuksia. 

Kysynkin: pitäähän hallitus kiinni siitä, että ohjelmaan kirjatut kovennukset ampuma-aselainsäädäntöön myöskin saatetaan voimaan? 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Oikeusministeri Meri, olkaa hyvä. 

16.21 
Oikeusministeri Leena Meri 
(vastauspuheenvuoro)
:

Kiitos, arvoisa puhemies! Ja kiitos hyvästä kysymyksestä. Meillä on hallitusohjelmassa todella paljon kirjauksia ja jo eteenpäin lähteviä hankkeita koskien kaikkien julkisten paikkojen ja katujen turvallisuutta. Viime viikollahan meillä oli tiedotustilaisuus, ja valtioneuvosto julkaisi tämän laajan toimenpideohjelman koskien nuoriso- ja jengirikollisuutta. Siellä on valtavasti toimenpiteitä katujen turvallisuuteen. 

Mutta tästä aserikoksia koskevasta sääntelystä. Oikeusministeriössä on tehty töitä, ja tämän uudistuksen selvittäminen lähti käyntiin jo viime syksynä. Nyt siellä on arviomuistio lausunnoilla rangaistusten kiristyksestä, ja sinne saa antaa lausuntoja ja lisäehdotuksiakin, koska se on vasta arviomuistiovaihe. Mutta kuten toin esille, laskemme myös samalla näitä vankilapäiviä, elikkä tarvitsemme lisää vankipaikkoja. Tilanne on se, että jos haluamme kiristää rangaistuksia, niin se on näin, että lisää vankiloita myös tarvitaan. 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Edustaja Heinäluoma, olkaa hyvä. 

16.22 
Eveliina Heinäluoma sd 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Suomi on tunnettu turvallisena maana, ja sellaisena haluamme Suomen säilyvän myös tulevaisuudessa. Siksi onkin tärkeää, että hallitus ottaa viime aikojen ampuma-aselain vastaiseen käyttöön liittyvät tapahtumat vakavasti ja ryhtyy myös toimiin turvallisuuden parantamiseksi.  

Yksi esille noussut asia on aseen hallussapito julkisella paikalla. Täällä on puhuttu toistaiseksi laittomien aseiden hallussapitoon liittyvien rangaistuskäytäntöjen kiristämisestä, mutta viime aikojen tapahtumissa kyseessä on ollut laillinen ase. Siksi pitäisin perusteltuna, että myös laillisten aseiden kohdalla tarkasteltaisiin lainsäädäntöä. Nyt kysynkin sisäministeriltä: pitäisikö myös sinänsä luvallisten aseiden ampuma-aselain vastainen kantaminen julkisella paikalla säätää jatkossa rangaistavaksi törkeänä ampuma-aserikoksena? 

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Kysymys oli osoitettu sisäministeri Rantaselle. Olkaa hyvä. 

16.23 
Sisäministeri Mari Rantanen 
(vastauspuheenvuoro)
:

Arvoisa puhemies! Rikoslain osio kuuluu oikeusministeri Merelle, mutta ehkä voinen sanoa tässä yhteydessä — ja uskoisin, että oikeusministeri on samaa mieltä — että asiaa voidaan varmaan arvioida tämän kyseisen arviomuistion lausunnolla ollessa.  

Puhemies Jussi Halla-aho
:

Kiitoksia. — Sisäministeri vastasi niin tiiviisti, että annan vastauspuheenvuoron myös oikeusministeri Merelle. Olkaa hyvä. 

16.23 
Oikeusministeri Leena Meri 
(vastauspuheenvuoro)
:

Kiitos, arvoisa puhemies! Niin, siis törkeän ampuma-aserikoksen rikossäädöstöä kiristetään merkittävästi, ja uskoisin, että joissain tapauksissa myös tämä törkeä tekomuoto voisi tulla kyseeseen. Siinähän on tiettyjä kvalifiointiperusteita ja lisäksi se, että rikos on kokonaisuutena arvostellen törkeä. 

Toki voin käydä vielä virkamiesten kanssa keskusteluita tästä, onko se jo nykyisin mahdollista tuomita törkeänä ampuma-aserikoksena. Rangaistuksethan ovat siltä osin kiristymässä. Tarkistan tämän sieltä. Jos näin ei ole, niin voimme sitä katsoa. 

Ja sitten toinen osio on se, että me erikseen halutaan mainita, että on aina törkeä ampuma-aserikos, jos se ase on laiton, ja se rangaistus kiristyy. Mutta saattaa olla, että nykyisinkin voi olla jopa laillisen aseen pitäminen ja sen kanssa vastoin säädöksiä toimiminen törkeä. Mutta tarkistan tämän vielä virkamiehiltä, jotta en tule sanoneeksi väärin.