Arvoisa puhemies! Kiitos hyvistä nostoista.
Ensin tähän resurssikysymykseen: Me ollaan arvioitu, että tässä on kyse kuitenkin suhteellisen pienestä resurssitarpeesta, lisätarpeesta henkilötyövuosissa, eli pari kolme, ja tämä pystyttäisiin kyllä hoitamaan. Mutta olen aivan samaa mieltä siitä, että Traficom alkaa olla äärirajoillansa. Erityisesti kyberturvallisuuteen liittyen on tullut valtavasti uusia tehtäviä, ja toki pidämme tästä ääntä ja teemme kaikkemme, että resurssit olisivat riittävät. Me puhutaan kuitenkin kansallisesta turvallisuudesta hyvinkin vahvasti.
Sitten näitä muita esiin nostettavia asioita:
Kaikki tietävät tämän ison kehityksen: taloudelliset syyt, media-alan murros kokonaisuudessaan ovat ajaneet pieniä yrityksiä pois. Tietenkin me jatkamme myöskin keskustelua esimerkiksi sanomalehtipuolella jakelutuesta, joka on ollut meillä esillä useissa yhteyksissä, ja tapaamisiakin tähän liittyen ollaan sopimassa. Kaikki tietenkin toivoisimme, että voisimme tukea, ja tässä taloudellisessa tilanteessa on aika haastavaa lähteä tällä tavalla yksiselitteisesti. Mutta sitä ei ole siis lyöty lukkoon, ei ole päätetty mitään. Tämä keskustelu jatkuu.
Sitten jos mietitään tätä, millä lailla me lähdettiin rajaamaan tätä, että mitkä nyt sitten yrityskauppoihin liittyen Traficom ottaisi tutkittavakseen, niin siellähän arvioitiin tosiaan myös sellaisia yrityskauppoja, jotka eivät ylittäisi kilpailulain mukaista liikevaihtorajaa, mutta taas tultiin siihen, missä kulkee se koko ja miten tämä lisäisi tehtäviä ja miten lisäisi byrokratiaa. Tähän päädyttiin kuitenkin ja todettiin, että tämä esitys, mikä meillä on, on selkeä sekä viranomaisten että yrityskauppoja suunnittelevien mediayhtiöiden näkökulmasta.
Sitten edustaja Kallio otti esiin tämän, että miksi juuri Traficom. Kyllä medianvapaussäädöksen mukaan siellä mediamarkkinoilla tapahtuvien yrityskauppojen vaikutusten arviointi tulisi erottaa kilpailuoikeudellisesta arvioinnista ja mediaviranomaisen tulisi osallistua vaikutusten arviointiin. Eli tämä on siellä taustalla ollut, että miksi ei Kilpailu- ja kuluttajavirastolle.
Ehkä tässä lyhyesti voin todeta, että tietenkin me aina, niin kuin tässäkin, yhdessä virkamiestemme kanssa olemme hakeneet ratkaisua, joka olisi mahdollisimman kevyt Suomelle ja jossa ei tulisi mitään ylimääräisiä uusia, itse itsellemme keksimiä tehtäviä. Kannustan teitä tietenkin hyvään jatkotyöskentelyyn siellä valiokunnassa. — Kiitoksia.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Ja vielä edustaja Ovaska, olkaa hyvä.