Arvoisa puhemies! Kansaneläkelaitoksen valtuutettujen tehtävänä on valvoa Kansaneläkelaitoksen hallintoa ja toimintaa ottaen muun ohella huomioon laitoksen palvelujen laatu ja saatavuus. Säännöksen mukaan valtuutettujen tehtävänä on myös antaa vuosittain toiminnastaan kertomus eduskunnalle.
Kansaneläkelaitoksella on moninainen ja tärkeä tehtävä suomalaisessa yhteiskunnassa huolehtiessaan kansalaisten sosiaaliturvasta sekä erilaisista sosiaalipalveluista vauvasta muoriin tai vaariin heidän erilaisissa elämäntilanteissaan. Kela pyrkii mahdollistamaan hyvinvoinnin sekä tukemaan ihmisiä erilaisilla etuuksilla ja palveluilla. Viime vuonna neljälle viidestä suomalaisesta maksettiin jotain etuutta, mikä kattoi 81 prosenttia väestöstä. Etuuksia maksettiin keskimäärin noin 2 730 euroa henkeä kohti. Eli voidaan todeta, että Kelalla on merkittävä rooli tässä yhteiskunnassa huolehtiessaan kansalaisten palveluista ja hyvinvoinnista.
Esitänkin lämpimän kiitoksen Kelan valtuutetuille tiedoksiannosta, joka on kattava kuvaus vuoden moninaisesta ja aktiivisesta toiminnasta. Kiitos samalla Kelan henkilöstölle, johdolle ja hallitukselle työstänne Kelan palveluiden toimivuuden eteen.
Kela vaikuttaa ja vakuuttaa. Kela on pystynyt hyvinkin nopeissa ja haasteellisissa tilanteissa suoriutumaan sen lukuisista tehtävistä: sekä omien kansalaisten palveluista että myös muiden tarvitsijoiden auttamisesta. Kiireellisistä tilanteista viimeisimpinä esimerkkeinä ovat vaikka Ukrainaan kohdistuvan hyökkäyssodan vaikutukset Ukrainan kansalaisten saaman suojan suhteen, sähkön energiakriisi tai pitkittynyt koronapandemia, jotka koettelivat suomalaisia kotitalouksia. Kelan valmiudet ovat poikkeukselliset, mikä kertoo siitä, että asioita johdetaan oikein monella tasolla ja henkilöstö on motivoitunutta.
Arvoisa puhemies! Kela elää ajassa ja kehittää koko ajan toimintaansa. Se on uudistanut palveluja sekä panostanut asiakaslähtöisyyteen, digitalisaatioon sekä automatisaatioon ja henkilöstön hyvinvointiin. Tästä Kela on saanut myös ulkopuolista tunnustusta. Kelan talous on myös pysynyt hyvin hallinnassa, vaikka monet suuret uudistukset ovat vaikuttaneet arkeen. Esimerkiksi oppivelvollisuuden laajentaminen toi mittavat lisäkustannukset Kelan hoidettavaksi koulumatkatukijärjestelmään liittyen. Onkin syytä huomioida jatkossa, että Kelan taloudelliset edellytykset huomioidaan ja vaikutusarvioinnit tehdään mahdollisimman tarkasti ennen muutoksia toimintaedellytysten ja valmiuden ylläpitämiseksi. Siksi nostan esille Kelan valtuutetuille ja edustajille Kelan valtuutettujen tämän kauden puheenjohtajana muutaman seikan, joihin toivon kiinnitettävän huomiota, että voimme turvata Kelan toiminnan sekä kansalaisten palveluiden saatavuuden myös jatkossa.
Arvoisa puhemies! Turvallisuus on lähtökohta, joka on huomioitava niin tietoturvan kuin myös turvallisten työolosuhteiden kohdalla työtä tekevän henkilöstön osalta. Meidän on huolehdittava siitä, että tietomme ovat turvassa ja tietoturva ja tähän liittyvät järjestelmät kunnossa. Samalla kun pyrimme hyödyntämään tiedon liikkumista ja helpottamaan sen käyttöä julkishallinnossa, on tiedostettava, että tästä tiedosta ovat kiinnostuneet myös monet muut tahot. Tietoturvaan ja järjestelmiin on panostettava vahvasti. Tiedon liikkuvuus vaatii sitä, että digi- ja uudet teknologiat saadaan täysmääräisesti käyttöön ja näiden lainsäädännöllisiä esteitä puretaan ja että asiakastiedot liikkuvat sähköisesti ja turvallisesti viranomaisten kesken niin, ettei tietosuoja estä viranomaistahojen toimintaa.
Kelan työntekijöiden uhkailu tai pyrkimys vaikuttaa heidän päätöksiinsä tätä kautta on huolestuttavasti yleistynyt. Kenenkään ei pidä joutua tällaisen pelottelun kohteeksi työssään. Meidän täytyy edistää jo hallitusohjelman mukaisesti sitä, että edistämme hyvää ja turvallista työilmapiiriä julkisessa hallinnossa, mikä luo houkuttelevuutta sekä veto- ja pitovoimaa.
Lisäksi hallitusohjelmassa on useita uudistuksia ja kehittämiskohteita. Yksi näistä on perusturvan uudistus, jossa tavoitteena on aikaansaada yksi yleinen tuki, yleistuki, joka sisältää perusosan elämiseen, asumistuen osan asumiseen sekä harkinnanvaraisen osan viimesijaiseksi turvaksi. Yhteen perusturvaetuuteen tultaisiin siirtymään vaiheittain, ja siinä Kela ratkaisee asiakkaalle kuuluvat etuudet ja esittää sopivan etuusehdotuksen.
Myös toimeentulotuen rooli muuttuu ja vahvistuu rahaetuutena. Hallitus on toteuttamassa toimeentulotuen kokonaisuudistuksen.
Myös kuntoutusohjelmaa uudistetaan. Kela jatkaa yhteistyötä hyvinvointialueitten, kuntien ja paikallisten toimijoiden kanssa, että asiakas tulee saamaan mahdollisuuksien mukaan palveluja läheltä lähipalveluina.
Työelämässä jaksamiseen on kiinnitetty hallitusohjelmassa huomiota, ja työterveyspalveluja vahvistetaan. Ennaltaehkäisy on kuitenkin uupumuksen, työpahoinvoinnin, mielenterveyden ja psykososiaalisten asioiden kohdalla kannatettavaa: se säästää yhteiskunnallisia varoja myös Kelassa myöhemmin.
Kelalla on sitova rooli eri toimijoiden ja alueiden kanssa, mikä kannattaa huomioida päätöksenteossa, ja sen tietoa tulisi hyödyntää esimerkiksi kuntien ja työllisyyspalveluiden osalta.
Arvoisa puhemies! Tiedolla johtamisen nostankin viimeiseksi. Kelassa on laaja tietovaranto, jota voisimme hyödyntää vieläkin enemmän muun muassa tilastojen pohjalta monen toiminnan kehittämiseksi. Yksi näistä on huoltovarmuuskysymys, jossa Kelalla olisi merkittävä mahdollisuus toimia kansallisen turvallisuuden ylläpitämisen tukena. — Kiitos.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Koponen, olkaa hyvä.