Arvoisa rouva puhemies! Yritän poimia niin paljon kysymyksiä kuin mahdollista.
Ensinnä keskustalle tästä kiinteistöverouudistuksesta, jota te olette nyt kaksi viikkoa esittäneet, tätä röyhkeää populistista väitettänne, joka on jo aiemmin korjattu. Ei, hallitus ei tule kolminkertaistamaan kiinteistöveroa. Kyseessä on fiskaalisesti neutraali uudistus, joka on ollut teidänkin hallituksenne aikaan siellä valtiovarainministeriön pöydällä. Kyse on siitä, että maapohjien kiinteistöveroja oikeudenmukaistetaan kuntien sisällä, eli kuntalaisten tasavertaisuus kasvaa ja paranee niin, että maapohjien arvostus, tämä verotusarvo, saadaan vastaamaan nykypäivän muuttuneita kustannuksia ja hintatasoa. [Timo Harakka: Oikein!] Esimerkiksi täällä pääkaupunkiseudulla verotus kyllä todennäköisesti tulee kiristymään sellaisilla alueilla kuin Westend ja Eira. Toisaalta joillakin muilla alueilla sen lasku mahdollistetaan. Kyse on tästä, ja toivon nyt todella, että minun ei tarvitse tätä teille enää korjata, kun olen tehnyt sen jo moneen kertaan, myös tuolla median kautta.
Edustaja Hyrkkö, kysyitte, millä aikataululla erilaiset kasvutoimet tulevat vaikuttamaan. Kyllä, se tästä tekee poliittisesti monille hallituksille vaivalloista, että näiden hyvien päätösten vaikutuksethan eivät näy välittömästi. Mikäli kärsitään vaikeasta suhdanteesta kuten nyt, niin monien rakenteellisten toimien ja kasvutoimien tulokset viivästyvät. Siitä, millä aikataululla esimerkiksi veronalennusten positiiviset toimet tulevat näkyviin, valtiovarainministeriö on julkaistuissa dokumenteissaan arvioinut näitä haarukoita, mutta ne tietenkin ovat epävarmoja. Jos katsotaan esimerkiksi Ruotsissa tapahtunutta ylimpien marginaalien alentamista, niin siitä alkoi vaikutuksia näkyä varsin nopeasti. — Palaan tuohon siltaratkaisuun tuon Valtion Eläkerahaston kautta vielä lopussa. [Vasemmalta: Hyvä!]
Ostovoiman paraneminen: Täällä kysyttiin, onko julkisen puolen palkkaratkaisu kallis. No, onhan se kallis, jos sitä katsotaan sieltä julkisen talouden puolelta, mutta samaan aikaan työntekijä on ehdottomasti palkkansa ansainnut, ja juuri sen takia tällä hetkellä se ostovoima paranee, koska palkat nousevat reippaasti, joillakin sektoreilla todella reippaasti. Verotus alenee, korot ovat edelleen laskussa, ja inflaatio on taittunut, ja se takaa sen, että me nousemme, kuten olemme itse asiassa koko hallituskauden nousseet, sieltä ostovoimakuopasta, mutta nyt me nousemme entistä nopeammin.
Edustaja Kumpula-Natri, sanoitte, että ette ymmärrä tätä painotusta, miten pieni‑ ja keskituloisten veroale on näin painotettu verrattuna ylimpiin marginaaleihin. No, minä vielä yritän tätä selittää. Jos katsotaan näitä staattisia kustannuksia, niin pieni‑ ja keskituloisille tämä hallitus painottaa veronalennuksia 3,6 kertaa, jopa nelinkertaisesti enemmän kuin mitä menee näiden ylimpien marginaalien laskemiseen. Jos sitten arvioidaan maltillisten dynaamisten vaikutusten kannalta, niin me keskitämme pieni‑ ja keskituloisille kymmenkertaisesti, jopa 12-kertaisesti enemmän veronalennuksia kuin mitä menee ylimpien marginaalien laskemiseen. Samaan aikaan pitäisi ehkä tästä pöntöstä... [Välihuuto] Toivon kuitenkin, että tässä salissa ymmärretään, miten meidän progressiivinen verotus toimii. Vastaavasti korkeammista tuloista se vero on aika paljon korkeampi kuin matalammista tuloista. 1 600 euroa kuukaudessa tienaava maksaa kuussa veroa 181 euroa, siis ennen näitä alennuksia, eli hän saa pitää noin 90 prosenttia omasta rahastaan. Vastaavasti 3 000 euroa kuukaudessa tienaava maksaa veroa jo lähes 800 euroa kuukaudessa ja saa pitää omasta rahastaan 75,6 prosenttia, kun taas 5 000 euroa kuukaudessa tienaava maksaa veroa jo niin paljon, että palkasta jää käteen vain 65,7 prosenttia. Tällä tavalla toimii meidän progressiivinen verojärjestelmä, [Timo Harakka: Kannattaa perustaa firma!] joten luonnollisesti veronalennuksetkin suhteutuvat siihen.
Oli paljon puhetta liiallisen alijäämän menettelystä, EDP:stä. Kuten moneen kertaan on tuotu ilmi, tämä hallitus tekee jo suurempia sopeutustoimia kuin tässä alijäämämenettelyssä tarvittaisiin.
Edustaja Tynkkynen, olen ymmärtänyt, että te ette taida pitää oluesta, kun sen veroista niin usein täällä mainitsette, mutta alkoholin verotus kaikkineen kiristyy, ja nyt uusina päätöksinä alkoholivero sidotaan myös indeksiin, joten myös oluen vero kiristyy. [Petri Honkonen: Se on hyvä päätös!]
Kuntatalous, joka on parhaiten voiva julkinen sektori: Meillä on tavoitteena tasapainoinen tai lievästi alijäämäinen kuntatalous vuonna 27. Uudet tehtävät kompensoidaan täysimääräisesti, mutta kuntien välillä on voimakasta eriytymistä. Hallituksen toimet vahvistavat kuntataloutta keskimäärin 300 miljoonaa euroa vuodessa.
Ja vielä lopuksi, edustaja Wallinheimo: Minäkin tiedän, että oppositio ei oikeasti voi vastustaa veronalennuksia. Minä tiedän sen. Aikuisten oikeasti oppositio ei vastusta sitä, että palkansaajalle jää enemmän rahaa käteen. Yleensä ihmiset pitävät veronalennuksesta, ja sitten kaiken lisäksi, kun me löysimme näille vielä rahoituksen, se on aika hyvä kokonaisuus.
Mutta, arvoisa puhemies, jos vielä tähän Valtion Eläkerahastoon, josta tuli useampi kysymys: [Puhemies: Olkaa hyvä!] — Kiitos. — Eli tämä siltaratkaisu, jolla varmistetaan se, että meidän alijäämät eivät nouse liikaa näiden kasvutoimien osalta. Valtion Eläkerahastosta todellakin tehdään tämä siltaratkaisu. Sieltä voidaan ottaa varoja budjettitalouden käyttöön, sillä nimestään huolimatta tämä Valtion Eläkerahasto on taloudellisessa mielessä puhdas valtion budjettitalouden puskurirahasto. Hallitus esittää sen varojen ylimääräistä hyödyntämistä kertaluontoisesti vuonna 27 hieman yli miljardilla eurolla. Ja, hyvä eduskunta, tätä valtion tasetta on tosiaan hyödynnetty aiemminkin budjettitalouden menojen kattamisessa, ja nyt teemme sen siltarahoituksena, jotta nämä veronalennusten dynaamiset vaikutukset ehtivät kuromaan valtiontalouden alijäämää kiinni. Kysehän on väliaikaisratkaisusta. — Kiitoksia.
Ensimmäinen varapuhemies Paula Risikko
:Kiitoksia. — Ja sitten ministeri Marttinen, kolme minuuttia.