Arvoisa rouva puhemies! Kiitoksia näistä kommenteista. Täällähän tuli hyvin laaja-alaisesti myös tästä meidän turvallisuudesta ja siihen liittyvistä asioista, ja myöskin kiinnitettiin huomiota meidän tulevaisuuden haasteisiin.
Kun mietimme meidän tulevaisuutta, niin emmehän me enää pysty erottamaan sisäistä ja ulkoista turvallisuutta. Me olemme aivan erilaisessa tilanteessa kuin mitä jopa kaksi vuotta sitten, jopa vuosi sitten, ja täällä te, jotka käytitte puheenvuoron, osoititte ymmärtävänne tämän tilanteen. Hiljattain, viime viikolla, tuli selvitys myös siitä, että vaaditaan tällainen yhteinen tilannekuva, ei ainoastaan turvallisuusviranomaisilta vaan kaikilta meiltä päättäjiltä, ja se onkin nyt tarkoitus, että tulevassa hallituksen puoliväliriihessä otetaan tätä turvallisuutta ja siihen liittyvää tilannekuvaa vielä tarkemmin.
Yhteinen tilannekuva ei riitä, vaan tarvitaan myös toimintavaltuudet. Toitte täällä esille erinomaisen hyvin tämän tiedustelulainsäädännön, ja vielä, jälleen kerran, täältä edestä vetoan teihin, arvoisat kollegat, arvoisat kansanedustajat: Olette paljon vartijoina siinä, että me saamme tämän tiedustelulainsäädännön eteenpäin. Se on aivan ehdotonta tässä yhteiskunnallisessa tilanteessa.
Kaiken kaikkiaan meillä on hyvin paljon tehtäviä. Niitä tulee näistä meidän uhkista, poliiseille tulee jatkuvasti uusia tehtäviä, edellytetään, mutta meidän pitää huolehtia, että ne toimintavaltuudet ovat sitten myöskin tehtävien mukaisia. Myös suorituskykyyn ja muihin resursseihin meidän pitää satsata, ja olen todella tyytyväinen siihen, että me saimme täydentävässä budjettiesityksessä niille 200 poliisihenkilölle nyt lisätoimiaikaa: määräaikaiset 200 henkilöä, jotka olivat vaarassa jäädä työttömäksi, pystyttiin palkkaamaan, ja se on hyvin paljon kiitosta sitten tuonut. Mutta totta kai ei riitä vielä sekään, vaan meidän pitää jatkuvasti kehittää ammattitaitoa. Meidän pitää huolehtia, että tiedonkulku on hyvä niin turvallisuusviranomaisten kuin muittenkin viranomaisten välillä, ja sitten meidän pitää muistaa tietenkin se, että yhteistyötä pitää olla kaikkien viranomaisten välillä. Myöskin priorisointi, tehtävien priorisointi on meillä listalla.
EU-yhteistyöstä sanoisin, että todella, meidän pitää kehittää rajat ylittävää yhteistyötä. Europol on yksi tässä, tällainen eräänlainen priimusmoottori, joka koordinoi sitä myöskin ja tuottaa meille sitä tietoa, mitä meillä ei välttämättä olisi. Ja olen oikein ylpeä siitä, että poliisipäällikkö Jari Liukku sinne nyt lähtee tehtäviin. Se on meillä kyllä yksi ylpeydenaihe, että saatiin suomalainen, osaava poliisihenkilö sinne mukaan.
Edustaja Räsänen kysyi tästä tiedusteluyhteistyöstä. Kaiken kaikkiaan uskon, että huolimatta brexitistä me pystymme huolehtimaan siitä, ja se on nyt yksi Europolinkin tehtävä, että se huolehtii joka tapauksessa tästä tiedusteluyhteistyöstä, huolimatta siitä, että brexit tapahtuu.
Kiitoksia näistä kommenteistanne, ja työ jatkuu.