Arvoisa puhemies! Esittelen ympäristövaliokunnan laajasta mietinnöstä pääkohtia. Mietinnön pohjana on hallituksen esitys eduskunnalle laiksi eräiden ympäristöasioiden käsittelystä Lupa- ja valvontavirastossa sekä eräiksi siihen liittyviksi laeiksi. Käsiteltävä esitys liittyy kiinteästi vireillä olevaan aluehallintouudistukseen, ja sillä on läheinen yhteys myös esitykseen uusiutuvan energian tuotantolaitosten lupamenettelyistä.
Hallituksen esityksen tarkoituksena on toteuttaa yhden luukun periaatetta ympäristöasioiden käsittelyssä ja edistää lupa-asioiden käsittelyn yhdenmukaisuutta ja sujuvuutta. Ehdotetut lait on tarkoitettu tulemaan voimaan 1.1.2026 eli samaan aikaan kuin valtion aluehallinnon uudistusta koskeva lainsäädäntö.
Ympäristövaliokunta puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä muutettuna. Valiokunta on johdonmukaisesti tukenut lainsäädännön kehittämistä yhden luukun mallin suuntaan korostaen, että keskittämällä toiminta yhteen valtakunnalliseen ympäristöviranomaiseen olisi mahdollista saavuttaa toiminnallisia ja menettelyllisiä etuja. Samalla keskeisenä vaatimuksena on pidetty sitä, etteivät hallinnon sujuvoittamistoimet saa vaarantaa ympäristönsuojelun korkeaa tasoa ja että kansalaisten osallistumisoikeus ympäristöä koskevaan päätöksentekoon on turvattava.
Mietinnössään valiokunta korostaa useita seikkoja, ensinnä sitä, että kun perustetaan yhtenäinen valtakunnallinen virasto, on samalla varmistettava paikallisten olosuhteiden tuntemus ja alueellisten erityispiirteiden huomioiminen. Hallituksen esityksessä nämä näkökulmat ovat esillä esimerkiksi asioiden käsittelyn edellyttämää asiantuntemusta sekä ratkaisukokoonpanoa koskevissa säännöksissä. Toiseksi valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että vaikka uudella sääntelyllä on pyrkimys nopeuttaa ja sujuvoittaa lupaprosesseja, säilyvät ympäristön hyvän tilan turvaamista koskevat säännökset ennallaan. Uudistuksen toimeenpano ratkaisee siis käytännössä pitkälti sen, miten lupamenettelyjen sujuvoittamisessa tosiasiassa onnistutaan.
Ympäristövaikutusten näkökulmasta Lupa- ja valvontaviraston perustamisen on arvioitu parantavan lupamenettelyiden selkeyttä, vahvistavan asiantuntemusta sekä ympäristöön liittyvien tietojen ja selvitysten yhdenmukaisempaa käsittelyä. Tämä voi välillisesti edistää myös ympäristövaikutusten parempaa arviointia.
Hallituksen esityksessä ehdotetaan käsittelyaikojen osalta useampia, sitovuudeltaan eriasteisia säännöksiä. Kaikkien lupa-asioiden osalta pakolliseksi tulee käsittelyajan arviointi ja sen päivittäminen, mikäli aikataulu merkittävästi muuttuu. Erillinen 12 kuukauden määräaika koskee hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 7 §:n 4 momentin mukaan vihreän siirtymän etusijahankkeita. Voimassa olevassa laissa määräaika sisältyy esityksen perusteluihin, mutta nyt tämä ehdotetaan säädettäväksi lain tasolla. Valiokunta ehdottaa pykälään teknistä täsmennystä siten kuin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetään. Kolmantena kokonaisuutena ovat sitten vielä EU-sääntelystä suoraan velvoittavat ja hankekohtaisesti määrittyvät määräajat.
Arvoisa puhemies! Muita keskeisiä muutoksia ovat muun muassa luonnonsuojelulain 35 §:n ehdotus Natura-arviointien osalta viranomaisen lausunnon määräajan lyhentämisestä kuudesta kolmeen kuukauteen sekä hallitusohjelmaan perustuva eräiden ympäristöllisten lupien yhteiskäsittelyn laajentaminen.
Lupamenettelyn ja yva-menettelyn yhteensovittamista koskien valiokunta ehdottaa 7. lakiehdotuksen 3 §:n täsmentämistä siten kuin yksityiskohtaisissa perusteluissa esitetään. Hankkeesta vastaava voi tehdä yva-lain mukaisesti yhteysviranomaiselle aloitteen arviointimenettelyn käynnistämisestä myös ilman 3 momentissa tarkoitettua päätöstä. Valiokunta pitää kuitenkin tärkeänä selventää, että vaikka kyse olisi hakijan aloiteoikeudesta, säilyy määräysvalta menettelyn soveltuvuudesta hankkeeseen toimivaltaisella viranomaisella.
Valiokunta toteaa lisäksi, että säännöstä on tarkoitus soveltaa ennen kaikkea hankkeiden muutoksiin ja sellaisiin uusiin hankkeisiin, joiden suunnittelutilanne on ristiriidaton, ympäristövaikutukset hyvin hallittavissa ja vaihtoehtoja vain vähän.
Arvoisa puhemies! Lopuksi: Valiokunnan asiantuntijakuulemisissa kiinnitettiin laajasti huomiota ennen muuta myös tarpeeseen turvata uudistuksessa riittävät voimavarat. Valiokunta pitää hyvin tärkeänä, että hallitus on sopinut julkisen talouden suunnitelmasta vuosille 2026—2029 siten, että uuden lupaviranomaisen perustamisen yhteydessä sille turvataan riittävät resurssit. Sujuvan jatkon varmistamiseksi arvioidaan kuitenkin tarvittavan määräaikaista lisämäärärahaa, jonka suuruus on hallituksen esityksessä arvioidun mukaisesti 4,1 miljoonaa euroa vuodelle 26 ja 5,1 miljoonaa euroa vuodelle 27. Lisäksi valiokunta korostaa, että erityisesti Lupa- ja valvontaviraston resursointi, henkilöstön koulutus ja sidosryhmien osallistaminen ovat keskeisiä tekijöitä uudistuksen toimeenpanon onnistumisessa. Mittavan uudistuksen vaikutusten seuranta ja voimavarojen riittävyyden arviointi on tärkeää.
Valiokunnan mietintö ei ole yksimielinen, vaan siihen sisältyy vastalause, jossa on pykälämuutosehdotuksia ja lausumaehdotuksia.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Hänninen, olkaa hyvä.