Kiitoksia hyvistä huomioista ja kysymyksistä, hyvät kansanedustajat. Edustaja Lehto ja muutama muukin todella toi esiin tämän havainnon siitä, että kurssit ovat täynnä ja myös naisten kiinnostus on lisääntynyt. Tämä on totta kai, ajattelen niin, myönteinen asia, että kiinnostusta meillä on, ja nyt täytyy todella purkaa näitä erilaisia pullonkauloja, mihin muun muassa edustaja Kalli viittasi, jotta voidaan vastata paremmin tähän kysyntään, mikä meillä on.
Kysyttiin näistä Rajan pistooleista. Edustaja Lehto, kyllä se lähtökohta sekä Rajavartiolaitoksella että Puolustusvoimilla on, että kyllä ne aseet sinällään pysyvät Rajavartiolaitoksen ja Puolustusvoimien omistuksessa, mutta niitä voidaan sitten tarpeen mukaan myöntää tähän harjoittelutoimintaan valvonnan alla. Mutta toisaalta on kyllä niinkin, että MPK hankkii myös itse aseita, mihin myöskin viittasitte, ja siellä todella on tällaisia hankkeita päällä. Eli siihen pullonkaulaan, että ei olisi aseita riittävästi, pyritään eri tavoin tässä vastaamaan, ja uskon, että tässä aika lailla hyvin tämä tilanne tulee korjattua.
No sitten reserviläisjärjestöjen muista avuista: ylimääräinen valtionapuhaku on tulossa, ja sen jälkeen tarkempi jako näitten järjestöjen kesken selviää, eli lähitulevaisuudessa tämä asia kirkastuu.
Edustaja Mäkelä, toitte hyvin esiin vapaaehtoisen maanpuolustustoiminnan merkitystä tuossa puheenvuorossanne. Sitten täytyy tietysti todeta, että vapaaehtoisen toiminnan lisäksi myös kertausharjoituksia kyllä lisätään, ja silläkin on tietysti tässä kokonaisuudessa merkitys — aika tuntuvastikin itse asiassa. Miksei asioita ole laitettu kuntoon aiemmin tältä osin? No sitä pitää ehkä kysellä edellisiltä päättäjiltä, mutta hyvä, että tulee edes nyt sitten laitettua nämä paremmalle tolalle.
Edustaja Risikolle toteaisin vielä, että vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittäminen ei toki pysähdy tähän vaan kehittäminen jatkuu ja järjestöjen kanssa käydään keskustelua siitä, mitä muita kehittämistarpeita ja toiveita vapaaehtoisen maanpuolustuksen kentällä on, ja varmasti tämä kehittämistyö eri tavoin tulee jatkumaan.
Edustaja Eestilä, nostitte esiin tämän EU:n lyijykieltoasian. Itse asiassa siinä vastuuministeriö on sosiaali- ja terveysministeriö, ehkä vähän yllättäenkin, mutta näin on, niin kuin varmasti tiesittekin, ja ministeri Lindén on tässä nokkamiehenä. Totta kai me puolustusministeriöstä ollaan viestitetty näitä maanpuolustuksen tarpeita tässä, ja on tärkeää todella, että näissä päästään tolkulliseen ratkaisuun.
No sitten sekä edustaja Eestilä, te, että useampi muu edustaja — ainakin edustajat Kalli, Kilpi ja Meri, saattoi olla joku muukin — otitte esiin tämän ampumarata-asian. Yleisesti tietysti täytyy sanoa se, että pitää lähteä siitä, että ampumaharrastus on hyvä harrastus, metsästys on hyvä harrastus ja nämä harrastukset palvelevat meidän maanpuolustuksen etua. Ja täytyy olla sitten paikkoja, missä näitä voi harrastaa, ja ampumaradathan näitä tietysti ennen muuta ovat, ja ampumaratoja yksinkertaisesti tarvitaan. Ei kaikkia voi kieltää, muuten näitä harrastuksia ei voi ylläpitää, ja se vaikeuttaa oleellisesti sekä metsästystä että muita ampumaharrastuksia. Tämä ampumaratapuoli on aika lailla taas muiden vastuulla — sisäministeriön ja ympäristölupien puolelta ympäristöministeriön — mutta totta kai se myös itseäni puolustusministerinä askarruttaa, miten tämä kokonaisuus saadaan hoidettua nyt ja tulevaisuudessa. Katson, mitä osaltani voin tehdä tässä asiassa, ja aion ottaa tämän tematiikan esille ympäristöministerin kanssa, eli sen, miten voidaan edesauttaa sitä, että meillä ampumaratoja on, ja niitä voisi olla mielellään vaikka vähän lisääkin tulevaisuudessa, jotta tähän isoon kysyntään voitaisiin vastata. Aion ottaa tämän tematiikan esille ympäristöministerin kanssa.
Edustaja Kalli, osin tuli huomioihinne vastattua, mutta nostitte esiin myös tuon korkean maanpuolustustahdon. Se todellakin on tapissa tällä hetkellä Suomessa, taitaa olla ihan kaikkien aikojen ennätystasolla. Kun on kysytty mittauksissa, oletko valmis puolustamaan omaa maatasi — erittäin korkeita lukuja. Sekä Euroopan että maailmanlaajuisesti me ollaan nyt todella korkealla näissä mittauksissa.
Myös edustaja Kilpi otti esiin tämän kasvaneen aktiivisuuden ja lisääntyneet jäsenmäärät järjestöissä, ja olemme siitä hyvin tyytyväisiä.
Myös edustaja Kivirannan havaintoihin voi yhtyä.
Tosiaan, kun eduskunta alkaa käsitellä tätä, minusta tämä lähetekeskustelu meikäläisen korviin lupaa hyvää. Kiitän tästä myönteisestä vastaanotosta, ja olisi hienoa, jos tämä saataisiin nyt lähiviikkoina käsiteltyä eduskunnassa, niin että se voisi tulla voimaan 1.7., ja mielestäni meillä on kyllä kaikki edellytykset toimia tällä tavalla.
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:Näin, kiitokset. — Nyt, arvoisat edustajat, aika, joka tässä vaiheessa tälle keskustelulle on varattu, on täynnä, mutta jos edustaja Lehto hyvin lyhyesti.