Arvoisa puhemies! Ensinnäkin haluan todeta, että Valtiokonttori hoiti Suomen Pankin henkilöstön eläketurvan toimeenpanon vuosina 2005–2010 ja valtion henkilöstön eläketurvan toimeenpano siirrettiin Kevaan vuoden 2011 alusta. Tämän jälkeen valmisteltiin evankelis-luterilaisen kirkon, Kansaneläkelaitoksen eli Kelan ja Suomen Pankin henkilöstön eläketurvan siirtoa Kevaan. Siirto toteutettiin evankelis-luterilaisen kirkon ja Kelan osalta vuoden 2012 alusta, mutta Suomen Pankin eläketurva päätettiin siinä vaiheessa jättää muutoksen ulkopuolelle, ja nyt tässä hallituksen esityksessä ja mietinnössä on kysymys siitä, että Suomen Pankin eläketurvan siirto Kevan hoidettavaksi tapahtuu nyt tämän hallituksen esityksen ja eduskunnan päätöksen myötä.
Eli tässä esityksessä ehdotetaan muutettavaksi julkisten alojen eläkelakia, Suomen Pankin virkamiehistä annettua lakia, Kevasta annettua lakia sekä kahdeksaa muuta lakia. Suomen Pankin henkilöstöä koskevien työeläkeasioiden toimeenpanoa ehdotetaan siirrettäväksi siis Kevan hoidettavaksi, ja nämä lait on tarkoitettu tulemaan voimaan ensi vuoden alusta 1.1.2021.
Hallituksen esityksen tavoitteena on järjestää Suomen Pankin henkilöstön eläketurvan toimeenpano kustannustehokkaalla ja eläke-etuudet turvaavalla tavalla. Suomen Pankin henkilöstön eläketurva on lähes vastaava kuin julkisten alojen eläkelain mukainen eläketurva. Erot julkisten alojen eläkelain mukaiseen eläketurvaan ovat esityksen perustelujen mukaan suhteellisen vähäisiä ja koskevat useimmiten vanhoja, eri eläkeuudistuksen yhteydessä suojattuja palvelusuhteita.
Suomen Pankin eläketurvan toimeenpanoa on hoitanut yksityinen palveluntuottaja, ja se on ilmoittanut, ettei se voi tuottaa eläkepalveluita nykyisellä palvelu- ja toimintamallilla enää vuoden 2020 jälkeen. Esityksen mukaan Suomen Pankin henkilöstön eläketurvaa koskevat Suomen Pankin eläkesäännössä olevat määräykset siirretään julkisten alojen eläkelakiin ja eläketurvan toimeenpano Kevan vastuulle säilyttäen samalla eläketurvan rahoitusvastuu Suomen Pankilla. Esityksellä ei ole vaikutusta eläkkeiden rahoitukseen eikä myöskään eläke-etuuksiin.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta pitää lakiehdotuksia tarkoituksenmukaisina ja puoltaa niiden hyväksymistä muuttamattomana. Mietintö on yksimielinen.
Samalla haluan todeta sen, kun tässä talossa on noudatettu tänä keväänä käytäntöä, että vain välttämättömät lakiesitykset käsitellään korona-asioitten rinnalla, että tämä välttämättömyys tulee siitä, että tämä on tänä kevätkautena saatava käsiteltyä, jotta Suomen Pankki voi ryhtyä toimiin ja tämä heidän eläkeasioidensa hoitaminen siirtyy ensi vuoden alusta Kevan hoidettavaksi.