Arvoisa puhemies! Hallituksen esityksessä esitetään ja ehdotetaan kumottavaksi kesäkuussa 2015 vahvistettu lainsäädäntö, jolla laajennettiin mahdollisuutta sakon muuntorangaistuksen käyttöön. Täytyy heti huomioida, että nämä kesäkuussa vahvistetut lait eivät ole vielä voimassa. Lait tulevat voimaan samana päivänä kuin sakon ja rikesakon määräämisestä annettu laki, jonka voimaantulosta säädetään erikseen lailla. Tämän hetken tietojen mukaan se olisi aikaisintaan vuoden 2016 lopussa eli yli vuoden kuluttua aikaisintaan.
Heti tähän alkuun haluan sanoa, mitä lakivaliokuntakin mietinnössään toteaa, että vaikka tämä hallituksen esitys nyt hyväksytään ja tuo vanha lainsäädäntö hylätään, lakivaliokunta edellyttää uuden lainsäädännön valmistelemista — oikeusministeriössä on jo työryhmät kasattu — ja uuden lainsäädännön valmistelemista niin, että se tulee voimaan viimeistään vuoden 2016 lopussa. Elikkä suomeksi sanottuna mitään ei ole menetetty.
Lakivaliokunnan mietinnössä todetaan se, että tuomioistuimen tuomitsemat sakot voidaan nykyisin muuntaa vankeudeksi, niin kuin pitääkin olla, mutta ongelma on, että rangaistusmääräysmenettelyssä annettuja sakkoja ei voida. Käytännössä suurimman osan rangaistusmääräysmenettelyn sakoista määrää poliisi. Rangaistusmääräysmenettelyssä määrättyjen sakkojen muuntokelvottomuutta on pidetty ongelmallisena toistuvasti sakkorikoksiin syyllistyvien varattomien henkilöiden kohdalta. Tällaisissa tapauksissa henkilö voi käytännössä jäädä ilman rangaistusta, ja pahin ongelma on se, että tämmöiset, sanotaan, rehelliset yrittäjät, rehelliset kauppiaat, jäävät ilman oikeudenmukaisuutta, oikeuden päätöstä. Samalla se rapauttaa rikosoikeusjärjestelmän uskottavuutta, lainkuuliaisuutta ja myös uskoa meidän oikeusjärjestelmäämme, kun rikoksentekijä jää ilman rangaistusta. Pahimmillaan hän siinä rikoksen uhrin edessä ilmoittaa, että te ette voi minulle mitään, ja pahimmillaan repii sen poliisin määräämän rangaistusmääräyksen. Näin ei tietenkään voi olla.
Tässä nyt kumottavassa hallituksen esityksessä oli tavoitteena lieventää jyrkkää erottelua rangaistusmääräys- ja tuomioistuinmenettelyssä määrättyjen sakkojen välillä sekä näin edistää rikosoikeusjärjestelmän uskottavuutta sekä lain ja kieltojen noudattamista. Tähän oli varattu kehyspäätöksessä 12,4 miljoonaa euroa vuoden 2018 alusta lukien. Yksi haaste tässä nimenomaan oli tämän järjestelmän kalleus tässä haasteellisessa taloustilanteessa. Toinen haaste liittyen tähän kalleuteen oli se, että tämä järjestelmä, joka olisi saatettu voimaan, olisi ollut erittäin byrokraattinen, erittäin hankala ja sitä kautta erittäin kallis, ja näin ei voi olla. Myös seuraamusjärjestelmiltään se olisi ollut osittain tehoton.
Nyt sitten lakivaliokunta mietinnössään esittää toiveita tässä vaiheessa poliisin suuntaan. Kun poliisi on vuonna 2014 antanut uudet sakotusohjeet, lakivaliokunta toivoo, että poliisi tarkistaisi näitä entisestään, jos niissä olisi tiukentamisen varaa.
Sitten lakivaliokunta edellyttää... Ja tässä on pohjalla aikaisemman eduskunnan lausuma, jonka mukaan "hallituksen edellytetään viipymättä selvittävän mahdollisuudet keventää ja yksinkertaistaa sakon muuntorangaistusmenettelyä ja sitä edeltäviä vaiheita ja valmistelevan tarvittavat ehdotukset annettavaksi samanaikaisesti eduskunnalle sakon ja rikesakon määräämisestä annetun lain voimaanpanoa koskevan lakiehdotuksen kanssa".
Lakivaliokunta edelleen korostaa tätä uudistustyön merkitystä ja kiirehtii tätä hankkeen valmistelua, ja lakivaliokunnan mielestä tulee pohtia ennakkoluulottomasti myös eri viranomaisten rooleja ja tarvittavaa työpanosta sekä myös seuraamuksia. Tämä tarkoittaa sitä, kuten alussa jo sanoin, että missään tapauksessa sakon muuntorangaistusasiaa ei ole haudattu mutta tulevan vuoden aikana on saatava uusi laki voimaan ja sen lain on oltava entistä kevyempi, vähemmän byrokraattinen, halvempi sekä seuraamusten pitää olla parempia kuin nykyisessä. Oikeusministeriössä on jo perustettu asiaan hanke, ja tietojeni mukaan kaksi työryhmää ovat aloittamassa työnsä.
Arvoisa puhemies! Tätä taustaa vasten lakivaliokunta toteaa: "Ottaen huomioon hallituksen esityksen taustalla olevat valtiontaloudelliset syyt samoin kuin sen, että siinä tarkoitettu lainsäädäntö ei ole tullut vielä voimaan ja että valiokunta edellyttää sakon muuntorangaistukseen liittyvän uudistustyön jatkamista, valiokunta puoltaa esitykseen sisältyvän lakiehdotuksen hyväksymistä."