Arvoisa rouva puhemies! Hyvät kansanedustajat! Toimin kertomusvuonna pankkivaltuuston puheenjohtajana, ja sen vuoksi pidän selvyyden vuoksi tarpeellisena huomauttaa, että tämän puheenvuoron käytän ihan kansanedustajan roolissani, en kertomusvuoden pankkivaltuuston puheenjohtajana. Ajattelin muutamalla sanalla kommentoida ajankohtaista taloudellista tilannetta.
Tänä päivänä on valitettavasti työmarkkinoilta saatu sen verran merkittäviä huonoja uutisia, että niiden kommentoiminen tältäkin arvovaltaiselta foorumilta on mielestäni perusteltua, vaikka istunto on kestänyt jo monta tuntia ja vaikka täällä salissakaan ei tällä hetkellä varsinaista tungosta ole. Eli tänään työmarkkinaosapuolten neuvottelut työmarkkinaratkaisusta tai yhteiskuntasopimuksesta — miksi sitä haluaakin kutsua — päättyivät ainakin tällä erää, päättyivät ymmärtääkseni ennen kaikkea sen vuoksi, että yksi ammattiliitto eli AKT oli ilmoittanut, että he eivät aio olla mahdollisesti syntyvässä sopimuksessa mukana.
Tämä on mielestäni erittäin huono uutinen Suomen talouden kannalta, Suomen talouden, joka muutenkin on erittäin surkeassa tilanteessa, ja meillä on valtavat haasteet siinä, että saisimme talouteemme vauhtia, kasvua ja sitä kautta ihmisille töitä. Tämä neuvottelujen kariutuminen on huono uutinen joka tapauksessa, vaikka ei viime aikoina siltä näyttänyt, että olisi syntymässä sellainen neuvottelutulos, joka riittävällä tavalla kohentaisi Suomen kustannuskilpailukykyä suhteessa meidän keskeisiin kilpailijamaihimme. Joka tapauksessa me tarvitsemme Suomessa tätä kustannuskilpailukyvyn kohentumista. Vain sillä, että suomalainen työ menisi vähän paremmin kaupaksi maailmalla, me saamme Suomeen lisää uutta työtä, saamme Suomeen investointeja, saamme Suomeen tilauksia ja saamme Suomeen lisää työtä.
Kun neuvottelut ovat nyt ainakin tässä vaiheessa päättyneet, on tärkeätä, että hallitus etenee oman lakipakettinsa kanssa, jota lakipakettia on kutsuttu "pakkolaeiksi" ja jolla lakipaketilla tullaan suomalaisen työn kilpailukykyä kohentamaan yksikkötyökustannuksia pienentämällä. Tämä "pakkolaki"-termi on tietysti helppo ja käyttökelpoinen. Samalla se on kuitenkin myös propagandistinen. Yhtä hyvin voisi puhua "hallituksen työllisyyspaketista", koska näillä laeilla pyritään siihen, että saisimme suomalaista työtä paremmin kaupaksi ja sitä kautta suomalaista työllisyyttä paranemaan.
On tärkeätä, että hallitus etenee, vaikka kaikki tiedämme, että nyt valmistelussa olevissa laeissa, joilla muun muassa lomarahoja pienennetään, lomia lyhennetään, ensimmäisen sairauspäivän omavastuuta lisätään, vuosittaista työaikaa pidennetään ja niin edelleen, ei millimetrioikeudenmukaisuus toteudu, ne eivät kohdistu eri palkansaajaryhmiin oikeudenmukaisella ja täysin tasapuolisella tavalla. Näistä seikoista huolimatta on tärkeätä, että edetään, koska viime kädessä hallituksella ja kansan valitsemalla eduskunnalla on vastuu siitä, että Suomen taloutta hoidetaan mahdollisimman hyvin. Ja kun työmarkkinajärjestöt eivät ole päässeet eteenpäin omassa neuvottelupöydässään — se tulosvastuu, joka työmarkkinajärjestöillä on, ei ainakaan tässä vaiheessa ole toteutunut — niin on välttämätöntä, että hallitus etenee. Me emme voi jäädä tumput suorana katsomaan, kun taloudellinen tilanne Suomessa vain heikkenee. Tässä yhteydessä on myös tärkeätä laittaa lisää vauhtia paikallisen sopimisen lisäämisen valmisteluun, koska paikallinen sopiminen on se keino, jolla sitten ruohonjuuritasolla voidaan sitä tuottavuutta parantaa, kun yritysten mahdollisuudet, yritysten ja niiden henkilöstön yhteiset mahdollisuudet, sopeutua erilaisiin tilanteisiin paranevat.
Arvoisa rouva puhemies! Totean lopuksi, että vaikka nyt neuvottelut ovat katkenneet ja vaikka hallitus nyt laittaa vauhtia omaan työllisyyslakipakettiinsa, niin toivon omalta osaltani, että vielä tulisimme ensi vuoden puolella näkemään tilanteen, jossa sovun kautta kuitenkin ratkaisua etsittäisiin, ratkaisua, joka parantaa suomalaisen työn kilpailukykyä. Se olisi minun mielestäni meidän kaikkien yhteinen etu.