Viimeksi julkaistu 6.6.2021 0.13

Pöytäkirjan asiakohta PTK 79/2019 vp Täysistunto Tiistai 10.12.2019 klo 15.45—21.15

30. Hallituksen esitys eduskunnalle laiksi asuinrakennusten ja  asuntojen korjausavustuksista annetun lain muuttamisesta

Hallituksen esitysHE 44/2019 vp
Valiokunnan mietintöYmVM 4/2019 vp
Toinen käsittely
Toinen varapuhemies Juho Eerola
:

Toiseen käsittelyyn esitellään päiväjärjestyksen 30. asia. Nyt voidaan hyväksyä tai hylätä lakiehdotus, jonka sisällöstä päätettiin ensimmäisessä käsittelyssä. 

 

Keskustelu
21.08 
Tiina Elo vihr :

Arvoisa puhemies! Kun ei ollut tilaisuutta osallistua ensimmäiseen käsittelyyn, niin muutama sana aiheesta nyt. Sisäilmaongelmaisten rakennusten ja asuntojen korjaaminen ja sisäilmasta sairastuneiden ihmisten auttaminen on laaja ongelmavyyhti, jonka ratkaisuun meidän on viimein löydettävä tehokkaat keinot. Hallitusohjelmaan kirjattiin tästä oma toimenpidekokonaisuus, ja sitä ryhdymme nyt toimeenpanemaan. 

Sisäilmasta sairastuneet kohtaavat valitettavasti edelleen vähättelyä terveydenhuollossa. Sairaille ja lääketieteellistä hoitoa ja kuntoutusta tarvitseville saatetaan tarjota erilaisia mielenhallintamenetelmiä sen sijaan, että tutkittaisiin tarkemmin oireita ja niiden yhteyttä rakennusten sisäilmaongelmiin. Samaan aikaan sisäilmaongelmat voivat ajaa ihmisen pahimmillaan pois kodistaan. Sisäilmasairauksien on todettu olevan yksi asunnottomuuden riskitekijä. 

Olemme nyt hyväksymässä uutta avustusmuotoa, jonka tarkoituksena on edistää asuinrakennusten korjaamista ja suunnitelmallista kiinteistönpitoa ja parantaa näin kosteus- ja mikrobivaurioisissa ja sisäilmaongelmaisissa rakennuksissa asuvien ihmisten asemaa. Ensi vuoden alusta alkaen avustusta voi hakea asuinrakennusten kuntotutkimuksiin sekä rakennusten perusparannusten suunnittelusta aiheutuviin kustannuksiin. Avustukset on tarkoitus kohdentaa nimenomaan kosteus- ja mikrobivaurioituneiden ja muutoin sisäilmaongelmaisten asuntojen ja asuinrakennusten kuntotutkimuksiin ja perusparannusten suunnitteluun. Avustusta voidaan myöntää niin yksittäiselle henkilölle kuin asuinrakennuksen omistavalle yhteisölle, kuten taloyhtiölle. 

Arvoisa puhemies! Ympäristövaliokunta käsitteli lakiesitystä huolella. Kiinnitimme huomiota muun muassa siihen, että kuntotutkimusten ja suunnitelmien tekijöiden pätevyysvaatimusten tulee olla selkeät ja perustua käytössä oleviin pätevyysvaatimuksiin. On myös pidettävä huoli, että eri asumisen hallintamuodot ovat yhdenvertaisessa asemassa, kun avustusta jaetaan. Hakuprosessin on oltava selkeä ja helppokäyttöinen. Viestintää ja neuvontaa on oltava riittävästi, ja sitä on kohdennettava erityisesti yksityishenkilöille, jotta myös pientaloasujat osaavat hakea avustusta. 

Arvoisa puhemies! Tämä avustus ei toki yksin riitä sisäilmaongelmien selättämiseen. Pelkät suunnitelmat eivät auta, jos ei ole varaa toteuttaa tarvittavia korjauksia. Hallitusohjelman mukaisesti tulemme selvittämään, millaista apua ja tukea homeloukkuun jääneet tarvitsevat, muun muassa miten valtio voisi tukea rakennusten sisäilmaongelmien korjaamista ja puhtaiden asuntojen rakentamista sisäilmasta sairastuneille. Lisäksi selvitetään, onko tarvetta vahvistaa sisäilmaongelmaisen talon ostajan oikeusturvaa velvoittavalla lainsäädännöllä sekä yksityisten omistamien asuinrakennusten korjausavustusten tarpeellisuutta ja reunaehtoja. Tätä kokonaisuutta viedään eteenpäin valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan kautta erillisellä VN TEAS ‑hankkeella. Hanke on nimeltään ”Sisäilmaongelmista kärsivien auttaminen ja tukeminen”, ja selvitysten on määrä valmistua toukokuuhun 2021 mennessä. Sen jälkeen on johtopäätösten ja ripeiden toimenpiteiden aika. Myös sosiaali- ja terveysministeriö tähdentää lausunnossaan, että terveyshaittakorjausten tukeminen tavalla tai toisella taloudellisessa umpikujassa oleville ihmisille on hyvin tarpeellista. 

Arvoisa puhemies! Kuntotutkimuksiin ja korjaussuunnitelmiin on osoitettu 2,3 miljoonaa euroa. Jos keskimääräinen avustussumma olisi 3 000 euroa, voitaisiin avustusta myöntää noin 750 kuntotutkimukselle vuosittain. Tämä on hyvä alku. On kuitenkin tärkeää, että avustuksen käyttöönoton jälkeen sen toimivuutta ja riittävyyttä sekä jakautumista asuntotyypeittäin seurataan huolellisesti. Tarvittaessa on ryhdyttävä toimenpiteisiin tuen riittävyyden varmistamiseksi ja paremmaksi kohdentamiseksi niille, jotka sitä kipeimmin tarvitsevat. 

Ympäristövaliokunta hyväksyy mietinnön yksimielisesti. Hienoa, että saadaan tämä asia nyt eteenpäin. — Kiitos. 

Keskustelu päättyi. 

Eduskunta hyväksyi ensimmäisessä käsittelyssä sisällöltään päätetyn, hallituksen esitykseen HE 44/2019 vp sisältyvän lakiehdotuksen. Lakiehdotuksen toinen käsittely päättyi. Asian käsittely päättyi.