Arvoisa puhemies! Kiitos tästä hyvästä keskustelusta. Täällä oli erinomaisia huomioita.
Ehkä aloitan ihan sillä, että ilman turvallisuutta meillä ei ole mitään, ja niin kuin täällä aivan hyvin kuvattiin, niin tänä päivänä ei sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden rajaa ole välttämättä kovin helppo huomata ja liekö tarvettakaan erityisesti katsoa sitä, missä kohtaa se menee. Kaikki tähtää kuitenkin siihen, että isänmaa kaikkinensa ja sen kansalaiset pysyvät turvassa, on se tilanne sitten mikä hyvänsä.
Ehkä minä aloitan nyt tästä huumausaineesta lyhykäisyydessään. Alfa-PVP totta tosiaan on iso ongelma monissa kaupungeissa mutta myös pienemmillä paikkakunnilla, niin kuin täällä tuotiin esiin. On tietysti hyvä muistaa se, että alfa-PVP ei suinkaan ole ainoa huume. Se on yksi erittäin vaarallinen muuntohuume, joita meillä liikkuu, ja syy, miksi me ehkä siitä puhumme, on se, että sen käyttäjät käyttäytyvät arvaamattomasti, jopa aggressiivisesti, ja sen vuoksi se näkyy tietysti kansalaisille. Jos siihen olisi yksi hopealuoti, se olisi varmasti jo keksitty ja käytetty, mutta ehkä totean omalta hallinnonalaltani, että saatavuuden vähentäminen on tietenkin a ja o, ja tätä työtä viranomaiset tekevät, pyrkivät saamaan sitä ainetta pois markkinoilta.
Sitten on tietysti hyvä huomata, että poliisi taikka Tulli ei yksin tätä ongelmaa ratkaise. Tähän tarvitaan koko yhteiskuntaa. Se lähtee myös siitä, että asenteet huumausaineita kohtaan, jotka ovat lieventyneet viime vuosina, saataisiin takaisin tiukemmiksi. Huumausaineet ovat vaarallisia. Esimerkiksi viihdekäyttöä ei ole olemassakaan, se on huumausaineen käyttämistä sekin. Mielestäni tämän pitää lähteä kyllä täältä.
Erityisen tärkeätä meille on tietenkin se, että nuoriin panostetaan ja nuoret otetaan huomioon ja pyritään siihen, että heistä ei tulisi uusia käyttäjiä. Sitten tietysti on pakko todeta se, että tämä meidän vapaan liikkuvuuden alue tältä osin on ongelmallinen, koska vaikka meillä esimerkiksi Schengen-alue on tarkoitettu ihmisten ja tavaroiden liikkumiseen laillisesti, niin siellä valitettavasti liikkuu myös laittomia aineita.
Sitten täällä tuotiin esiin se, että meillä lisätään kovasti nyt turvallisuusviranomaisten toimivaltuuksia. Kyllä, meidän turvallisuus- ja toimintaympäristö on sellainen, että punaisena lankana hallituksella on totta tosiaan viranomaisten toimivaltuuksien lisääminen tässä turvallisuusympäristössä, samoin tiedonvaihto.
Poliisin rahoituksen osalta olen itsekin hyvin tyytyväinen. Pidän tärkeänä sitä, että poliisilla on nyt kerrankin työrauha. Minä ministerinä odotan poliisilta, että he keskittyvät tällä hetkellä omaan työhönsä sen sijaan, että koko ajan olisi rahoitus tai joku hässäkkä meneillänsä siellä.
Totta on se, että maasta poistamiset ovat nousseet ja turvapaikanhakijoiden tulo maahan on vähentynyt. Helsingin poliisilla maasta poistamisen nousu on peräti 60 prosenttia. Tämä on erinomaisen hyvä asia ja tietysti meidän tavoitteita hyvin vastaa.
Täällä kysyttiin kokonaisturvallisuuden selontekoa. Hyvin mielenkiintoinen ajatus. Joissain Euroopan maissa tähän on mentykin juuri sen vuoksi, että kun on monta selontekoa, niin ei ole yhdessä paketissa sitä, mitä ehkä pitäisi olla, ja se on varmasti sitten seuraavan hallituksen pohdinnassa.
Sitten lyhyesti koto-korvauksista kunnille: Kotoutumista on perinteisesti mitattu käytetyllä rahamäärällä, ei sillä, mitä sillä rahalla saadaan aikaiseksi, ja aivan kuten täällä kuvattiin, niin me nähdään yliedustusta muun muassa sosiaaliturvan käyttämisessä. Siltä osin toteaisin niin, että rahoituksen leikkaaminen on myöskin hyvä insentiivi vaatia tehokkuutta ja vaikuttavuutta niiltä koulutuksilta. Toisaalta me olemme uudistamassa koto-lakia siten — kun täällä kysyttiin, miten varmistetaan se, että kielikoulutukseen riittävät resurssit — että me poistamme sieltä kotoutumisen puolelta kaikkea muuta turhanpäiväistä tilpehööriä ja keskitymme nimenomaan siihen kielikoulutukseen ja yhteiskunnan tuntemukseen.
Täällä nostettiin esiin sopimuspalokunnat. Heidän merkitystään ei voi väheksyä yhtään tässä sisäisen turvallisuuden kentässä, ja pidän erittäin tärkeänä, että nämä toimintaedellytykset säilyvät, on kysymys sitten ohjeista tai mistä tahansa.
Ihan lyhyesti loppuun, arvoisa puhemies, totean ensinnäkin tästä suojelupoliisista ja valtioneuvoston kansliasta, että totesin tuohon jo, että sellaisesta ei ole hallitusohjelmassa ja suojelupoliisi ei ole nyt siirtymässä valtioneuvoston kansliaan vaan pysyy sisäministeriössä.
Ja aivan loppuun: Maahanmuuton järkiperäistäminen jatkuu. Me olemme tehneet valtavan määrän näitä uudistuksia, ja niillä totta tosiaan pyritään siihen, niin kuin hallitusohjelma sanoo, että mahdollisimman vähän humanitääristä maahanmuuttoa suuntautuu Suomeen tai ylipäätänsä Eurooppaan, ja tässä yhteydessä toimimme sekä kotimaassa että eurooppalaisella kentällä.
Ja aivan loppuun totean, että Pohjanmaalle voi lähettää terveisiä, että ei ole pohjalaisia juuria, kyllä ne ovat karjalaiset juuret. [Naurua]
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Kiitokset ministerille. — Ja sitten siirrymme oikeusministeriön pääluokkaan, johon on myös varattu tunti. — Ministeri Meri, viisi minuuttia, olkaa hyvä.