Arvoisa puhemies! Käsissämme on vuoden 2017 toimintakertomus Kelan valtuutetuilta. Pääsimme aloittamaan keskustelua jo tuossa taannoin hieman mutta keskustelu jäi kesken ja minunkin puheenvuoroni jäi kesken, joten jatkan siitä nyt.
Viime vuosi oli Kelalle poikkeuksellisen haastava. Yksi suurimmista muutoksista oli perustoimeentulotuen siirtyminen kunnilta Kelan tehtäväksi 1.1.2017 alkaen. Käynnistämisvaikeuksilta ei vältytty, sillä perustoimeentulotuen käsittely ruuhkautui pahasti, ja henkilöstöä tarvittiin lisää siitäkin huolimatta, että jo vuoden 2016 lopussa rekrytoitiin perustoimeentulotuen tehtäviin 740 henkilöä.
Olen itse tehnyt kunnissa toimeentulotukityötä, ja jo tuolloin Kelan valtuutettuna useaan otteeseen kerroin, että toimeentulotuki on luonteeltaan aivan täysin erilainen etuus kuin muut sosiaaliturvaetuudet, joita Kela aikaisemmin on käsitellyt. Nostimme valtuustossa silloin myöskin useaan otteeseen esille sen, että henkilöstömäärä tulee olemaan isompi kuin mitä muissa etuustehtävissä Kelalla oli aikaisemmin ollut. Näistä nostoista huolimatta kuitenkin oli vahva usko siihen, että huomattavasti pienemmällä henkilöstömäärällä pärjättäisiin kuin millä kunnissa toimeentulotukityötä ja etuuskäsittelyä oli aikaisemmin tehty. No, nyt tällä hetkellä tiedämme, että näin ei ole. Toki vieläkin Kelalla on joitakin henkilötyövuosia pienempi työmäärä käytössä perustoimeentulotuessa, mutta Kela on useampaan otteeseen nostanut esille sen, että tämä on täysin poikkeava etuus muihin etuuksiin verrattuna ja sen vuoksi myöskin vaatii aivan eri tavalla henkilötyövuosia kuin muut sosiaaliturvaetuudet.
Kela on joutunut lisäämään henkilöstöä. Kela on kamppaillut tämän 7 päivän käsittelyajan kanssa, kamppailee edelleenkin, mutta erityisesti vuosi 2017 oli Kelalle vaikea. Osa kunnista teki päätöksiä vielä sinne maaliskuulle saakka, ja tämä jonkun verran helpotti tilannetta, mutta Kela joutui koko ajan ikään kuin reagoimaan siihen, että henkilöstöä jouduttiin perehdyttämään ja kouluttamaan työhön ja palkkaamaan lisää. Pahimman suman aikana asiakkaiden toimeentuloa turvattiin ruoan ja lääkkeiden maksusitoumuksilla ja myös kunnista myönnetttiin täydentävää toimeentulotukea.
Olen pahoillani siitä, ettei toimeentulotuen erityisluonteisuuteen uskottu etukäteen, jotta näiden ihmisten kohdalla, jotka toimeentulotukea tarvitsivat, olisi voitu välttyä siltä vahingolta, joka tästä sitten heille aiheutui.
Kelan valtuusto käsitteli asiaa ja pyysi asiasta myöskin ulkopuolisen tahon raporttia oppiaksemme, mitä tässä meni pieleen ja miten sitten jatkossa voitaisiin paremmin hallita näitä riskejä. Tämä raportti kertoi, ettei muutokseen osattu varautua etukäteen riittävällä volyymilla ja että puutteita oli yhteistyössä eri tahojen välillä riskienhallinnassa, raportoinnissa ja projektin johtamisessa. Tämä kaikki kävi ilmi ulkoisesta raportista, jonka Kelan valtuutetut saivat loppuvuodesta 2017. Näistä ongelmista onkin otettava opiksi.
Kelasta on tullut myöskin merkittävä kilpailuttaja. Hankintalain kautta tehdään paljon kilpailutuksia, ja myöskin nämä kilpailutukset ovat puhututtaneet Kelan valtuustossa. Esitin itse, että tähän valtuutettujen toimintakertomukseen olisi voitu jo viime vuoden osalta lisätä osio kilpailutuksista, mutta en saanut kannatusta tälle esitykselleni. Olemme taas tilanteessa, jossa muun muassa taksikyydit ja kuntoutuspalvelut aiheuttavat jatkuvasti keskusteluja julkisesti mutta myöskin paljon yhteydenottoja asiakkailta. Näissä on myöskin kyse kilpailutuksen lopputuloksesta.
Toivonkin siis, että kun teemme vuoden 2018 Kelan valtuutettujen toimintakertomusta, niin voisimme tässä kertomuksessa paneutua myöskin Kelaan kilpailuttajana ja menneisiin kilpailutuksiin, mahdollisesti niissä oleviin ongelmakohtiin, joita sitten myöskin eduskunta voisi tämän toimintakertomuksen myötä käsitellä täällä. Tämä on akuutti asia, joka koskee myöskin tätä vuotta, ja itse aion myöskin Kelan valtuutetuissa edelleen kiinnittää huomiota eduskunnan alaisen laitoksen kilpailuttamiseen ja siinä piileviin ongelmiin. Ja toivon, että voimme sitten asiasta myöskin jossain muussa yhteydessä keskustella myöhemmin. — Kiitos.