Arvoisa puhemies! Vihreiden edustaja Pitko ihmetteli, mikä ihme tässä on taustalla, mihin todelliseen ongelmaan näillä Suomen kansalaisuuden saamisen ehtojen tiukennuksilla oikein vastataan. Pidän hieman erikoisena sitä, että kun näitä kansalaisuuslain kiristyksiä on käsitelty täällä nyt puolisentoista vuotta ensimmäistä esitystä ja nyt toista esitystä, niin vieläkään vihreiden edustaja ei tiedä, mitä ongelmia meidän kansalaisuuslaissa ja kansalaistamispolitiikassa on. No, ei se mitään, edustajat ovat inhimillisiä ihmisiä. Minä kertaan, mitä ongelmia meillä on.
Suomen kansalaisuuslaki on ollut hyvin leväperäinen ja löyhä tähän asti. Aivan eurooppalaisessakin vertailussa me olemme myöntäneet kansalaisuuksia löyhemmin ehdoin, keveämmin ehdoin, kuin moni muu eurooppalainen maa. Meillä on ollut keveämmät ehdot vaaditussa asumisajassa eli ajassa, jonka ulkomaalainen on viettänyt Suomessa laillisesti. Asumisaika mahdollistaa meille sen, että me arvioimme tänä aikana, joka on aiemmin ollut neljästä viiteen vuotta, tämän ihmisen soveltuvuutta suomalaisessa yhteiskunnassa: Onko hän tänä asumisaikana syyllistynyt rikoksiin, ovatko hänen oleskelulupansa ehdot täyttyneet koko tältä ajalta, onko hän työssä, opiskeluissa, miten hän on suoriutunut suomalaisessa yhteiskunnassa. Hyvin löyhiä ajat ovat olleet: neljästä viiteen vuotta. Italiassa esimerkiksi vaaditaan tietyiltä kansalaisuusryhmiltä kymmenen vuotta asumista ennen kuin voi hakea kansalaisuutta.
Toisaalta meillä ei ole ollut todellista toimeentuloedellytystä tai -vaatimusta ulkomaalaiselle, joka hakee Suomen kansalaisuutta. Meillä on ollut pelkästään vaatimus siitä, että hänen toimeentulonsa tulee olla turvattu, mutta turvaajaksi on riittänyt Kela ja Kelan etuudet. Ulkomaalainen, joka ei ole käynyt päivääkään töissä Suomessa ja on nostanut senkin edestä tukia, on ollut oikeutettu saamaan Suomen kansalaisuuden. Näin ei ole kaikissa maissa. Näin on ollut Suomessa, näin on ollut Ruotsissa, ja nyt molemmat maat kiristävät tätä ehtoa, koska me haluamme, että ne ihmiset, jotka kansalaistetaan, jotka tulevat osaksi Suomen kansaa, tämän maan kansalaisuuden saavat, tosiasiallisesti rakentavat tätä yhteiskuntaa. He eivät vain rasita sitä, vaan he rakentavat sitä.
Tämän lisäksi meillä on ollut ongelmia nuhteettomuusvaatimuksissa. Nekin ovat olleet melko löyhät, leväperäiset, eli ihmiseltä, joka on syyllistynyt rikoksiin, on vaadittu hyvin lyhyitä aikoja sen suhteen, milloin hän voi jatkaa omaa kansalaistamisprosessiaan. Nykyisinhän pelkästään rikoksiin syyllistyminen vain lykkää kansalaistamisprosessia, ja nyt tältäkin osin esitetään tiukennuksia kansalaisuuslakiin.
Monesti tässä salissa on ihmetelty sitä, minkä ihmeen takia näitä kiristyksiä oikein tehdään, mutta pitäisin ihan perusteltuna, että me vaadimme ihmiseltä, että hän on asunut Suomessa pidemmän aikaa kuin esimerkiksi neljä tai viisi vuotta. Pidän ihan kohtuullisena sitä, että me vaadimme, että ihminen käy töissä eikä nojaa tukiin saadakseen Suomen kansalaisuuden. Pidän ihan perusteltuna, että ihminen ei ole syyllistynyt väkivaltarikoksiin, seksuaalirikoksiin, huumausainerikoksiin, vienyt jopa toisen ihmisen henkeä, jos hän hakee Suomen kansalaisuutta. Pidän ihan perusteltuna, että jos ihminen on antanut esimerkiksi kansalaistamisprosessin varrella omassa kansalaisuushakemuksessaan vääriä tietoja — hän ei esimerkiksi ole suorittanut sitä kielitaitotestiä itse vaan on laittanut toisen ihmisen tekemään sen hänen puolestaan, tällaisiakin ongelmia on havaittu — niin me voimme perua hänelle myönnetyn kansalaisuuden. Pitäisin ihan perusteltuna, että meillä tällaisia ehtoja on olemassa, jotta meillä ei tapahdu samanlaisia ongelmia kuin monissa muissa maissa, erityisesti Ruotsissa, jossa kansalaisuuksia on jaettu paljon ja sen jälkeen, kun kansalaisuuden on saanut, on täysivertainen yhteiskunnan jäsen: Sinulla on oikeus äänestää, sinulla on oikeus asettua ehdolle kaikissa kansallisissa vaaleissa ja sinulla on oikeus tulla ja mennä, palata maahan koska tahansa, mistä tahansa, Suomen kansalaisena, Ruotsin kansalaisena.
Niin kauan kuin kansalaisuutta ei ole myönnetty, meillä on maahanmuuttopolitiikassa keinoja puuttua siihen, jos ihminen, ulkomailta tullut, ei tule omalla työllään toimeen tai hän ei ole ensinnäkään työllistynyt, hän syyllistyy täällä rikoksiin tai jos hän on antanut vääriä tietoja, harhauttanut viranomaisia. Niin kauan kuin ihminen ei ole Suomen kansalainen, meillä on mahdollisuuksia maahanmuuttopolitiikan keinoin sanktioida tätä ja tarvittaessa palauttaa ihminen takaisin kotimaahansa. Sen jälkeen, kun kansalaisuus on myönnetty, näitä keinoja ei meillä ole käytettävissä. Kansalaisuus on hyvin vaikea jälkikäteen peruuttaa ja lakkauttaa toiselta ihmiseltä, ja juuri siksi on tärkeää, että seula on tiukka jo kansalaisuutta myönnettäessä, jotta me emme joudu siihen prosessiin, että esimerkiksi sarjamurhaajalle on myönnetty kansalaisuus, tai ihmiselle, joka on nojannut koko elämäänsä tukiin, on jo myönnetty kansalaisuus, eikä tässä voida peruuttaa, vaikka huomataan, että ihminen ei tosiasiallisesti ole kotoutunut suomalaiseen yhteiskuntaan, että hän ei rakenna täällä yhteiskuntaa vaan hän saattaa olla jopa hyvin mittava rasite.
Tämä ei ole ulkomaalaisvihamielisyyttä. Tämä ei ole maahanmuuttovastaisuutta. Tämä on pyrkimystä siihen, että ne, jotka Suomen kansalaisuuden saavat, sen myös ansaitsevat. Kansalaistamisen ei pidä olla keino kotouttaa. Sen pitää olla onnistuneen kotouttamisen ja kotiutumisen päätepiste — ei kannustin, ei asia, joka annetaan jo kättelyssä, ja sitten toivotaan parasta, vaan se, joka annetaan päätepisteenä, ja sen jälkeen, kun ihminen kansalaisuuden on saanut, voidaan olla aidosti ja perustellusti sitä mieltä, että tämä ihminen on tullut osaksi Suomen yhteiskuntaa tavalla, että voimme pitää häntä Suomen kansalaisena ja pysyvänä osana Suomea.
Puhemies Jussi Halla-aho
:Kiitoksia. — Edustaja Vestman, olkaa hyvä.