Arvoisa puhemies! Kiitos valiokunnan puheenjohtajalle mietinnön esittelystä.
Autokannan uudistaminen ja itse asiassa autoilun osuuden vähentäminen liikenteestä ovat molemmat välttämättömiä, jotta liikenteen päästöt saadaan vähenemään sellaiselle uralle, mikä on välttämätöntä Suomen ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi. Toisaalta myös meidän ilmastotavoitteet on asia, josta ainakin itse ajattelen, että siitä on syytä pitää kiinni. Lisäksi meidän liikennejärjestelmä on edelleen erittäin riippuvainen tuontifossiilienergiasta, ja sähköistäminen ja vähäisempi riippuvuus ovat myös huoltovarmuus‑ ja turvallisuuskysymys ja taloudellekin suotuisia.
Romutuspalkkio on tässä perusteltu työkalu. Me tiedetään, kuten tässä tuli esittelyssäkin ilmi ja lainsäädännön perusteluissa on esitetty, että meidän autokanta on vanhaa eurooppalaisessa mittapuussa. Toki tämän työkalun kustannustehokkuutta voi ihan perustellusti kyseenalaistaa, mutta nähdäkseni tähän tarvitaan työkaluja, että tätä autokannan uudistumista ja kestävää kulkutapamuutosta voidaan edistää. Sinänsä pidän mielekkäänä huomioida myös sen, että autoilu on muutakin kuin keskiarvoja, eli itse asiassa meillä ne autot, joilla ajetaan eniten, ovat tyypillisesti uudempia. Toki tässä on isoja eroja maan eri osien välillä.
No, tässä hallituksen esityksessä on kuitenkin erikoisuutena se, että tässä on nostettu päästörajaa, joka tähän romutuspalkkioon oikeuttaa. Tämä on ilmastotavoitteiden näkökulmasta hyvin erikoinen ratkaisu. Tätä on kritisoitu kuulemisissa, ja valiokunnan mietinnössäkin tämä nostetaan esiin. Vaikutusarviot tähän liittyen ovat olleet aika löyhiä. Lisäksi tästä on tosiaan otettu sähköpolkupyörät ja joukkoliikenne pois verrattuna edelliseen kierrokseen. Minusta nämä ovat muutoksia, jotka ovat kaikki aika heikosti perusteltuja, erityisesti tämä päästöraja tässä kohtaa, kun suunnan pitäisi nimenomaan olla selvä, että ohjataan, kannustetaan, viestitään koko ajan, että liikenteen päästöjä on vähennettävä, on syytä ja suotavaa vaihtaa käyttövoimiin, jotka ovat ekologisempia ja vähäpäästöisempiä, ja silloin, kun se on mahdollista, kannustetaan vaihtamaan auto sähköpolkupyörään tai joukkoliikenteeseen.
Minusta tässä hallituksen esityksessä vähän haiskahtaa hallituksella sellainen tarve jotenkin suolata ilmastotavoitteita kaikissa käänteissä, vaikka asia on pieni ja tämän vaikutus päästöihin ei välttämättä ole kovin valtava. Kuten tässä valiokunnan puheenjohtajakin kävi tätä läpi, meillä siis nyt uusien autojen päästöt ovat sinänsä näitä päästörajoja alhaisempia, joten pidän erikoisena ja hyvin heikosti perusteltuna tätä päästörajaa, joka tässä on valittu.
Sen takia esitimme valiokunnassa edustaja Furuholmin kanssa sellaista mallia, jossa tämä päästöraja olisi asetettu 100 grammaan 140:n sijasta eli alennettu siitä, mikä se oli silloin, kun tätä romutuspalkkiota on viimeksi asetettu. Lisäksi esitettiin tällaista jyrkempää porrastusta, jossa tämmöiseen täysin päästöttömään autoon se palkkio olisi 3 000 euroa ja sitten muihin 1 500 euroa, eli jyrkemmin porrastuksella kannustettaisiin nimenomaan näihin täyssähköautoihin ja sitä kautta vauhditettaisiin käyttövoiman muutosta vielä enemmän. Lisäksi pidettäisiin mukana tämä vanhanmallinen sähköpolkupyörien ja joukkoliikenteen tuki.
Toivon kannatusta tälle esitykselle tässä salissa. Ehkä tässä vielä voisi järki voittaa loppusuoralla, että tästä tulisi mahdollisimman hyvä malli tälle romutuspalkkiolle, jos ja kun se tässä salissa kuitenkin eteenpäin menee.
Siis arvoisa puhemies, teen vastalauseen 2 mukaiset muutosesitykset.
Toinen varapuhemies Tarja Filatov
:Edustaja Kallio poissa. — Edustaja Elo.