Perustelut
Kuntoutus
Lakiehdotuksen säännökset Kansaneläkelaitoksen
järjestämästä kuntoutuksesta
liittyvät perustuslain 19 §:n 3 momenttiin (PeVL
15/1995 vp, s. 4/II). Sen perusteella
julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin
säädetään, jokaiselle riittävät
terveyspalvelut ja edistettävä väestön
terveyttä. Säännöksellä ei
esitöiden mukaan määritellä näiden
palvelujen järjestämistapaa, vaan sillä velvoitetaan
julkinen valta turvaamaan palvelujen saatavuus (HE 309/1993
vp, s. 71/I). Lauseke lailla toteutettavasta
tarkemmasta sääntelystä jättää lainsäätäjälle
liikkumavaraa oikeuksien sääntelyssä ja viittaa
siihen, että perusoikeuden täsmällinen
sisältö määräytyy perusoikeussäännöksen
ja tavallisen lainsäädännön
muodostaman kokonaisuuden pohjalta (PeVL 20/2004
vp, s. 2/II, PeVM 25/1994 vp,
s. 5—6).
Kansaneläkelaitos järjestää lakiehdotuksen
2 luvun säännösten perusteella ammatillista
kuntoutusta (6—8 §) ja vaikeavammaisten lääkinnällistä kuntoutusta
(9—10 §) sekä harkinnanvaraista muuta
kuntoutusta (12 §). Vakuutetun ja vaikeavammaisen vakuutetun
oikeudesta saada ammatillista tai lääkinnällistä kuntoutusta
on lakiehdotuksessa riittävän täsmälliset
säännökset. Kun otetaan huomioon lainsäätäjälle
perustuslain 19 §:n 3 momentin perusteella kuuluva liikkumavara,
ei ehdotetusta sääntelystä ole näiltä osin
huomauttamista valtiosääntöoikeuden näkökulmasta.
Kuntoutusraha
Lakiehdotuksen 3 ja 4 luvun säännökset
kuntoutusrahaetuuksista ovat merkityksellisiä perustuslain
19 §:n 2 momentin kannalta (PeVL 15/1995
vp, s. 4/I). Sen mukaan lailla taataan jokaiselle
oikeus perustoimeentulon turvaan muun ohella sairauden ja työkyvyttömyyden
aikana. Tällä säännöksellä on
asetettu lainsäätäjälle velvoite
taata jokaiselle perustoimeentuloturvaa tarvitsevalle subjektiivinen
oikeus lailla säädettävään
julkisen vallan järjestämään
turvaan, joka on yhteydessä säännöksessä lueteltuihin
sosiaalisiin riskitilanteisiin samoin kuin lailla kulloinkin annettaviin
säännöksiin saamisedellytyksistä ja
tarveharkinnasta sekä menettelymuodoista (PeVM
25/1994 vp, s. 10/II, HE 309/1993
vp, s. 70).
Perustoimeentuloturvan riittävyyttä arvioitaessa
on säännöksen esitöiden mukaan
merkitystä sillä, onko henkilöllä — lakisääteiset
turvajärjestelmät ja hänen tilanteensa
kokonaisuutena arvioiden — toimeentulon edellytykset huolimatta
siitä, että hänen normaalit toimeentulomahdollisuutensa
ovat säännöksessä tarkoitetun
seikan johdosta heikentyneet (HE 309/1993 vp,
s. 70). Perustuslain säännös edellyttää turvajärjestelmältä sellaista
kattavuutta, ettei sen ulkopuolelle jää väliinputoajaryhmiä (HE 309/1993
vp, s. 70/II).
Kuntoutusrahan määrä on lakiehdotuksen 32 §:n
3 momentin perusteella aina vähintään sairausvakuutuslain
11 luvun 7 §:ssä tarkoitetun päivärahan
suuruinen. Sairausvakuutuslain kyseinen säännös
on säädetty perustuslakivaliokunnan myötävaikutuksella
(PeVL 33/2004 vp, s. 3/I).
Ehdotus ei siten anna aihetta valtiosääntöoikeudellisiin
huomautuksiin.
Kuntoutusrahaa voidaan 24 §:n 1 momentin nojalla maksaa
myös kuntoutuspäätöksen antamisen
ja kuntoutuksen alkamisen väliseltä odotusajalta
samoin kuin kuntoutusjaksojen väliin jäävältä ajalta.
Rahaetuuden harkinnanvaraisuus sisältää tällaisessa
sääntely-yhteydessä riskin perustuslainvastaisen
väliinputoajatilanteen syntymisestä. Toimeentulon
turvaaminen on nimittäin esityksen perustelujen mukaan
tarpeen varsinkin silloin, kun kuntoutujalla ei ole työpaikkaa,
johon hän voisi väliajoilla palata, tai hänen
toimeentulonsa ei ole turvattu eläkkeen tai muun etuuden
avulla. Perustelumaininta viittaa siihen, että henkilö voisi
kuntoutuksen odotus- ja väliaikoina jäädä perustoimeentuloa
turvaavien järjestelmien ulkopuolelle ja siten vain harkinnanvaraisen
kuntoutusrahan varaan. Ehdotettua säännöstä onkin
perustuslain 19 §:n 2 momentin vastaisten väliinputoamistilanteiden estämiseksi
tarkistettava niin, että kuntoutujalla on sen perusteella
oikeus kuntoutusrahaan, jos hän ei kuntoutuksen odotus-
ja väliaikoina saa toimeentuloaan esimerkiksi työstä tai
perustoimeentuloa turvaavista muista järjestelmistä. Tämä on
edellytys lakiehdotuksen käsittelemiselle tavallisen lain
säätämisjärjestyksessä.
Muita seikkoja
Kuntoutusrahan maksaminen kunnan toimielimelle.
Kuntoutusraha voidaan 48 §:n 3 momentin perusteella
maksaa pykälän 1 momentissa tarkoitetulle kunnan
toimielimelle käytettäväksi vakuutetun
ja hänen perheensä huoltoon. Edellytyksenä on
kyseisen toimielimen pyynnön lisäksi, että kuntoutusrahan
maksamista sen saajalle itselleen ei voida pitää tarkoitustaan
vastaavana hänen elämäntapojensa vuoksi.
Ehdotus oikeuttaa viranomaisen toiminaan henkilön itsemääräämisoikeutta
rajoittavasti. Yksilön vapaus määrätä itsestään
ja toimistaan kiinnittyy useisiin perusoikeuksiin, erityisesti perustuslain
7 §:n säännöksiin henkilökohtaisesta
vapaudesta samoin kuin 10 §:n säännöksiin yksityiselämän
suojasta (PeVL 59/2002 vp, s. 3/II, HE
309/1993 vp, s. 46/II ja 53/I),
jonka lähtökohtana on yksilön oikeus
elää omaa elämäänsä ilman
viranomaisten ja ulkopuolisten tahojen mielivaltaista tai aiheetonta
puuttumista siihen (PeVL 9/2004 vp,
s. 5/II).
Ehdotuksen taustalla on perusoikeusjärjestelmän
kannalta hyväksyttävä pyrkimys varmistaa kuntoutusrahan
käyttäminen vakuutetun ja hänen perheensä huoltoon.
Maksun kunnalle suorittamisen edellytysten sitominen ehdotetulla
tavalla yleispiirteisesti henkilön elämäntapoihin
ja asiallisesti siihen, mikä viranomaisten käsityksen
mukaan vastaa kuntoutusrahan tarkoitusta, ei kuitenkaan täytä perusoikeuskytkentäiseen
sääntelyyn
kohdistuvia täsmällisyyden vaatimuksia. Ehdotusta
on siksi joko täsmennettävä esimerkiksi
sitomalla sääntely vakuutetun ja hänen
perheensä toimeentulon vaarantumiseen tai sitä on
muutettava lisäämällä vakuutetun
suostumus maksun kunnalle suorittamisen edellytykseksi (ks. kansaneläkelain
44 §). Tämä on edellytys sille, että lakiehdotus
voidaan näiltä osin käsitellä tavallisen
lain säätämisjärjestyksessä.
Muutoksenhaku.
Lakiehdotuksen 55 §:n 1 momentissa luetellaan päätökset,
joihin vakuutettu, kuntoutuspalvelun tuottaja taikka vakuutetun omainen
tai lähiomainen saa hakea valittamalla muutosta. Kun esimerkiksi
vakuutettu saa ehdotuksen perusteella hakea muutosta 6, 8 ja 9 §:n nojalla
tehtyihin päätöksiin, jää epäselväksi, voiko
hän hakea muutosta lain muiden säännösten
nojalla tehtyihin päätöksiin silloinkaan,
kun päätös koskee hänen oikeuttaan
tai velvollisuuttaan. Tällaiset luettelot eivät
kuitenkaan valiokunnan mielestä voi vaikuttaa eräänlaisina
välillisinä muutoksenhakukieltoina, vaan henkilön oikeus
hakea muutosta oikeuksiaan tai velvollisuuksiaan koskevaan päätökseen
perustuu viime kädessä suoraan perustuslain 21 §:n
1 momenttiin (PeVL 4/2004 vp, s. 9/I;
ks. myös KKO:2004:110). Ehdotetut luettelot muutoksenhakuoikeuden
piiriin kuuluvista päätöksistä ovat näin
ollen asiallisesti tarpeettomia.
Valituskielto.
Harkinnanvaraista kuntoutusta koskevaan päätökseen
ei 55 §:n 2 momentin mukaan saa hakea muutosta valittamalla.
Kysymyksessä olevan kuntoutuksen järjestäminen
on sidoksissa 12 §:n 1 momentista ilmeneviin rahamääriin.
Valituskielto ei päätöksen harkinnanvaraisuuden
takia ole sinänsä ongelmallinen perustuslain 21 §:n
1 momentin näkökulmasta. Perustuslain saman pykälän
2 momentissa turvattu muutoksenhakuoikeus kuitenkin puoltaa näidenkin
ratkaisujen saattamista valitusmahdollisuuden piiriin. Asiallisesti
ottaen kysymys on esimerkiksi siitä, että valitusmahdollisuus
on tarpeen viranomaistoiminnan asianmukaisuuden ja muun tasapuolisuuden
valvomiseksi sekä soveltamiskäytännön
yhdenmukaisuuden varmistamiseksi. Valiokunta katsoo, että on
vakavasti harkittava valituskiellon poistamista (PeVL 46/2002
vp, s. 9/II, PeVL 47/2002 vp,
s. 4/I).
Kuntoutuslaitoksen hyväksyminen.
Kuntoutusrahan myöntämisen edellytyksenä 18 §:n
mukaisissa tilanteissa on pykälän 4 momentin mukaan muun
ohella, että kuntoutus toteutetaan hyväksytyssä päihdehuollon
kuntoutuslaitoksessa. Hyväksymisestä päättävä viranomainen
ei käy säännöksestä ilmi.
Tästä on lisättävä lakiehdotukseen
maininta, jollei näissä asioissa toimivaltaisesta
viranomaisesta ole säädetty muualla lainsäädännössä.
Tarkempia säännöksiä kuntoutuslaitoksen
hyväksymisen edellytyksistä annetaan 18 §:n 4 momentin
nojalla valtioneuvoston asetuksella. Valiokunta on kiinnittänyt
perustuslain 80 §:n näkökulmasta
huomiota siihen, että lakiehdotus ei sisällä lainkaan
säännöksiä asiasta. Asetuksella
ei siten ole mahdollista antaa lakia "tarkempia" säännöksiä.
Asetuksella säädettävillä edellytyksillä on
esityksen perustelujen mukaan tarkoitus varmistua palvelujen laadusta, vaikuttavuudesta
ja turvallisuudesta. Tämä on sinänsä hyväksyttävä ja
perusteltu tarkoitus. Perustuslakivaliokunnan mielestä tällaiset
seikat kuitenkin koskevat siinä määrin
kuntoutuslaitosten samoin kuin niihin kuntoutumaan hakeutuvien
oikeuksia ja velvollisuuksia, ettei niitä voida jättää ehdotetulla
tavalla pelkästään asetuksella säänneltäviksi.
Lakiehdotusta on siksi täydennettävä sisällöltään
esityksen tarkoitusta vastaavilla, perusluonteisilla säännöksillä laitoksen hyväksymisedellytyksistä.
Tällöin asetuksenantovaltuus lakia tarkempien
säännösten antamisesta käy ongelmattomaksi.
Valiokunta huomauttaa, että perustuslain 80 §:n
1 momentin takia valtioneuvoston asetuksella ei 18 §:n
4 momentissa olevan valtuuden nojalla voida antaa laitoksen hyväksymismenettelyyn
liittyviä säännöksiä yksilön
oikeuksien ja velvollisuuksien perusteista. Menettelystä voidaan
valtuuden nojalla antaa vain lähinnä hallintolakia
tarkempia säännöksiä.
Lakiehdotuksen 18 §:n 4 momentissa mainitaan nimeltä kaksi
asetusta. Tämä ei ole säädösten
hierarkkisten suhteiden takia asianmukaista (PeVL 39/2004
vp, s. 4/I, PeVL 39/2002 vp, s. 2/II).
Maininnat on syytä poistaa momentista.