Perustelut
Täysivaltaisuus
Rajavartiolain muuttamista tarkoittavan 2. lakiehdotuksen 15 a §:n
mukaan valtioneuvosto päättää Euroopan
unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta yhteistyöstä huolehtivan
viraston perustamisesta annetussa asetuksessaNeuvoston asetus
(EY) N:o 2007/2004, annettu 26 päivänä lokakuuta
2004, Euroopan unionin jäsenvaltioiden operatiivisesta
ulkorajayhteistyöstä huolehtivan viraston perustamisesta. (rajaturvallisuusvirastoasetus)
tarkoitetusta rajaturvallisuusvirastolle osoitetusta pyynnöstä nopean
rajainterventioryhmän asettamiseksi. Kiireellisissä tapauksissa
pyynnön voi kuitenkin esittää sisäasiainministeri.
Nopean rajainterventioryhmän jäsenellä on lakiehdotuksen
35 a §:n nojalla toimivalta suorittaa
Schengenin rajasäännöstön mukaisia
tehtäviä. Asiasta annetun unionin asetuksenEuroopan
parlamentin ja neuvoston asetus (EY) N:o 863/2007, annettu
11 päivänä heinäkuuta 2007,
nopeiden rajainterventioryhmien perustamista koskevan mekanismin
käyttöön ottamisesta ja neuvoston asetuksen
(EY) N:o 2007/2004 muuttamisesta mainitun mekanismin sekä vierailevien
virkamiesten tehtävien ja toimivallan osalta. mukaan
näiden vierailevien virkamiesten on tehtäviään
suorittaessaan ja toimivaltaansa käyttäessään
noudatettava yhteisön lainsäädäntöä ja
vastaanottavan jäsenvaltion kansallista lainsäädäntöä.
He voivat suorittaa tehtäviä ja käyttää toimivaltaa
vain vastaanottavan jäsenvaltion ohjeiden mukaisesti ja
pääsääntöisesti vastaanottavan
jäsenvaltion rajavartijoiden läsnäollessa. Vierailevat
virkamiehet voivat kantaa virka-aseita, ammuksia ja varusteita siten
kuin heidän kotivaltionsa lainsäädännössä säädetään.
Vastaanottava jäsenvaltio voi kuitenkin kieltää tämän,
jos samaa kieltoa sovelletaan sen omien rajavartijoiden osalta.
Sääntely on merkityksellistä perustuslain 1 §:ssä ilmaistun
Suomen täysivaltaisuuden kannalta. Perustuslakivaliokunta
on aiemmin katsonut, että ulkorajojen valvonnan ja rajatarkastusten
suorittamisen siirtäminen ylikansalliselle rajavartiolaitokselle
merkitsee helposti puuttumista valtion täysivaltaisuuteen
(PeVL 28/2002 vp, s. 2/I).
Nyt ehdotettu järjestely ei kuitenkaan merkitse rajavalvontatehtävien
kokonaissiirtoa, eikä sitä muutoinkaan voida luonnehtia
merkitykseltään huomattavaksi. Kuten valiokunta
on aiemmin todennut, säännösten soveltamisala
on rajattu tilapäiseen ja Suomen omasta pyynnöstä annettavaan
eräänlaiseen hätäapuun rajatarkastusten
ja rajavalvonnan suorittamisessa. Voimakeinoihin ulkomainen virkamies
voi edellä mainitun asetuksen mukaan turvautua vain toimivaltaisen
suomalaisen virkamiehen läsnäollessa. Ryhmien
ulkomaalaiset jäsenet ovat myös samanlaisessa
rikosoikeudellisessa virkavastuussa kuin suomalaiset rajavartijat.
Suoritettujen toimenpiteiden tulee lisäksi nimenomaisen
säännöksen mukaan olla oikeassa suhteessa
toimenpiteelle asetettuihin tavoitteisiin.
Tällainen järjestely ei mahdollista itsenäisesti
käytettävien toimivaltuuksien siirtämistä ulkomaisille
rajavartiojoukoille vaan on luonteeltaan sellaista kansainvälistä yhteistyötä,
johon Suomi perustuslain 1 §:n 3 momentin mukaan osallistuu
rauhan ja ihmisoikeuksien turvaamiseksi (ks. PeVL 1/2007
vp, s. 3/I ja PeVL 56/2006
vp, s. 3/I). Ehdotettu sääntely
ei ole valtiosääntöoikeudellisesti ongelmallinen.
Rajavartiolaitoksen päällikkö päättää lakiehdotuksen
15 b §:n mukaan rajavartijoiden antamisesta nopeaan rajaturvallisuusryhmään
sisäasiainministeriön vahvistaman kansallisen
kiintiön rajoissa. Pyynnön rajavartijoiden ja
tarvittavan kaluston käytettäväksi asettamisesta
esittää Euroopan unionin rajaturvallisuusvirasto.
Ryhmän koko — ja itse asiassa sen lähettäminenkin — on
kuitenkin kansallisessa harkinnassa, sillä jäsenvaltio
voi kieltäytyä osaston lähettämisestä,
jos jäsenvaltion poikkeuksellinen tilanne vaikuttaa merkittävästi
kansallisten tehtävien suorittamiseen. Sääntelyä voidaan
näin ollen luonnehtia niin, että Suomen kansainväliset
velvollisuudet osallistua Euroopan unionin puitteissa harjoitettavaan
rajavalvontayhteistyöhön mitoittuvat aina suhteessa
kykyyn turvata kansallinen rajavalvonta. Tällainen sääntely
ei vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen
(ks. PeVL 1/2007 vp, s. 3/II).
Pakkokeinot
Yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseen
liittyvä kiinniottaminen.
Hallituksen esityksen 2. lakiehdotuksen mukaan 31 §:ään
lisätään viittaus poliisilain 11 ja 20 §:ään.
Muutos tarkoittaa asiallisesti sitä, että rajavartiomies
saa oikeuden yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämiseksi
ottaa henkilö kiinni rajanylityspaikalla joko hänen
itsensä suojaamiseksi tai toisten henkilöiden
suojaamiseksi rikoksilta ja häiriöiltä.
Kummassakin tapauksessa kiinniottaminen on lyhytaikainen.
Ehdotetuilla uusilla toimivaltuuksilla puututaan perustuslain
7 §:ssä turvattuun henkilökohtaiseen
vapauteen. Sääntelyn tarkoituksena on toisaalta
suojata joko henkilön itsensä terveyttä ja
turvallisuutta tai toisten yksilöiden vastaavia intressejä.
Sääntelylle on hyväksyttävät
perusteet, ja sen alueellinen soveltamisala on suppea. Toimenpiteiden
edellytykset on säännelty yksityiskohtaisesti
poliisilaissa. Säännös ei ole valtiosääntöoikeudellisesti
ongelmallinen. Valiokunta kuitenkin tähdentää,
että henkilökohtaiseen vapauteen puuttuminen edellyttää erityisen koulutuksen
antamista tällaisiin toimenpiteisiin oikeutetuille virkamiehille
(ks. myös PeVL 17/1998 vp,
s. 2—3).
Telekuuntelu.
Hallituksen esitykseen sisältyvien 2. lakiehdotuksen
41 §:n ja 4. lakiehdotuksen 5 a luvun 2 §:n
mukaan rajavartiomiehellä on oikeus pakkokeinolaissa tarkoitettuun
telekuunteluun myös silloin, kun rajavartiolaitos tutkii
rikoslaissa rangaistavaksi säädettyä törkeää maahantulon
järjestämistä ja siihen liittyvää ihmiskaupparikosta.
Perustuslain 10 §:n 2 momentin mukaan kirjeen,
puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton.
Lailla voidaan kuitenkin pykälän 3 momentin nojalla
säätää välttämättömistä rajoituksista
viestin salaisuuteen muun muassa yksilön ja yhteiskunnan
turvallisuutta vaarantavien rikosten tutkinnassa. Törkeä laittoman
maahantulon järjestäminen sisältää tunnusmerkistönsä mukaan
joko vaikean ruuminvamman, vakavan sairauden tai hengenvaarallisen
tilan aiheuttamisen tai vaatimuksen siitä, että rikos
on tehty osana järjestäytyneen rikollisryhmän
toimintaa. Säännöksessä tarkoitetut
ihmiskauppa ja törkeä ihmiskauppa sisältävät
myös hyvin vakavina pidettäviä, yksilön
turvallisuuteen ja terveyteen kohdistuvia tekoja. Rajavartiomiehen
toimivaltuuksia rajoittaa lisäksi se, että televalvonta
ja telekuuntelu ovat jo säännöksen sanamuodonkin
mukaan käytettävissä vain silloin, kun
törkeään laittoman maahantulon järjestämiseen
liittyy myös edellä mainittu ihmiskaupparikos.
Tällaisesta sääntelystä ei
sinänsä ole huomautettavaa perustuslain 10 §:n
kannalta (vrt. PeVL 13/2004 vp,
s. 2—3). Oikeusturvanäkökohtien vuoksi
ei valiokunnan mielestä kuitenkaan ole hyväksyttävää,
että ehdotettu 41 § rakentuu asiallisesti
ottaen kokonaan yleisille viittauksille poliisi-, esitutkinta- ja
pakkokeinolakiin ja että säännös
on sanonnallisesti kirjoitettu vain rajavartiomiehen toimivaltuuksien
näkökulmasta. Siksi valiokunta pitää valtiosääntöoikeudellisista
syistä tärkeänä, että pykälän 2 momenttia
täydennetään maininnalla, jonka mukaan
siinä tarkoitettuja pakkokeinoja käytettäessä myös
menettelyllisesti noudatetaan pakkokeinolain 5 a luvun
säännöksiä. Valiokunta painottaa
tässäkin yhteydessä sen seikan tärkeyttä,
että rajavartiomiehille annetaan riittävä koulutus
tällaisten syvälle yksityisyyteen puuttuvien
uusien tutkintakeinojen käyttöön.
Tekninen valvonta.
Hallituksen esitykseen sisältyvän 2. lakiehdotuksen
31 §:n mukaan rajavartiolaitoksella on rajavalvonnan
suorittamiseksi oikeus rajan läheisyydessä sekä rajanylityspaikalla
ja sen välittömässä läheisyydessä kohdistaa
paikoissa, joihin yleisöllä on pääsy, poliisilaissa
tarkoitettua teknistä valvontaa muualle kuin
kotirauhan piiriin kuuluvaan alueeseen. Säännös
laajentaa rajavartiolaitoksen oikeutta teknisen valvonnan suorittamiseen alueellisesti,
koska nyt tämä oikeus koskee vain rajan välitöntä läheisyyttä sekä rajan
ylityspaikkaa ja sen välitöntä läheisyyttä.
Säännöksen perusteluissa mainitaan, että tällä tavoin
voidaan nykyistä paremmin ja kustannustehokkaammin selvittää vallitseva
rajatilanne luotettavasti ja puuttua rajaturvallisuutta uhkaaviin
tekijöihin ajoissa. Perusteluissa on myös esitetty
arvioita niiden alueiden laajuudesta, joilla valvontaa suoritettaisiin.
Teknisellä valvonnalla tarkoitetaan jatkuvaa tai toistuvaa
yleisöön, ajoneuvojen kuljettajiin, jalankulkijoihin
tai ajoneuvoihin kohdistuvaa, teknisellä laitteella tapahtuvaa
katselua tai kuuntelua sekä äänen tai
kuvan automaattista tallentamista. Tällainen toimivaltuus
on merkityksellinen ennen kaikkea perustuslain 10 §:n
1 momentissa turvatun yksityisyyden suojan kannalta. Valiokunta
toteaa, että ehdotettu alueellisen toimivallan määritys
jää jokseenkin väljäksi. Tätä seikkaa
on kuitenkin omiaan lieventämään yhtäältä se,
että teknisestä valvonnasta on 31 §:n 2
momentin mukaan aina ilmoitettava sopivalla merkillä silloin,
kun se tapahtuu rajanylityspaikan ja rajavyöhykkeen ulkopuolella.
Toisaalta aluetta jossain määrin täsmentää myös
pykälään jäävä vaatimus
tarkkailun suorittamisesta "rajan läheisyydessä".
Valiokunnan mielestä ehdotettu laajennus ei kokonaisuutena
arvioiden vaikuta lakiehdotuksen käsittelyjärjestykseen.
Virkamiehen eroamisikä
Hallituksen esityksen 1. lakiehdotuksen 35 a §:ään
sisältyvät yksityiskohtaiset säännökset
rajavartiolaitoksen viroissa palvelevien henkilöiden eroamisiästä.
Tällaisesta seikasta tuleekin kiistatta säätää lain
tasolla. Säännös vastaa valiokunnan aiempaa
kantaa, eikä siitä ole valtiosääntöoikeudellisesti
huomautettavaa (ks. PeVL 51/2006 vp,
s. 8/II).