Perustelut
Yleistä
Vuoden 2004 talousarvioesitys perustuu puolustushallinnon osalta
linjauksiltaan ja määrärahatasoiltaan
vuoden 2001 turvallisuus- ja puolustuspoliittiseen selontekoon.
Selonteon mukaisesti esitykseen sisältyy valiokunnan saaman selvityksen
mukaan 19,5 miljoonan euron suuruinen kustannustason nousua vastaava
määrärahakorotus. Puolustusbudjetin bruttokansantuoteosuuden
kasvu vuoden 2003 talousarvion 1,35 prosentista 1,40 prosenttiin
johtuu lähinnä siitä, että puolustushallinnon
arvonlisäveromenot on siirretty valtiovarainministeriön
pääluokasta puolustusministeriön pääluokkaan.
Lisäksi puolustushallinnon kiinteistöuudistuksen
mukaiset pääomavuokramenot aiheuttavat 48,0 miljoonan
euron lisämäärärahan tarpeen
vuonna 2004.
Puolustusvaliokunta pitää myönteisenä sitä, että talousarvioesitys
noudattaa johdonmukaisesti eduskunnan vuoden 2001 selonteon käsittelyn
yhteydessä hyväksymiä linjauksia.
Uudet tilausvaltuudet
Esitys sisältää kaksi uutta puolustusmateriaalihankintoihin
liittyvää tilausvaltuutta. Hankevalmisteluun ja
sarjahankintaa edeltävään kehitystyöhön
esitetään yhteensä 20,6 miljoonan euron suuruista
PROTO 2004 -tilausvaltuutta ja ilmavoimien hävittäjätorjuntakyvyn
kehittämiseen 111,5 miljoonan euron suuruista IHT 2004
-tilausvaltuutta.
PROTO 2004 -tilausvaltuudella on valiokunnan saaman selvityksen
mukaan tarkoitus parantaa tuleviin tilausvaltuuksiin sisällytettävien hankintojen
toimeenpanoa parantamalla hankintavalmiutta sekä selvittämällä hankintojen
seurannaisvaikutuksia. Tilausvaltuudella on tarkoitus täydentää vuonna
2002 myönnettyä puolustusvoimien teknisen tutkimuksen
ja tuotekehityksen tilausvaltuutta (TTK).
Uuden tilausvaltuuden avulla on tarkoitus luoda hankintavalmius
tuleville hankkeille kehittämis-, testaus- ja kokeilutoiminnan
avulla. Sillä on tarkoitus valmistella nykyisen vuoteen 2007
saakka ulottuvan suunnittelukauden loppupuolella ja sen jälkeen
alkavaksi suunniteltuja tilausvaltuuksia sekä vuoden 2001
selonteossa edellytettyjen tutkimusten tuottamia ja vuoden 2004
selonteossa määriteltäviä hankkeita.
Puolustusvaliokunta pitää saamansa selvityksen
perusteella uudentyyppistä PROTO 2004 -tilausvaltuutta
perusteltuna, koska sen avulla voidaan edelleen kehittää ja
tehostaa tulevien puolustusmateriaalihankintojen valmistelua.
Puolustushallinnon kiinteistöuudistus
Puolustusvaliokunta käsitteli vuoden 2003 talousarvioesitystä koskevassa
lausunnossaan (PuVL 3/2002 vp) yksityiskohtaisesti
puolustushallinnon kiinteistöuudistusta. Valiokunta on mainitussa
lausunnossa sekä aiemmissa kannanotoissaan suhtautunut
varauksellisesti uudistukseen.
Valiokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että vuoden
2004 talousarvioesitys vastaa aiemmin puolustusministeriön
ja valtiovarainministeriön välillä sovittuja
kiinteistöuudistuksen periaatteita. Puolustusvoimien toimintamenomomentin
määrärahan mitoituksessa on otettu huomioon
kiinteistöuudistuksen aiheuttama lisäys. Samoin
esitykseen sisältyy kolmen miljoonan euron suuruinen määrärahalisäys
uusiin toimitilatarpeisiin. Valiokunta toteaa, että esityksellä todennäköisesti
kyetään vuoden 2004 osalta pääosin
välttämään valiokunnan mainitussa
lausunnossa (PuVL 3/2002 vp) esille
tuodut ongelmat ja epäkohdat.
Vuotta 2004 pidemmällä aikavälillä uudistukseen
sisältyy valiokunnan saaman selvityksen mukaan edelleen
merkittäviä epävarmuustekijöitä,
joiden ennalta ehkäisyyn ja poistamiseen tulee valiokunnan
mielestä erityisesti panostaa. Valiokunta pitää tärkeänä,
että uudistus ei jatkossakaan saa johtaa siihen, että puolustusvoimat
joutuu käyttämään muihin tarkoituksiin
varattuja toimintamäärärahoja kiinteistömenoihin.
Valiokunta korostaa aiempiin kannanottoihinsa viitaten, että uudistuksen
täytäntöönpanossa sekä siihen
liittyvissä lainsäädännön
muutoksissa tulee ottaa huomioon maanpuolustukseen liittyvät
erityistarpeet. Valiokunnan mielestä on varmistettava,
että puolustusvoimilla on kaikissa oloissa, myös
kriisitilanteissa, käytettävissä maanpuolustuksen
kannalta riittävät ja tarkoituksenmukaiset toimitilat.
Keskeisenä periaatteena tulee puolustusvaliokunnan mielestä kaikissa
uudistuksen toteuttamisvaiheissa pitää, että liiketaloudelliset
seikat eivät puolustusvoimien kiinteistöjen hallinnoinnissa
saa ohittaa maanpuolustuksellisia näkökohtia.
Valiokunta toteaa saamansa selvityksen perusteella, että uudistuksen
valmistelussa on ministeriöiden välisin sopimuksin
ennen vuoden 2003 alusta suoritettua kiinteistöjen siirtoa
Senaatti-kiinteistöille kyetty saavuttamaan yhteisymmärrys,
joka huomioi kiinteistöuudistuksen yleiset tavoitteet,
mutta myös puolustushallinnon kiinteistöjen erityisluonteen.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että tätä saavutettua yhteisymmärrystä kunnioitetaan
johdonmukaisesti kiinteistöuudistuksen tulevassa toteuttamisessa
ja täytäntöönpanossa. Puolustusvaliokunta
tulee jatkossakin kiinnittämään erityistä huomiota
siihen, että uudistuksen toteuttamisessa noudatetaan edellä esitettyjä sekä valiokunnan
lausunnossaan PuVL 3/2002 vp korostamia
näkökohtia.