Perustelut
Yleistä.
Digitaalistrategiassa korostetaan tieto- ja viestintäteknologian
merkitystä EU:n talouskasvun ja tuottavuuden lisäämisessä ja
ympäristökysymyksissä. Tieto-
ja viestintäteknologiasektori tuottaa suoraan
5 prosenttia Euroopan BKT:stä, ja sen markkinoiden arvo
on 660 miljardia euroa vuodessa. Sektorin vaikutus tuottavuuden
kokonaiskasvuun on kuitenkin huomattavasti suurempi. Tieto- ja
viestintäteknologian avulla voidaan ja tulee voida parantaa tuottavuutta
merkittävästi muun muassa agendassa mainituilla
kestävän kehityksen, terveyspalvelujen, kulttuurin,
julkishallinnon ja älyliikenteen aloilla. Valiokunta korostaa
Suomen aktiivista roolia vahvistettaessa tieto- ja viestintäteknologioihin
perustuvan talouden kasvuedellytyksiä Euroopassa. Strategian
toteuttaminen vaatii sekä EU:n tasolla että kansallisesti
vahvaa sitoutumista perinteiset hallinnon ym. rajat ylittävään
horisontaaliseen ja monialaiseen työhön. Valiokunta
pitää tärkeänä, että strategian toteuttamista
varten luodaan ohjelmajohtamisen malli, jolla varmistetaan riittävä koordinaatio komissiossa.
Edellä todetun vuoksi valiokunta huomauttaa, että digistrategia
koskee monien muidenkin valiokuntien toimialoja kuin vain liikenne-
ja viestintävaliokunnan ja sivistysvaliokunnan, joilta
on pyydetty lausunnot. Valiokunta on tämän vuoksi
käsitellyt asiaa osin toimialaansa laajemmin.
Eurooppa yhtenäisenä digitaalisena markkina-alueena.
Valiokunta pitää tärkeänä,
että eurooppalaista digitaalista yhtenäismarkkina-aluetta kehitettäessä otetaan
huomioon kilpailukykymme globaaleilla markkinoilla. Tällöin
korostuvat kattavien vapaakauppasopimusten ja tasapuolisten kilpailuedellytysten
luominen digitaaliselle taloudelle. Saadun selvityksen mukaan eurooppalaiset
yritykset ovat jo nyt selkeästi altavastaajina toimiessaan
globaaleilla sähköisen viestinnän ja
tieto- ja viestintätekniikan markkinoilla.
Valiokunta korostaa myös, että Eurooppa ei ole
laaja yhtenäinen kulttuurialue Yhdysvaltojen tapaan vaan
yhteiseen sivistyskäsitykseen ja kulttuuripohjaan perustuva,
eri maiden omaleimaiset kansalliset kulttuurit yhdistävä alue.
Yritysten näkökulmasta sisältötuotteiden
markkinat ovat saadun selvityksen mukaan paljon enemmän
kieli- ja kulttuurisidonnaisia kuin markkinat keskimäärin.
Tämä on valiokunnan mielestä otettava
huomioon arvioitaessa sekä digistrategian lähtökohtia
ja tavoitteita että sen toteuttamiseen tähtääviä konkreettisia
toimia.
Tekijänoikeuksien hallinnointi.
Valiokunta korostaa, että vahva tekijänoikeussuoja
on edellytys sille, että viestintäyritykset voivat
tarjota laadukkaita ja monipuolisia sisältötuotteita
ja -palveluja kansalaisille sekä työtä sisältöjen
tekijöille, jatkojalostajille ja jakelijoille. Investoinnit palveluiden
kehittämiseen, markkinointiin ja jakeluun ovat mahdollisia
vain, jos tekijänoikeudet turvataan.
Tekijänoikeusasioissa on kyettävä identifioimaan
tarkkarajaiset kohdennetut ratkaisut, jotka ovat kaikkein olennaisimpia
digitaalisten sisämarkkinoiden kehittymisen kannalta, mutta
arvioitava myös kriittisesti mahdollisesti tarvittavien
korjaustoimenpiteiden optimaalinen säädöstaso.
Tämä työ vaatii valiokunnan näkemyksen
mukaan perusteellista ongelmien ja ratkaisuvaihtoehtojen selvitystä.
Esimerkiksi tiedonannossa esitetyt ns. orpojen teosten hyödyntämiseen
liittyvät ratkaisuehdotukset eivät saatujen asiantuntijalausuntojen
mukaan kaikilta osin vastaa tarvetta. Orpojen teosten aiheuttamiin
ongelmiin on mahdollista harkita myös kansallisia ratkaisumalleja.
Valiokunta kiinnittää huomiota siihen, että tekijänoikeuden
eri alojen ja oikeudenhaltijaryhmien välillä on
suuria eroja sen suhteen, mitä oikeudenhaltijat lisensioivat
itse ja mitä lisensioidaan kollektiivihallinnon kautta.
Valitut toimintatavat ja lisensiointimallit perustuvat pitkäaikaiseen
kokemukseen ja markkinalähtöiseen lähestymistapaan.
EU-tason sääntelyvaihtoehtoja harkittaessa on
valiokunnan mielestä otettava huomioon verkkosisältöjen
eri muotojen soveltuvuus samojen säännösten
puitteisiin esimerkiksi siltä osin, että sisältövastuu,
liiketoimintamallit ja yhteiskunnalliset vaikutukset poikkeavat
eri sisältölajeilla toisistaan.
Valiokunta korostaa, että tekijänoikeuden
tulee jatkossakin olla yksilöllinen oikeus ja digitaalisessa
ympäristössä tulee oikeudenhaltijan suoran
lisensioinnin olla perusperiaate. Valiokunta korostaa vakiintuneena
kantanaan Suomen nykyisen tyyppisen sopimuslisenssijärjestelmän
toimivuutta ja suhtautuu kriittisesti tekijänoikeuksien
kollektiivihallinnointia koskevaan yhteisöoikeudelliseen
sääntelyyn.
Valiokunta suhtautuu kriittisesti myös alkuperämaaperiaatteen
käyttöön sisältöjen
verkkolevityksessä. Saadun selvityksen mukaan tämä voi
pahimmillaan johtaa kilpailutilannetta vääristävään
halvimman maavaihtoehdon valintaan internetpalvelimelle. Palveluntarjoaja
hakeutuisi sen jäsenvaltion alueelle, joka heikoimmin suojaisi
oikeudenhaltijoita. Alkuperämaaperiaate voi johtaa myös
keskittymiskehitykseen, jonka tuloksena lisensiointipalveluita lopulta
hoidetaan vain suurissa jäsenvaltioissa. Tästä seuraisi
pienten jäsenvaltioiden kansallisten tekijänoikeuspalveluiden
näivettyminen ja yhtä lailla oikeudenhaltijoiden
kuin aineistojen käyttäjienkin palvelutason heikkeneminen.
Piratismi.
Valiokunta pitää nykyistä laajamittaista
luvatonta sisältöjen tietoverkkolevitystä eli
piratismia Euroopan digitaalisten sisämarkkinoiden eräänä suurimpana
kehittymisen esteenä. Mikäli luvatonta levitystä ei
saada merkittävästi vähennettyä,
uhkaa tilanne näivettää eurooppalaisen
sisällöntuotannon. Toukokuussa 2010 julkistetun
tutkimuksen mukaan vuonna 2009 luovien alojen arvoketjusta menetettiin Suomessa
luvattoman verkkojakelun vuoksi yli 350 miljoonaa euroa. Valiokunnan
arvion mukaan tämä edellyttää,
että vastaavat tuotteet olisi hankittu tavalla, joka kerryttää tekijänoikeuskorvauksia.
Vastaavasti Kansainvälisen kauppakamarin teettämän
tutkimuksen mukaan Euroopassa luovilta aloilta katoaa vuoteen 2015
mennessä 1,2 miljoonaa työpaikkaa ja toimialat
menettävät 240 miljardia euroa, mikäli
tietoverkkopiratismia ei merkittävästi vähennetä.
Valiokunnan mielestä piratismi tulee kansallisesti ja EU:n tasolla
tunnistaa erääksi merkittävimmäksi
eurooppalaisten toimivien digitaalisten sisämarkkinoiden
tulevaisuuden uhaksi ja ryhtyä päättäväisesti
toimiin piratismin vähentämiseksi.
Teknisesti toimivat ja luotettavat sekä helppokäyttöiset
digitaaliset sisältömarkkinat ja uudenlaiset tavat
ostaa laillisesti esimerkiksi musiikkia internetin kautta ovat jo
sinänsä omiaan vähentämään
kiellettyä aineiston kopiointia sen arkisimmissa muodoissa.
Valiokunta yhtyy tiedonannossa esitettyyn kantaan, että laaja
ja houkutteleva laillinen verkkotarjonta on myös tehokas
vastaus piratismiin. Valiokunta katsoo myös, että tiedottamiseen
panostaminen tekijänoikeuksia koskevista säännöksistä voi
vähentää tahattomia tekijänoikeuksien
loukkauksia.
Julkissektorin rooli.
Valiokunta korostaa digitaalistrategian toimeenpanossa nimenomaan
julkisen hallinnon toimia ja käytännön
vaikutusmahdollisuuksia. Kansallisen ja EU:n lainsäädännön
selkeys ja sopimuskäytäntöjen joustavuus
edesauttavat uusien tieto- ja viestintäsektorin liiketoimintamallien
ja palvelujen kehittämistä. Medialukutaito on
tieto- ja informaatioyhteiskunnan perustaito, jonka opettaminen
ja osaaminen muodostuvat ratkaisevan tärkeiksi tieto- ja
viestintäteknologian merkityksen jatkuvasti kasvaessa yhteiskunnassamme.
Medialukutaidolla on keskeinen merkitys edistettäessä julkisten
tieto- ja sähköisten palvelujen saatavuutta ja
käytettävyyttä sekä tieto- ja
viestintätekniikan täyttä integroimista
koulutusjärjestelmiin.
Tiedonannossa esiin tuodut rajat ylittävän verkkokaupan
tekniset tai oikeudelliset ongelmat edellyttävät
julkisen hallinnon toimia EU:ssa ja eri jäsenmaissa. Kuluttajien
luottamusta verkko-ostoksiin voidaan kasvattaa ainoastaan
selkeyttämällä ja vahvistamalla asiakkaan
asemaa rajat ylittävien verkkopalvelujen kuluttajana ja
ostosten tekijänä. Kuluttajansuojan alueella on
saatujen selvitysten mukaan keskeisin kuluttajan oikeuksia käsittelevä,
vuonna 2008 annettu direktiiviehdotus, joka sisältää säännöksiä etämyynnin,
myös verkkokaupan, erityispiirteistä ja myös
etämyynnin kannalta tärkeitä säännöksiä tuotteiden
kaupasta ja sopimusehdoista.
Strategiassa tavoiteltu laajakaistapalvelujen nykyistä laajempi
saatavuus merkitsee Euroopan kilpailukyvyn vahvistumista, alue-
ja paikallistason toimintamahdollisuuksien lisääntymistä ja
käyttäjien sosiaalisen osallisuuden ja tasa-arvon
varmistamista. Laajakaistaverkko mahdollistaa muun muassa viranomaistoimintojen
rationalisointia etäpalvelujen avulla esimerkiksi sosiaali-
ja terveyspalvelujen sekä opetus- ja kulttuuripalvelujen
osalta tasaten näin alueellisia eroja nykyisessä palvelutarjonnassa.
Tiedonannossa korostetaan julkisen sektorin tietojen saatavuutta,
jolla voidaan esimerkiksi mahdollistaa uusia innovatiivisia verkkopalveluja.
Valtioneuvosto tukee tavoitetta edistää julkisen
tietoaineiston käyttöä ja pitää kansallisena tavoitteena
avata huomattava määrä tietovarantoja
jo ennen vuotta 2015. Valiokunta korostaa, että julkisen
sektorin, esimerkiksi kirjastojen, arkistojen ja museoiden sekä julkisen
palvelun yleisradioyhtiöiden, hallussa on julkisten tietoaineistojen
ohella myös sellaista aineistoa, joka on suojattu tekijänoikeudella.
Sivistysvaliokunta on vastikään lausunnossaan
(SiVL 7/2010 vp) komission 28.8.2009 antamasta tiedonannosta Euroopan
digitaalisen kirjaston, Europeanan, tulevaisuuden suuntaviivoista
todennut pitävänsä välttämättömänä pyrkiä kansallisesti
järjestelmään, jossa joustavasti turvataan
kotimaisten kulttuuriaineistojen mahdollisimman avoin verkkosaatavuus
niin, että tekijänoikeuden alaisten aineistojen
käyttöön yhteistyössä kehitetään
toimivia vaihtoehtoisia malleja tekijänoikeudet turvaten.
Tutkimus ja innovaatiot.
Tiedonannon mukaan tieto- ja viestintäteknologiaan
tehtävien tutkimus- ja kehittämisinvestointien
puute on uhka Euroopan koko valmistus- ja palvelusektorille. Ratkaisuna
esitetään yksityisten investointien vauhdittamista
hyödyntämällä strategisesti
esikaupallisia hankintoja ja julkisen ja yksityisen sektorin kumppanuuksia,
käyttämällä rakennerahastoja
tutkimukseen ja innovointiin sekä kasvattamalla tieto-
ja viestintäteknologiaan suunnattua tutkimus- ja kehittämisbudjettia
edelleen 20 prosenttia vuodessa ainakin seitsemännen puiteohjelman
keston ajan. Sivistysvaliokunta kannattaa esitettyjä toimenpiteitä.
Valiokunta korostaa, että julkisen ja yksityisen sektorin
väliseen luottamukseen ja avoimuuteen perustuva yhteistoiminta
on eurooppalainen vahvuus, jota pitää pystyä käyttämään
nykyistä laajemmin arjen tietoteknisten palvelujen kehittämisessä.
Julkisten palveluiden avulla voidaan luoda kysyntää innovatiivisille
hyödykkeille ja palveluille, joista voi kehittyä kaupallisesti
kestäviä sovelluksia. Euroopan vahvoilla julkisrahoitteisilla
yleisradioyhtiöillä on myös mahdollisuus
osallistua nykyistä laajemmin yhteisiin tutkimus- ja kehittämispanostuksiin
ja tähdätä yhteistoimintaan digitaalisten
palveluiden sisämarkkinoiden alueella. Digitaaliagendalla
on vahva kytkentä EU 2020 - strategian lippulaivahankkeisiin
"innovaatiounioni" ja "nuoret liikkeellä". Valiokunta toistaa
EU 2020 -strategiasta aiemmin lausumansa (SiVL 4/2010 vp), että sekä kansallisen
että eurooppalaisen kilpailukyvyn ja tutkimuksen vahvistamisen
kannalta on keskeistä se, miten tutkimuksen infrastruktuurit
toimivat.
Suomessa Tieteen tietotekniikan keskus CSC tarjoaa tieteellisen
laskennan palveluita yliopistoille ja tutkimuslaitoksille, ylläpitää ja
kehittää tutkimuksen tietoverkkoa sekä huolehtii
eräiden tutkimusalojen suurten aineistojen säilyttämisestä.
CSC on myös vahvasti mukana eurooppalaisessa yhteistyössä.
Valiokunta pitää CSC:n tarjoamien ja vastaavien
tieteen infrastruktuuripalvelujen tukemista ja kehittämistä välttämättömänä suomalaisen
tutkimuksen kilpailukyvyn varmistamiseksi. Valiokunta pitää myös
erittäin tärkeänä vahvaa osallistumistamme
Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) toimintaan.
Suomi on vahvasti mukana tulevaisuuden tietoyhteiskunnan osaamis-
ja innovaatioyhteisössä (EIT ICT Labs), jonka
viidestä yksiköstä yksi on perustettu
Aalto-yliopiston yhteyteen Espoon Otaniemeen.