Yleisperustelut
Yleistä
Pääministeri Matti Vanhasen II hallituksen
hallitusohjelman päihdepoliittisten linjausten mukaan tupakkalainsäädäntöä uudistetaan
rajoittamalla tupakkatuotteiden saatavuutta, tehostamalla valvontaa
ja suuntaamalla ennaltaehkäiseviä toimia erityisesti
lapsiin ja nuoriin. Lisäksi hallitusohjelman mukaan kansanterveydellisin perustein
nostetaan alkoholijuomien ja tupakkatuotteiden verotusta. Valiokunta
on tupakkaverosta antamassaan lausunnossa pitänyt tärkeänä veron maltillisten korotusten
jatkamista
tulevina vuosina terveyden edistämisen tavoitteiden mukaisesti (StVL
12/2008 vp). Sekä tupakkaveron
korotuksella että tupakkalain muuttamisella pyritään
ehkäisemään erityisesti nuorten tupakointia.
Hallituksen esityksen tavoitteena on tupakoinnista aiheutuvien
haittojen vähentäminen tehostamalla alaikäisiä koskevan
tupakkatuotteiden myyntikiellon noudattamista ja ehkäisemällä tupakkatuotteiden
laitonta vähittäismyyntiä. Valiokunta
katsoo, että myynnin luvanvaraistamisella voidaan hillitä tupakan
myyntiä alaikäisille ja tehostaa myynnin valvontaa,
koska laki mahdollistaa vähittäismyyntiluvan peruuttamisen, jos lain säännösten
vastaista myyntiä jatketaan
viranomaisten asiaan puuttumisesta huolimatta. Valiokunta puoltaa
lakiehdotuksen hyväksymistä muutettuna.
Valiokunta katsoo, että tupakkalainsäädännön
kehittämistä on edelleen jatkettava ottaen huomioon
terveyspoliittiset tavoitteet ja tupakoinnin torjuntaa koskevat
kansainväliset velvoitteet.
Nuorten tupakoinnin ehkäiseminen
Tupakan myynnin alaikäraja on ollut 18 vuotta vuodesta
1995. Tupakkatuotteiden alaikäisiä koskevan myyntikiellon
rikkominen on kuitenkin edelleen varsin yleistä. Nuorten
terveystapatutkimuksen mukaan 14—16-vuotiaille myydään
tupakkatuotteita arviolta 180 000 kertaa vuodessa ja 16—18-vuotiaille
arviolta 840 000 kertaa vuodessa. Tilastojen mukaan 16—18-vuotiaista
nuorista noin neljännes tupakoi. Tupakointia kokeilleiden
ja satunnaisesti tupakoivien nuorten ryhmä on merkittävä senkin vuoksi,
että nikotiiniriippuvuus syntyy jo lyhytaikaisen tupakoinnin
seurauksena. Alaikäisten tupakoinnin tehokkaalla ehkäisemisellä voitaisiin
tupakointi ja sen haitat saada kokonaan loppumaan.
Valiokunta on tupakkaverosta antamassaan lausunnossa todennut,
että tupakointi on erityisesti vähiten koulutettujen
ja huonoimmassa sosioekonomisessa asemassa olevien terveysongelma,
mikä ilmenee myös nuorten tupakoinnissa. Tupakoinnin
haitat kasaantuvat näihin väestöryhmiin.
Tärkeimmät keinot sosioekonomisten terveyserojen
kaventamiseen ovat alkoholin ja tupakan osalta hintapolitiikka ja
vaikuttaminen saatavuuteen. Valiokunta toistaa mainitussa lausunnossa
esittämänsä näkemyksen siitä,
että erityisesti nuorten tupakointiin on pyrittävä vaikuttamaan
kaikin keinoin, koska se on tehokkain tapa vaikuttaa tupakoinnin
yleisyyteen väestötasolla. Taloudellisiin vaikuttimiin
kohdistuvilla keinoilla tuetaan terveyskasvatuksen, mainonnan rajoitusten
ja myynti-ikärajojen vaikutusta. Valiokunta korostaa lisäksi
kaikkien lasten ja nuorten parissa toimivien tahojen, esimerkiksi
koulujen ja seurakuntien, vastuuta omalta osaltaan vaikuttaa nuorten
tupakoinnin ehkäisemiseksi. Myös vähittäiskaupan
tulee omilla toimillaan, kuten tupakkatuotteiden sijoittelulla,
vähentää tupakkatuotteiden näkyvyyttä.
Valvonnan tehostamisen lisäksi tupakan myyntipakkausten
vähimmäiskokojen sääntelyllä pyritään
erityisesti vähentämään nuorten
tupakoinnin aloittamista. Koska nuorilla on usein niukasti rahaa
käytettävissään, on pienten
pakkausten halvempi hinta lisännyt nuorten tupakoinnin
aloittamista ja tupakasta riippuvaiseksi tulemista. Valiokunta pitää nuorten
tupakoinnin ehkäisemisen kannalta tärkeänä pienten
pakkausten poistamista myynnistä.
Valvonta
Kuntien kannalta myyntilupamenettely lisää merkittävästi
henkilöstövoimavarojen tarvetta erityisesti suurissa
kaupungeissa ja lain voimassaolon alkuvaiheessa. Myyntilupien myöntämisestä ja
valvonnasta kunnille aiheutuvat kustannukset on tarkoitus kattaa
valvottavilta perittävillä maksuilla. Lain soveltaminen
voi tästä huolimatta aiheuttaa alueellisesti huomattavia
vaikeuksia osaavan henkilöstön saamisessa ja riittävyydessä.
Valiokunta toteaa, että lain toteutumista on tältä osin
seurattava ja arvioitava kuntien mahdollisuudet hoitaa tehtävä jatkossa.
Sosiaali- ja terveysalan valvontaa tehostetaan äskettäin
hyväksytyllä Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskuksen
ja Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen yhdistämisellä. Valiokunta
katsoo, että aluehallintouudistuksen yhteydessä on
arvioitava myös mahdollisuudet alkoholi- ja tupakkavalvonnan
yhdistämiseen. Samalla on harkittava alueellisesti
määräytyvien maksujen tarkoituksenmukaisuutta.
Rangaistussäännökset
Valiokunta kiinnittää tässä yhteydessä huomiota
tupakkalain rangaistussäännöksiin erityisesti alaikäiselle
tapahtuvan myynnin osalta. Valiokunnan käsityksen mukaan
myös rangaistussäännöksillä on
merkittävä vaikutus lain velvoitteiden toteutumisessa
ja tupakkatuotteiden laittoman myynnin ja markkinoinnin ehkäisemisessä.
Tupakkalain rangaistussäännöksiä ei
ole vielä uudistettu osana rikoslain kokonaisuudistusta.
Rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksutun periaatteen mukaan vankeusuhkaiset
rangaistussäännökset tulisi sijoittaa
rikoslakiin. Rangaistussäännösten porrastus ei myöskään
vastaa rikoslain kokonaisuudistuksessa omaksuttua porrastusta lievään
tekomuotoon, teon perusmuotoon ja törkeään
tekomuotoon.
Oikeusministeriön ilmoituksen mukaan tupakkaa koskevien
rangaistussäännösten uudistaminen tulee
valmisteltavaksi myöhemmin joko osana rikoslain kokonaisuudistuksen
viimeistä vaihetta tai erillisenä uudistuksena.
Valiokunta kiirehtii rikoslain kokonaisuudistuksen periaatteiden
toteuttamista tupakkalain osalta ja katsoo, että valmistelussa
on erityisesti selvitettävä alaikäiselle
tapahtuvan tupakan myynnin rangaistustason koventamisen ja hallussapidon
rangaistavuuden tarpeellisuus verrattuna esimerkiksi alkoholirikoksista
ja huumausainerikoksista säädettyihin rangaistuksiin.
Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus).
Yksityiskohtaiset perustelut
Valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen säännökset,
joissa viitataan Sosiaali- ja terveydenhuollon tuotevalvontakeskukseen,
muutettavaksi eduskunnan hyväksymän lakiehdotuksen
(HE 131/2008 vp) mukaisesti viittauksiksi Sosiaali- ja
terveysalan lupa- ja valvontavirastoon.
6 ja 7 §.
6 §:n 2 momentissa ja 7 §:n 3 momentin 3 kohdassa
ehdotetaan säädettäväksi paloturvallisuusvaatimusten
täyttymistä koskevista merkinnöistä vähittäismyyntipakkauksissa.
Euroopan komissio on pitänyt perustamissopimuksen vastaisena
lain nojalla annettavaksi suunniteltua asetusta, jossa oli tarkoitus
säätää tarkemmin näistä merkinnöistä.
Koska sosiaali- ja terveysministeriö on ilmoittanut, ettei
asetukseen ole tarkoitus sisällyttää komission
tarkoittamia säännöksiä, valiokunta
ehdottaa paloturvallisuusmerkintöjä koskevien
säännösten poistamista lakiehdotuksesta.
10 c §.
Valiokunta ehdottaa 1 momentin täydentämistä siten,
että luparekisterin tietoja voidaan käyttää myös
tilastointiin. Valiokunta ehdottaa 3 momentissa tarkoitetun henkilötietolain
mukaisen tarkastusoikeuden ja virheen oikaisun täsmentämistä koskemaan
luonnollisia henkilöitä. Lisäksi 3 momenttia
ehdotetaan täsmennettäväksi siten, että internetissä voitaisiin
julkaista rekisterin yleiseen käyttöön
tarkoitettuja tietoja.
31 ja 31 a §.
Valiokunta ehdottaa rangaistussäännöksiä täsmennettäväksi
voimassa olevan lain 18 §:ää vastaavasti
siten, että rangaistavuus voi koskea markkinointitoimenpiteen
tilaajaa, toimeenpanijaa ja näiden palveluksessa olevaa.
33 a §.
Valiokunta ehdottaa 1 momentin täsmentämistä siten,
että 1 kohdassa myyntiluvan määräaikaisen
peruuttamisen edellytyksenä on 8 §:n
1 momentin vastaisen markkinoinnin jatkaminen kirjallisen huomautuksen,
varoituksen tai sakkorangaistuksen jälkeen. Saman momentin
2 kohtaa ehdotetaan täsmennettäväksi
siten, että edellytyksenä myyntiluvan määräaikaiselle peruuttamiselle
on 10 §:n 1 momentin vastainen myynti alaikäiselle.
Valiokunta ehdottaa 3 momentin täsmentämistä siten,
että lainkohdassa yksilöidään
ne tupakkalain säännökset, joiden vastaisten
tupakkatuotteiden myynti ja säilyttäminen voivat
johtaa myyntiluvan pysyvään peruuttamiseen ilman huomautuksen
tai varoituksen huomiotta jättämistä.
Kyse on käytännössä tilanteista,
joissa myydään esimerkiksi kokonaan kiellettyä nuuskaa
tai laittomasti maahantuotuja tupakkatuotteita.
33 b § (Uusi).
Poliisi voi tietyissä tupakkalain valvontatilanteissa
määrätä sakkorangaistuksen tai
antaa vähäisissä tapauksissa suullisen
tai kirjallisen huomautuksen. Valiokunta ehdottaa, että pykälässä säädetään
poliisin velvollisuudesta ilmoittaa toimenpiteestään
vähittäismyyntiluvan myöntäneelle
kunnalle.
Voimaantulosäännös.
Valiokunnan saaman selvityksen mukaan savukkeiden paloturvallisuusvaatimusten
liian aikainen voimaantulo voi muodostua ongelmaksi, jos asiasta
ei voida antaa asetusta EU:n teknisten määräysten
ilmoitusmenettelyn ja odotusaikojen vuoksi. Valiokunta ehdottaa
tämän vuoksi 5 momentin muuttamista siten, että paloturvallisuusvaatimuksia koskeva
5 §:n 2 momentti tulee voimaan 1.4.2010.
Muutos ei käytännössä pidennä paloturvallisuusvaatimusten
soveltamisen siirtymäaikaa hallituksen esittämästä.