Hallituksen esitys
Esityksessä ehdotetaan uudistettaviksi maatalousyrittäjien
lomituspalvelulain sijaisapua koskevat säännökset.
Esityksen mukaisia uusia sijaisavun perusteita olisivat työkykyä ylläpitävään
toimintaan osallistuminen, alle kolmevuotiaan lapsen kotona tapahtuva
hoito sekä tuottajajärjestöjen valtakunnallisten
tai kansainvälisten luottamuselinten kokouksiin osallistuminen. Oikeutta
aikuiskoulutuksen perusteella myönnettävään
sijaisapuun laajennettaisiin.
Toisaalta lakiin ehdotetaan säännöksiä,
joilla rajoitetaan työkyvyttömyyteen perustuvan
sijaisavun pitkittymistä. Tämä toteutettaisiin
lyhentämällä sijaisavun pääsäännön
mukaista enimmäiskestoa nykyisestä 365 päivästä 300 päivään
sekä muuttamalla sijaisapumaksuja koskevia säännöksiä.
Vuosilomaan oikeutettujen piiriä rajoitettaisiin säätämällä,
että maatalousyrittäjällä ei
ole oikeutta vuosilomaan sinä aikana, jolloin hän saa
täyden työkyvyttömyyseläkkeen
suuruista kuntoutustukea.
Subventoidun maksullisen lomittaja-avun enimmäistuntimäärä ehdotetaan
korotettavaksi nykyisestä 100 tunnista 120 tuntiin. Samalla
säädettäisiin, että lomittajana
maksullisessa lomittaja-avussa voi toimia muukin kuin paikallisyksikön
kuukausipalkkainen lomittaja.
Itse lomituksensa järjestävä maatalousyrittäjä voisi
järjestää itselleen myös subventoitua maksullista
lomittaja-apua. Itse järjestetystä lomituksesta
maatalousyrittäjälle maksettavaa korvausta ehdotetaan
korotettavaksi niissä ta-pauksissa, jolloin lomituksen
suorittaa lomituspalveluja tarjoavan yrityksen palveluksessa oleva
tai itsenäisenä ammatinharjoittajana toimiva lomittaja.
Asiakasmaksuja koskevat säännökset
ehdotetaan uudistettaviksi. Nykyisin asetuksella säädetyt
maksun määräytymisperusteet sisällytettäisiin
lakiin osittain muutettuina.
Säännönmukainen maksu perittäisiin
50 prosentilla korotettuna, kun sijaisapua annetaan alle kolmevuotiaan
lapsen kotona tapahtuvan hoidon perusteella taikka aikuiskoulutuksen
perustella siltä osin kuin sijaisapua annetaan yli 15 päivää vuodessa.
Maksu olisi subventoidusta maksullisesta lomittaja-avusta perittävän
maksun suuruinen, kun sijaisapua annetaan työkyvyttömyyden
perusteella 90 päivää ylittävältä ajalta
eikä sen saajalla ole samalta ajalta oikeutta sairausvakuutuksen
päivärahaan tai kuntoutustukeen. Sama maksu perittäisiin
myös silloin, kun sijaisavun perusteena on tuottajajärjestön
kokoukseen osallistuminen tai kun sijaisapua annetaan yritystoiminnan
jatkamisen tai siitä luopumisen vaatimia järjestelyjä varten.
Jos maatalousyrittäjä valittaa työeläkkeen epäämistä koskevasta
päätöksestä ja käyttää oikeuttaan
sijaisapuun valituksen käsittelyn aikana, maksu perittäisiin
täyden korvauksen periaatteella, mutta sitä alennettaisiin
taannehtivasti, jos valitus johtaa siihen, että maatalousyrittäjälle
myönnetään työeläke
tai kuntoutustuki.
Esitys liittyy vuoden 2002 talousarvioesitykseen ja on tarkoitettu
käsiteltäväksi sen yhteydessä.
Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan 1 päivänä tammikuuta
2002.
Lakialoitteet
Lakialoitteessa LA 58/2000 vp ehdotetaan
maatalousyrittäjien lomituspalvelulain muuttamista siten,
että maatalousyrittäjällä olisi
oikeus saada sijaisapua lapsen hoitoa varten siihen asti, kun lapsi
täyttää 3 vuotta. Lisäksi maksun
sijaisavusta ehdotetaan tällöin määräytyvän
lomituspalvelulain 28 §:n 1 momentin mukaan.
Lakialoitteessa LA 72/2001 vp ehdotetaan maatalousyrittäjien
lomituspalvelulakia muutettavaksi siten, että paikallisyksikön
palveluksessa olevien kuukausipalkkaisten lomittajien lisäksi
myös tuntipalkkaisia lomittajia voitaisiin käyttää subventoituun
maksulliseen lomittaja-apuun.
Toimenpidealoitteet
Toimenpidealoitteessa TPA 97/2000 vp ehdotetaan,
että hallitus ei vähennä maatalouden
lomitukseen osoitettuja määrärahoja vaan
lomaan oikeutetuille taataan tasavertaisemmat lomaoikeudet muiden
ammattialojen kanssa.
Toimenpidealoitteessa TPA 258/2000 vp ehdotetaan,
että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin tarkastaakseen maatalousyrittäjien
lomituspalvelulain tulkintaa koskien lasten kotihoitoa ja sairaan
lapsen hoitoa ja selvittää, onko lakiin syytä tehdä tarkistuksia
tulkintaongelmien välttämiseksi.