Perustelut
Hallituksen esityksen perusteluista ilmenevistä syistä ja
saamansa selvityksen perusteella valiokunta pitää esitystä tarpeellisena
ja tarkoituksenmukaisena. Valiokunta puoltaa lakiehdotuksen hyväksymistä seuraavin
huomautuksin ja muutosehdotuksin. Lisäksi valiokunta ehdottaa,
että hyväksytään uusi työnantajan
sosiaaliturvamaksulain muuttamista koskeva lakiehdotus.
Hallituksen esityksen mukaan työnantajan kansaneläkemaksua
korotetaan 0,016 prosenttiyksikköä vuonna 2005.
Maksun korotuksella rahoitettaisiin Kainuun hallintokokeiluun liittyvä määräaikainen
työnantajien vapauttaminen sosiaaliturvamaksuista. Maksuvapautus
koskee vuosina 2005—2009 yksityisiä työnantajia,
valtion liikelaitoksia sekä kuntatyönantajia.
Kansaneläkemaksun korotuksella rahoitettaisiin myös
eräitä Lapin läänin kuntia ja
saaristokuntia koskevaa maksukokeilua, jolloin vuoden 2003 alusta
toteutettu työnantajien sairausvakuutusmaksun 0,014 prosenttiyksikön
korotus poistettaisiin. Valiokunta toteaa, että korotusten kohdistaminen
työnantajan kansaneläkemaksuun on tarkoituksenmukaista
sen vuoksi, että sairausvakuutuksen rahoituksen uudistaminen vakuutusperiaatteen
mukaiseksi on valmisteilla.
Eduskuntakäsittelyn yhteydessä on työnantajan
sosiaaliturvamaksusta vapauttamista Kainuun hallintokokeilualueella
koskevaa lakiehdotusta (HE 144/2004 vp) muutettu siten,
että vapautuksen piiriin kuuluvat myös alueen
kuntayhtymät ja seurakuntatyönantajat sekä Vaalan kunta (HaVM
18/2004 vp, SuVM 4/2004 vp). Sosiaali- ja terveysvaliokunnan
saaman selvityksen mukaan eduskuntakäsittelyssä tehdyt muutokset
eivät aiheuta vuonna 2005 tarvetta korottaa kansaneläkemaksua
enempää kuin esitetty 0,016 prosenttiyksikköä.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta toteaa, että kysymyksessä olevista
kokeiluista ei ole toistaiseksi saatavissa seurantatietoja, joiden
perusteella voitaisiin luotettavasti arvioida maksuvapautuksen vaikutuksia
kyseisten alueiden työllisyyteen. Hallintovaliokunta on
Kainuun alueen maksuvapautuskokeilua koskevassa mietinnössään
(HaVM 18/2004 vp) todennut, että alueellisten
työnantajamaksuhelpotusten rahoitus nostamalla muiden alueiden
työnantajien maksurasitusta heikentää näiden
muiden alueiden työnantajien työllistämismahdollisuuksia
ja vaikuttaa negatiivisesti näiden alueiden ja kuntien
kehitykseen. Sosiaali- ja terveysvaliokunta korostaa, että jatkossa
on pyrittävä arvioimaan näiden kokeilujen
vaikutuksia sekä kyseisten alueiden että rahoittajana
toimivan muun Suomen työllisyyteen.
Työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun lain (366/1963)
1 §:n mukaan työnantajan velvollisuus maksaa työnantajan
sosiaaliturvamaksu on sidottu siihen, että henkilö kuuluu
Suomen asumisperusteisen sosiaaliturvan piiriin. Sairausvakuutuslain
uudistus ja asumiseen perustuvan sosiaaliturvalainsäädännön
soveltamisesta annetun lain 1.1.2005 voimaan tulevat muutokset johtaisivat siihen,
että maksuvelvollisuuden
ulkopuolelle jäisivät muusta kuin EU-/ETA-maasta
vähintään neljäksi kuukaudeksi
Suomeen työskentelemään tulevat. Heitä ei vuoden
2005 alusta voimaan tulevan soveltamisalalain 3 b §:n mukaan
pidetä neljän kuukauden työskentelyn
perusteella Suomessa asuvina. Muutokset vaikuttaisivat sosiaaliturvamaksuvelvollisuuteen
tavalla, jota ei ole tarkoitettu, ja vähentäisivät
sosiaaliturvamaksujen kertymää. Valiokunta ehdottaa,
että työnantajan sosiaaliturvamaksusta annetun
lain 1 §:n 1 momenttia selkeytettäisiin siten,
että työnantaja olisi velvollinen suorittamaan
työnantajan sosiaaliturvamaksun silloin, kun henkilö on
Suomessa sairausvakuutuslain mukaan vakuutettu. Lisäksi ehdotetaan
nykyistä sairausvakuutuslakia koskevan viittauksen korjaamista
viittaukseksi uuteen sairausvakuutuslakiin.