Yleisperustelut
Sosiaalihuollon asiakasasiakirjojen tietosisällöt,
laatimismenettelyt ja käsittely vaihtelevat eri kunnissa,
eikä asiakastietoja ole ollut mahdollista käyttää kattavasti
muun muassa palvelukokonaisuuksien hallintaan, johtamiseen,
tilastointiin tai tutkimukseen. Hallituksen esityksen mukaan sähköinen
tiedon välittäminen eri rekisterien välillä on
vähäistä ja asiakastietoja säilytetään
ja arkistoidaan sekä paperimuodossa että sähköisessä muodossa.
Valiokunta pitää kirjattavista vähimmäistiedoista
säätämisen ja käytäntöjen
yhtenäistämisen lisäksi tärkeänä,
että lakiehdotuksilla otetaan ensimmäinen askel sosiaalihuollon
valtakunnallisen asiakastietovarannon rakentamisessa.
Asiakkaan kannalta keskeistä on omien tietojen tarkistamisen
helpottuminen merkittävästi nykyiseen verrattuna. Valiokunta
puoltaa lakiehdotusten hyväksymistä lähinnä teknisin
muutoksin.
Kansallisen terveysarkiston rinnalle perustettava kansallinen
sosiaalihuollon sähköinen arkisto mahdollistaa
toteutuessaan tiedonvaihdon sosiaali- ja terveydenhuollon sekä sosiaalihuollon
eri toimijoiden välillä. Tiedonkulun joustavuus
ja sujuvuus tukevat asiakkaan kokonaisvaltaisen tuen, palvelujen
ja hoidon järjestämistä ja edistävät
sosiaali- ja terveydenhuollon integraatiota. Tavoitteena tulee olla
sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastiedon mahdollisimman kattava
organisaatiorajat ylittävä yhteinen hyödyntäminen.
Valiokunta korostaa, että tietoturvasta huolehtimisen ohella
on varmistettava tarvittavan tiedon hyödyntämismahdollisuudet
siten, että tunnistautumis- ja suostumusmenettelyt ovat
sekä asiakkaan että järjestelmän
kannalta selkeitä ja toimivia. Tulee selvittää,
miten suostumuksen antaminen saataisiin joustavammaksi ja voitaisiinko
tietojen luovuttamista kehittää siten, että tietoja
voitaisiin hakea suoraan potilasasiakirja-arkistosta silloin,
kun niitä etuushakemusten käsittelyssä tarvitaan
ja kun tietojen saamiseen on oikeus lain perusteella.
Hallituksen esityksessä arvioidaan työn tuottavuuden
paranevan sosiaalihuollon yksiköissä tiedon saatavuuden
parantuessa ja tietojen etsimiseen ja selvittämiseen kuluvan
ajan lyhentyessä. Tietosisältöjen yhdenmukaistaminen mahdollistaa
nykyistä paremmin vertailukelpoisen tiedon keräämisen
ja palvelujen tuottajien vertailun. Tietojen siirtämisen
kustannustehokkuutta parantaa myös lakiehdotuksen 10 §:n mahdollistama
Kanta-palveluihin toteutettava välitys- ja kyselypalvelu,
jolla terveydenhuollon ammattihenkilö voi tietoturvallisesti
toimittaa laatimansa lausunnot ja todistukset nimetyille vastaanottajille
sähköisesti.
Valiokunta toteaa, että asiakastietojärjestelmän
kehittäminen edellyttää mittavaa käytännön
toimijoiden ohjausta ja koulutusta, joista tulee toimeenpanossa
huolehtia. Uudet tietojärjestelmät edistävät
myös johtamisen kehittämistä laajojen
tietovarantojen ja monialaisen yhteistyön avulla.
Esitys mahdollistaa Kansa-järjestelmän arkistointipalvelun
ja sen edellyttämien varmennepalvelujen teknisen valmistelun
aloittamisen. Jatkossa on tarkoitus säätää erikseen
muista Kansa-palveluista ja palvelunantajien liittymisestä Kansa-järjestelmään.
Samassa yhteydessä on tarpeen selvittää kuollutta
henkilöä koskevien tietojen luovuttamiseen tarvittavat
säädösmuutokset. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan
toimintansa lopettaneen sosiaalihuollon toimintayksikön
asiakasasiakirjojen säilyttämistä koskevia
sääntelytarpeita selvitetään
yksityisen sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön valmistelun
yhteydessä.
Lakiehdotuksen mukaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL)
antaa tarkempia määräyksiä asiakirjojen
rakenteista ja asiakirjoihin merkittävistä tiedoista.
Valiokunta pitää välttämättömänä,
että THL:n voimavarat turvataan siten, että lainsäädännön
toimeenpano suunnitellussa aikataulussa on mahdollista.
Yksityiskohtaiset perustelut
1. lakiehdotus
3 §.
Viittaukset sosiaalihuoltolakiin ehdotetaan muutettaviksi uuden
sosiaalihuoltolain säännöksiin ja pykälän
11 kohtaan ehdotetaan teknistä korjausta.
13 §.
Valiokunta ehdottaa 2 momentin täsmentämistä sen
vuoksi, että säännöksessä tarkoitettu asiakastietojen
korjaus voidaan tehdä paitsi virheellisen myös
tarpeettoman, puutteellisen tai vanhentuneen tiedon vuoksi.
15 ja 16 §.
Valiokunta ehdottaa pykälien teknistä täydentämistä.
24 ja 25 §.
Pykäliä ehdotetaan muutettavaksi alihankkijaa
käyttävän palveluntuottajan vastuun selkeyttämiseksi.
Tällaisella palveluntuottajalla on ehdotuksen mukaan velvollisuus
varmistua siitä, että alihankkija noudattaa asiakastietojen
käsittelyssä sekä sopimusehtoja että laissa
säädettyjä velvoitteita.
28 §. Voimaantulo.
Valiokunta ehdottaa voimaantulosäännökseen
teknisiä muutoksia. Lisäksi ehdotetaan
säännöksen 5 ja 6 momenteissa lain 22
ja 23 §:n voimaantulon osittaista siirtämistä viimeistään
vuoden 2020 loppuun, jotta nykyisiin asiakas- ja potilastietojärjestelmiin
ei tarvitse tehdä tarpeettomia muutoksia, jos kansalliseen
järjestelmään liitytään
uudella tietojärjestelmällä.