Yleisperustelut

Valiokunta pitää hallituksen esitystä tarpeellisena. Valiokunta puoltaa hallituksen esityksen hyväksymistä seuraavin huomautuksin ja muutosehdotuksin. Valiokunta toteaa, että voimassa olevat asiakasmaksusäännökset mahdollistavat kotiin jääneen puolison ja lasten taloudellisen aseman turvaamisen myös niissä tilanteissa, joissa suurempituloinen puoliso on pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Maksujen harkinnanvarainen kohtuullistaminen ei kuitenkaan ole aina johtanut tyydyttävään ratkaisuun kotiin jääneen puolison ja perheen toimeentulotason säilymisen kannalta. Nykyjärjestelmässä perheen kannalta maksu määräytyy sen mukaan, miten tulot jakautuvat puolisoiden kesken. Pitkäaikaisen laitoshoidon maksut määräytyvät hoidettavan nettotulojen perusteella, ja avohoidossa maksut määräytyvät kotitalouden yhteisten bruttotulojen mukaan. Laitoshoito on täysihoitoa, ja maksuun sisältyvät kaikki hoidon ja lääkehuollon kustannukset, ja hoidettavalle turvataan käyttövara. Sen sijaan pitkäaikaisessa avohoidossa asiakas vastaa elinkustannuksistaan ja hoitonsa kustannuksista itse eikä hänelle turvata käyttövaraa.

Kuntien käytännöt maksujen alentamisessa ja asiakkailta edellytetty aktiivisuus ovat myös vaihdelleet eri kunnissa. Järjestelmä on johtanut käytännön ongelmiin sen vuoksi, että aviopuolisot ovat maksujen alentamisen tarkoituksessa laatineet enenevässä määrin keskinäisiä elatussopimuksia, joiden laatiminen ei muuten olisi tarpeen. Kuntien käytännöt elatussopimusten vahvistamisessa ovat myös vaihdelleet. Tämä on johtanut siihen, ettei maksuja ole määrätty yhdenvertaisesti maan eri osissa. Hallituksen esityksellä pyritään korjaamaan vallitsevaa epätyydyttävää tilannetta, ja esitys on siten perusteltu.

Hallituksen esityksen lähtökohtana on kotiin jäävän puolison elintason turvaaminen vain silloin, kun suurempituloinen puoliso on pitkäaikaisessa laitoshoidossa. Ehdotetun mukainen maksualennus on siten kaavamainen, ettei siinä oteta huomioon kotona olevan pienempituloisen puolison todellista tuen tarvetta eikä siihen vaikuta lainkaan lasten mahdollinen elatuksen tarve. Lakiehdotuksen ongelmana on myös se, ettei maksun alentaminen millään tavalla turvaa sitä, että maksun alennus tulisi kotona asuvan puolison hyväksi. Valiokunta pitää ongelmallisena lisäksi sitä, että hoidettavien henkilöiden maksu määräytyisi eri perustein sen mukaan, ovatko he yksin asuvia vai ovatko avio- tai avoliitossa, ja sen mukaan, kummalla puolisoista tällöin on suuremmat tulot. Maksualennus on sitä suurempi mitä suurempi on tuloero puolisoiden välillä ja mitä suurituloisempi on laitoshoidossa oleva puoliso. Sen sijaan maksu olisi edelleen 80 prosenttia hoidettavan nettotuloista, jos puolisoiden tulot ovat samansuuruiset, jos tuloero on kotiinjäävän hyväksi tai jos kyseessä on yksinäinen henkilö taikka molemmat puolisot ovat laitoshoidossa. Kahden pienituloisen puolison maksuihin muutos ei toisi mitään helpotusta. Näin ehdotettu muutos lisäisi epätasa-arvoa maksujen määräytymiseen.

Edellä olevan perusteella valiokunta ehdottaa lakiehdotuksen 7 c §:n 2 momenttiin sisällytettävän kaavamaisen säännön sijasta lain 11 §:n muuttamista siten, että harkintavalta maksualennuksen määräämisessä olisi lakiehdotukseen sisältyvää laajempi, mutta nykyisin voimassa olevia säännöksiä huomattavasti sidotumpi. Maksun alentamiseen tai sen perimättä jättämiseen olisi ehdoton velvoite laissa säädetyissä tilanteissa. Maksun määräämisessä tulee ottaa huomioon koko perhe eli aviopuolison lisäksi avopuoliso ja lapset ja heidän toimeentulonsa edellytykset sekä hoidettavan lakisääteinen elatusvelvollisuus. Toimeentulon edellytyksiin vaikuttavat muun muassa elinkustannukset, erityisesti asumismenot, joilla on erilainen merkitys eri puolilla maata, sekä sairauden aiheuttamat kustannukset. Lisäksi säännöksen 2 momentin perusteella on harkinnanvaraisesti mahdollista ottaa huomioon muut huollolliset näkökohdat. Tällaisia ovat esimerkiksi hoidettavasta muulla tavoin rippuvaisten henkilöiden elatus ja toimeentulo.

Valiokunta pitää tärkeänä, että maksujen määräämiskäytäntö kunnissa muuttuu nyt hyväksyttävän lakiehdotuksen mukaiseksi, jotta nykyiset epäkohdat maksukäytännöissä korjaantuvat. Valiokunta korostaa tässä yhteydessä, että hoitoa saavalla on aina oikeus hakea muutosta hänelle määrättyyn maksuun.

Valiokunta toteaa, että laitoshoidon maksualennuksen myöntämisellä tuloeron perusteella voisi olla ohjausvaikutusta laitoshoidon suuntaan. Valiokunta korostaa, että valinnan eri palvelumuotojen välillä tulisi tapahtua muilla perusteilla kuin asiakkaalle siitä aiheutuvien kustannusten mukaan. Ensisijaista on turvata erilaisten hoitomuotojen riittävyys ja kotona mahdollisimman pitkään asumisen tukeminen.

Sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuihin on tehty vuosien kuluessa useita yksittäisiä muutoksia, joiden yhteisvaikutuksia ei ole riittävästi arvioitu. Kansallisen terveysprojektin yhteydessä onkin todettu tarve maksupolitiikan kokonaisuudistukselle.

Edellä olevan perusteella sosiaali- ja terveysvaliokunta katsoo, että asiakasmaksusäännösten kokonaisuudistus on toteutettava pikaisesti. Valiokunnan käsityksen mukaan maksujen määräytymisen perusteena avo- ja laitoshoidossa on käytettävä yhtenäistä tulokäsitettä ja pitkäaikaishoidon asiakkaalle on aina sekä avo- että laitoshoidossa turvattava käyttövara. Myös perheiden toimeentulo on turvattava perheenjäsenen/perheenjäsenten pitkäaikaisen laitoshoidon aikana hoidettiinpa häntä/heitä avo- tai laitoshoidossa. Valiokunta ehdottaa asiasta lausumaa (Valiokunnan lausumaehdotus).

Valiokunta huomauttaa vielä, että eläkkeensaajan hoitotukea ei tule ottaa huomioon tulona maksua määrättäessä, joten maksuasetusta tulee tältä osin pikaisesti muuttaa.