Yksityiskohtaiset perustelut
Työttömyysvakuutusmaksurekisteri
Lakiehdotuksen 26 a §:ään
on ehdotettu otettavaksi yksityiskohtaiset säännökset
rekisterin käytöstä ja tietosisällöstä.
Säännösehdotuksesta ilmenee, ettei rekisterinpidossa
ole tarkoitus poiketa henkilötietojen käsittelyä koskevan yleislain
eli henkilötietolain (523/1999) mukaisesta sääntelystä.
Henkilötietolain 8 §:n 1 momentin
4 kohdan mukaan henkilötietoja saa käsitellä,
mm. tallettaa rekisteriin, jos käsittelystä säädetään
laissa tai jos käsittely johtuu rekisterinpitäjälle
laissa säädetystä tai sen nojalla määrätystä tehtävästä tai
velvoitteesta.
Työttömyysvakuutusrahasto on työttömyysturvan
rahoituksesta annetun lain (555/1998) 9 §:n
mukaan työnantajan ja palkansaajan rahoitusosuuksien järjestämiseksi
ja työttömyyskassojen tukemiseksi perustettu rahasto,
joka vastaa työttömyysetuuksien rahoituksesta
siltä osin kuin valtio ja yksittäiset työttömyyskassat
eivät niistä vastaa. Työttömyysvakuutusmaksu
peritään lakisääteisen tapaturmavakuutuksen
vakuutusmaksun yhteydessä ja kertyneet varat viivästyskorkoineen
suoritetaan työttömyysvakuutusrahastolle.
Työttömyysvakuutusrahasto valvoo työttömyysvakuutusmaksujen
perinnän toimeenpanoa, ja valvonta edellyttää tietoa
maksuvelvollisista. Jos rahasto itse perisi suoraan rahastoon varat,
maksuvelvollisia koskevat tiedot olisivat sen käytettävissä.
Asiallisesti lakisääteistä työtapaturmaa
hoitavat vakuutuslaitokset hoitavat maksun perinnän rahaston
lukuun. Siten se, että työttömyysvakuutusrahastolla
on tieto niistä, jotka ovat velvollisia suorittamaan rahastolle
tilitettävät työttömyysvakuutusmaksut,
on luonnollinen seuraus työttömyysturvan rahoitusjärjestelmästä.
Kysymys on siten kiinteästi työttömyysvakuutusrahaston
tehtäviin ja asemaan rahoitusjärjestelmässä kuuluvien
tietojen käsittelystä.
Sama pätee työantajan omavastuumaksun määräämiseen
ja perintään liittyviin tehtäviin. Kuten
hallituksen esityksessä on todettu, työnantajan
työttömyysturvan omavastuumaksun periminen ja
määrääminen edellyttää vakuutusmaksuvelvollisia
ja työntekijöitä koskevien tietojen hankkimista,
tallettamista, luovuttamista ja muuta käsittelyä työttömyysvakuutusrahastossa.
Edellä olevan johdosta lakiehdotuksen 26 a §:ssä tarkoitettuun
rekisteriin ei ole tarpeen eikä tarkoitettu sisällyttää mitään
sellaisia tietoja, jotka eivät olisi tarpeen työttömyysvakuutusrahaston
tehtävien hoitamista varten. Työttömyysvakuutusrahaston
henkilötietojen käsittelystä on lisäksi
yksityiskohtaisemmat säännökset
lakiehdotuksen 22 b §:ssä, jossa määritellään
työttömyysvakuutusrahaston tiedonsaantioikeus
ja se, mitä käyttötarkoituksia varten
tietoja on oikeus saada.
Saamansa selvityksen perusteella sosiaali- ja terveysvaliokunta
katsoo, ettei pykälään ole tarpeen ottaa
yksityiskohtaisia säännöksiä rekisterin
käytöstä ja tietosisällöstä.
Pykälässä mainittaisiin, että rahasto
pitää rekisteriä työttömyysvakuutusmaksuja
koskevien asioiden hoitoa varten. Lisäksi pykälässä olisi
hallituksen esityksessä pykälän 6 momenttiin
sisältyvät säännökset
tietojen säilytysajoista sekä viranomaisten toiminnan
julkisuudesta annetun lain ja henkilötietolain soveltamisesta
tietojen salassapitoon ja luovuttamiseen.
Rangaistussäännös
Lakiehdotuksen 26 b §:n 1 momentissa
myös huolimattomuudesta johtuva työnantajan tai
tämän edustajan tietojenantovelvollisuuden laiminlyönti
on ehdotettu rangaistavaksi. Tapaturmavakuutusjärjestelmässä vastaava
laiminlyönti on rangaistavaa vain tahallisena. Kun huolimattomuudesta
johtuvasta tietojenantovelvollisuuden rikkomisesta on mahdollista
määrätä maksu korotettuna,
sosiaali- ja terveysvaliokunta ehdottaa säännöksen
muuttamista siten, että vain tahallinen tietojenantovelvollisuuden
laiminlyönti olisi rangaistavaa.