Perustelut
Kertomusvuonna tuli voimaan useita Kansaneläkelaitoksen
toimintaan vaikuttaneita lainsäädännön
muutoksia. Yleisten hallinto- ja kielilainsäädännön
uudistusten ohella muun muassa etuuksien takaisinperintää koskevassa
lainsäädännössä siirryttiin
aiempaa lyhyempiin vanhentumisaikoihin. Takaisinperinnän
muutokset ovat edellyttäneet Kansaneläkelaitokselta
toiminnan tehostamista, samalla kun niin sanotuista toivottomista
tai kustannuksiltaan etuuteen nähden suhteettoman kalliista
perintätoimista voidaan luopua.
Takaisinperinnän muutoksiin liittyen Kansaneläkelaitos
on kokeillut perintätoiminnan tehostamista keskittämällä sitä tiettyihin
toimistoihin. Malli on käytännössä osoittautunut
käyttökelpoiseksi myös muissa kuin perintäasioissa. Valiokunta
toteaa, että toimintoja keskitettäessä tulee
samalla huolehtia siitä, että kaikissa toimipisteissä säilyy
riittävän laaja-alainen asiantuntemus.
Sähköinen asiakirjahallinta on kertomuksen mukaan
alkuvaiheen ruuhkautumisen jälkeen tehnyt asioiden käsittelystä aikaisempaa
sujuvampaa ja nopeampaa. Järjestelmän
käyttöönotto on myös
helpottanut työn tasaamista vakuutuspiirien ja -alueiden
välillä. Tämä kehittämistyö on
osaltaan tuonut Kansaneläkelaitokselle tunnustusta ulkopuolisten
asiantuntijoiden arvioinneissa. Asiakaspalvelun taso on myös Kela-barometrin
mukaan säilynyt hyvänä. Palvelujen laadun
kehittäminen muun muassa asiakaspalautejärjestelmän
avulla onkin edelleen keskeistä asiakkaiden luottamuksen
säilymisen ja Kansaneläkelaitoksen julkisen kuvan
kannalta.
Valtuutettujen kertomuksessa on kiinnitetty huomiota siihen,
että lakien toimeenpanolle tulee varata riittävä valmisteluaika,
jotta voidaan varmistaa atk-ohjelmien toimivuus, ohjeistuksen oikeellisuus
ja koulutuksen riittävyys. Valiokunta pitää tärkeänä,
että Kansaneläkelaitoksen asiantuntemusta käytetään
lainsäädännön valmistelussa
riittävän varhaisessa vaiheessa ja että arviot
täytäntöönpanon vaatimasta ajasta
ja resursseista otetaan valmistelussa huomioon. Kertomuksessa on
käsitelty toimeentulotuen laskennallisen osan siirtämistä Kansaneläkelaitoksen
toimeenpantavaksi. Siirtoa on ryhdytty selvittämään
sosiaali- ja terveysministeriössä. Selvittelyssä on
valiokunnan näkemyksen mukaan syytä ottaa huomioon
myös sosiaali- ja työvoimaviranomaisten sekä Kansaneläkelaitoksen moniammatillisista
yhteispalvelupisteistä saadut kokemukset. Mikäli
selvityksen perusteella päädyttäisiin
toimeenpanon siirtoon, edellyttäisi tämä valiokunnan
saaman selvityksen mukaan vähintään vuoden
valmisteluaikaa lain hyväksymisen jälkeen.
Täytäntöönpanon valmisteluajan
riittävyyteen vaikuttavat myös tarvittavat ohjeistuksen muutokset.
Kansaneläkelaitoksen etuuksiin liittyvä lainsäädäntö on
viime vuosien selkeyttämishankkeista huolimatta edelleen
usein soveltajan ja asiakkaan kannalta monimutkaista ja vaikeaselkoista,
esimerkkinä voidaan mainita pitkäaikaistyöttömien
eläketukea koskeva laki. Täytäntöönpanoajan
riittävyyden kannalta on tärkeää,
että soveltamisohjeissa voidaan ottaa asianmukaisesti huomioon
lain sisältö ja lainsäätäjän
tarkoitus. Ohjeistuksen asianmukaisuus on tärkeää myös
sen vuoksi, että soveltamiskäytännön
yhtenäisyys on keskeistä asiakkaiden yhdenvertaisen
kohtelun kannalta. Valiokunta on kiinnittänyt vastikään
huomiota ohjeistuksen merkitykseen yli 65 vuotiaiden vaikeavammaisten
lääkinnällisessä kuntoutuksessa
(StVM 8/2005 vp).
Valtuutettujen kertomuksen liitteenä olevassa katsauksessa
tutkimustyön tuloksiin on ajankohtaisella tavalla tuotu
esiin tutkimustyön keskeisimpiä havaintoja. Katsauksessa
on muun muassa todettu, että Kansaneläkelaitoksen
pitäisi tarkistaa ammatillisen kuntouttamisen käytäntöjään,
koska puolet kuntouttamista hakevista asiakkaista joutuu odottamaan
kuntoutustutkimuksiin pääsyä yli puoli
vuotta. Valiokunnan saaman selvityksen mukaan kyseessä on
ollut menettelyyn liittyvä puutteellisuus, jonka korjaamiseen
on jo ryhdytty. Kuntoutuksen käytäntöjä tulee
kehittää myos vaikuttavuuden lisäämiseksi.
Katsauksessa on selvitetty myös lääkekorvausten
kehitystä lääkevaihdon voimaantulon jälkeisenä aikana.
Valiokunta pitää tärkeänä, että Kansaneläkelaitos
edelleen seuraa lääkekorvausten kehittymistä ja
selvittää vaihtoehtoisia keinoja kustannusten
kasvun hillitsemiseksi.