TALOUSARVIOALOITE 100/2006
vp
TAA 100/2006
vp - Merikukka Forsius /vihr
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen koulupudokkaiden tukihenkilötoimintaan
Eduskunnalle
Koulutuksen ja tutkimuksen kehittämissuunnitelman
2003—2008 mukaan yleissivistävän koulutuksen
kehittämisen yksi keskeisistä tavoitteista on
syrjäytymisen ennaltaehkäisy. Siksi on erittäin
huolestuttavaa, että muutama sata nuorta jää vaille
peruskoulun päästötodistusta ja noin
kolme ja puoli tuhatta ei jatka opintojaan peruskoulun jälkeen.
Tämä johtaa monessa tapauksessa nuorten syrjäytymiseen.
Tässä vaiheessa yhteiskunnan marginaaliin pudonneet
usein myös jäävät sinne. Syrjäytymisestä seuraa
inhimillistä kärsimystä, työttömyyttä ja
päihdeongelmia. Syrjäytynyt nuori tulee kalliiksi
yhteiskunnalle mm. verotulojen menetyksen ja tulonsiirtojen kasvun
takia. Pahimmillaan koulupudokas ajautuu pysyvään
vankilakierteeseen.
Koulupudokkaiden aktivoimiseksi perusopetuksen ja toisen asteen
nivelvaiheessa on vuonna 2006 käynnistetty Joustava perusopetus
(JOPO) -hanke. Hankkeessa kehitetään
perusopetuksen yläluokkien toimintatapoja ja opetusmenetelmiä vastaamaan
nykyistä paremmin nuorten yksilöllisiin tarpeisiin.
Hankkeeseen sisältyvät myös opintojen
ohjaus toisen asteen jatko-opiskelupaikan saamiseksi ja tukitoimet
yhteistyössä paikallisten toisen asteen oppilaitosten
kanssa. Vuonna 2006 hankkeeseen osallistuu 26 kuntaa eri puolilta
Suomea, ja hankkeella pyritään tavoittamaan noin
300 perusopetuksen yläkouluikäistä. Vuonna
2007 hanketta on tarkoitus laajentaa jonkin verran, mutta silti
huomattava osa syrjäytymisvaarassa olevista nuorista jää sen
ulkopuolelle.
Tehokkaita varhaisen tuen muotoja tulee pikaisesti kehittää myös
niitä syrjäytymisvaarassa olevia nuoria varten,
jotka asuvat hankkeen ulkopuolelle jäävissä kunnissa.
Monen nuoren syrjäytyminen voitaisiin estää,
mikäli peruskoulusta osoitettaisiin vastuuhenkilö seuraamaan
hänen siirtymistään toisen asteen opintoihin.
Tukihenkilö, joka voisi olla opettaja tai oppilaan ohjaaja, auttaisi
nuorta opiskelupaikan saamisessa ja seuraisi, että nuori
myös todella suorittaa opintoja. Tukihenkilön
toiminta koostuisi muutamista henkilökohtaisista tapaamisista
ja kuukausittaisesta yhteydenpidosta oppilaaseen esimerkiksi sähköpostitse
tai puhelimitse. Käytännössä eräät opettajat
ja oppilaan ohjaajat harjoittavat tämän tyyppistä toimintaa
jo nyt.
Tukihenkilöksi ryhtyminen olisi opettajalle tai oppilaan
ohjaajalle vapaaehtoista, ja vuoden pituisesta yhden oppilaan tukihenkilönä toimimisesta
maksettaisiin 500 euron palkkio. Tukihenkilötoimintaa koordinoimaan
tulisi opetusministeriöön palkata tarvittava määrä henkilökuntaa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 29.10.25 lisäyksenä 2 000 000
euroa koulupudokkaiden tukihenkilötoimintaan.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006