TALOUSARVIOALOITE 1018/2006
vp
TAA 1018/2006
vp - Lyly Rajala /kok
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Hannu
Krankan koulun rakennushankkeeseen Limingassa
Eduskunnalle
Limingassa voimakas väestönkasvu
ja nuori ikärakenne edellyttävät uusia
kouluinvestointeja. Koulutiloihin ei mahdu enää uusia
oppilaita. Limingan kirkonkylällä toimivat Linnukan
koulun lisäksi Hannu Krankan koulu ja lukio. Muuttoliikkeestä ja
omavaraiskasvusta johtuen Hannu Krankan koulun tilantarve on kova.
Yläkoulussa on tällä hetkellä 343
oppilasta, ensi syksynä lähes 400. Voimakkaasti
kasvavat ikäluokat nostava perusopetusryhmien määrän
nykyisestä 20:stä vähintään
28:een vuosikymmenen loppuun mennessä.
Hannu Krankan koulun yläluokat käsittävä koulurakennus
on valmistunut kolmessa osassa vuosina 1959, 1961 ja 1962. Koulua
ei ole peruskorjattu. Limingan kunnanvaltuusto onkin päättänyt
rakentaa Hannu Krankan koululle uudet tilat. Sekä lukion
että Hannu Krankan oppilasennusteissa ja suunnitelmissa
on ollut lähtökohtana, että Limigassa
on yksi yläluokkien koulu.
Hankesuunnitelmassa rakennuksen hyötyala olisi 3 480
neliömetriä ja kustannusarvio 7 560 000
euroa. Vuoden 2005 rahoitusohjelmassa valtionosuus kohdistui vain
pieneen osaan hankkeesta. Rakennustyöt on tarkoitus käynnistää lokakuussa
2006.
Vanhassa koulurakennuksessa on sisäilmassa ilmenneiden
ongelmien ja tehdyn homekartoi-tuksen perusteella käynnistetty
korjaustyöt, joilla pyritään turvaamaan
tilojen käyttö uudisrakennuksen valmistumisen
ajaksi.
Limingan kunnalla ei ole taloudellisia edellytyksiä toteuttaa
edellä mainittua hanketta ilman valtionosuutta. Voimakkaasti
kasvavalla kunnalla on todellinen ongelma lakisääteisten
palvelujen järjestämisessä ja investointien
rahoituksessa. Limingan väestöstä 33,4
prosenttia väestöstä on alle 15-vuotiaita.
Väkiluku kunnassa on kasvanut vuosina 2000—2004
22,7 prosenttia. Kuntalaisista alle 7-vuotiaita on 17,8 prosenttia.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 29.10.34 lisäyksenä 3 050 000
euroa Hannu Krankan koulun rakennushankkeeseen Limingassa.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006