Viimeksi julkaistu 22.1.2021 13.13

Talousarvioaloite TAA 102/2015 vp Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin (50 000 000 euroa)

HeliJärvinenvihrym.

Eduskunnalle

Suomessa oli vuoden 2015 elokuussa 222 000 työtöntä, mikä oli 26 000 enemmän kuin vuotta aiemmin. Työttömiä miehiä oli 119 000 ja naisia 104 000. Työttömyysaste oli elokuussa 8,3 prosenttia eli 0,9 prosenttiyksikköä suurempi kuin vuotta aiemmin.  

Nopeat muutokset kansainvälistyvillä markkinoilla haastavat kannattavan liiketoiminnan ja perinteinen yrittämisen edellytyksiä. Tarvitsemme uutta innovatiivista yrittämistä ja starttirahaa alkavien yrittäjien tueksi. Tänä vuonna työllistämistuen ja starttirahan riittämättömyys koko vuodelle on huolestuttavaa. Hallituksen lisäbudjettikin paikkasi 90 miljoonan euron aukkoa vain 20 miljoonalla. Määrärahan supistaminen entisestään ensi vuodelle 50 miljoonalla ei ole hyväksyttävää.  

Tarvitsemme pahenevan työttömyyden vuoksi lisää panostusta mm. työvoima- ja yrityspalvelujen kehittämiseen, työvoimakoulutukseen, työllisyyspoliittisiin avustuksiin, työvoiman palkkaukseen sekä starttirahaan. 

Vihreät esittävät, että julkisissa työvoima- ja yrityspalveluissa ei toteuteta 50 000 000 euron leikkausta, vaan se säilyy määrärahoissa. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 50 000 000 euroa momentille 32.30.51 julkisiin työvoima- ja yrityspalveluihin. 
Helsingissä 9.10.2015 
HeliJärvinenvihr
PekkaHaavistovihr
EmmaKarivihr
OzanYanarvihr
OutiAlanko-Kahiluotovihr
JaniToivolavihr
VilleNiinistövihr
HannaHalmeenpäävihr
SatuHassivihr
JyrkiKasvivihr
KristaMikkonenvihr
AnteroVartiavihr
ToukoAaltovihr
JohannaKarimäkivihr