Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.28

Talousarvioaloite TAA 103/2017 vp 
Anna-Maja Henriksson ym. 
 
Talousarvioaloite autoveron arvioidun tuoton korottamisesta (117 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Hallitus esittää autoverotuksen alentamista yhteensä noin 200 miljoonalla eurolla hallituskauden aikana. Lievennys toteutetaan asteittain vuosina 2016—2019. Ensimmäiset veronalennukset tulivat voimaan vuosien 2016 ja 2017 alussa ja ovat jo vähentäneet verotuloja noin 98 000 000 euroa. Hallituksen esityksen seurauksena autoveron tuotot pienenisivät 117 000 000 euroa vuonna 2018. 

Emme pidä autoveron alennusta perusteltuna nykyisessä tukalassa taloustilanteessa, emmekä usko sillä olevan odotettuja dynaamisia vaikutuksia. Katsomme, että nyt ehdotettava 117 000 000 euron autoveron alennus vuodelle 2018 tulisi sen sijaan käyttää työllisyyttä edistävien toimien rahoittamiseen, mikä puolestaan toisi lisää verotuloja hyvinvoinnin rahoittamiseen. Sen vuoksi ehdotamme, että autoveroa ei entisestään kevennetä vaan se palautetaan vuoden 2015 tasolle.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta lisää 117 000 000 euroa momentille 11.10.03 autoveron arvioituun       tuottoon. 
Helsingissä 29.9.2017 
Anna-Maja Henriksson 
Stefan Wallin 
Mikaela Nylander 
Mats Löfström 
Anders Adlercreutz 
Thomas Blomqvist 
Mats Nylund 
Veronica Rehn-Kivi 
Joakim Strand 
Eva Biaudet