TALOUSARVIOALOITE 1052/2001 vp

TAA 1052/2001 vp - Juha Rehula /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Taulun liittymän parantamiseen Padasjoella

Eduskunnalle

Padasjoen kunnan alueella valtatien 24 ja kantatien 53 risteämiskohdassa sijaitsee em. valta- ja kantateiden pääliittymä, ns. Taulun liittymä. Risteyksen liikennemäärät vaihtelevat välillä 1 800—4 900 ajoneuvoa/vrk vuonna 1996 pidetyn liikennelaskennan mukaan. Liittymässä tapahtuu vuosittain useita vakavia liikenneonnettomuuksia. Vähäisiinkään nykytilannetta korjaaviin toimenpiteisiin ei ole ryhdytty odotettaessa suunnitelmissa olleen eritasoliittymän rakentamista. Viimeisimpien tietojen mukaan risteysalueen järjestelyjä on pohdittu aivan uudelta pohjalta.

Onnettomuusanalyysin mukaan liittymä on kaksi kertaa vaarallisempi kuin vastaavat liittymät keskimäärin. Kantatietä 53 on alettu käyttää yhä enenevässä määrin vaihtoehtoisena ajoreittinä pääkaupunkiseudulta pohjoiseen päin. Hämeen tiepiirin alueella on Taulun liittymässä tapahtunut toiseksi eniten henkilövahinkoihin johtaneita onnettomuuksia tiepiirin kaikista yleisten teiden liittymistä. Suurin osa kaikista onnettomuuksista on ollut ns. risteämisonnettomuuksia.

Liittymän liikenneturvallisuutta lisääviin toimenpiteisiin tulee ryhtyä pikaisesti. Olemassa olevat suunnitelmat sisältävät lisäksi valtatien 24 parantamisen liittymäalueelta molempiin suuntiin noin kahden kilometrin matkalta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  31.24.21 lisäyksenä 500 000 euroa Taulun liittymän parantamiseen Padasjoella.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Juha Rehula /kesk
  • Timo Seppälä /kok