TALOUSARVIOALOITE 1054/2001 vp

TAA 1054/2001 vp - Juha Rehula /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Valtion teknillisen tutkimuskeskuksen (VTT) kemiantekniikan alueryhmän perustamiseen Päijät-Hämeeseen

Eduskunnalle

Valtion teknillinen tutkimuskeskus (VTT) on vastannut osaamiseen pohjautuvan Suomen alueellisen kehittämisen haasteeseen toimenpiteillä, joiden kautta koko VTT:n osaaminen on aiempaa helpommin saavutettavissa alueellisissa innovaatioverkostoissa. VTT toimii aktiivisessa vuorovaikutuksessa yritysten, yliopistojen ja korkeakoulujen, työvoima- ja elinkeinokeskusten, teknologiakeskusten, erilaisten osaamiskeskusten ja muiden alueellisten toimijoiden kanssa.

VTT on alueellistanut toimintoja siten, että toimintoja tai palveluja sijaitsee pääkaupunkiseudun ulkopuolella Tampereella, Turussa, Oulussa, Jyväskylässä, Varkaudessa, Raahessa, Lappeenrannassa, Joensuussa, Outokummussa ja Nurmijärvellä.

Päijät-Hämeessä sijaitseva Muovipoli Oy on perustettu tukemaan suomalaisen muoviteollisuuden kehitystä. Muovipoli tuottaa muoviteollisuuden kilpailukykyä parantavia tukitoimintoja ja keskittyy tuotekehitys-, koulutus-, vienti- ja laboratoriopalveluihin sekä uusyritystoiminnan synnyttämiseen muovialalle. Muovipolin toiminta tukeutuu laajaan yhteistyöverkkoon ja 16 merkittävään omistajatahoon.

VTT:n kemiantekniikan yksikön alueryhmän perustaminen Päijät-Hämeeseen Muovipoli Oy:n läheisyyteen mahdollistaa entistä paremman kehityksen koko Suomen muoviteollisuudelle.

Aluetyöryhmän organisointiin, kalustoon, laitteisiin ja tilatarpeisiin tarvitaan lisärahoitusta tulevassa talousarviossa. Kustannusarvio on 700 000 euroa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  32.20.22 lisäyksenä 700 000 euroa VTT:n kemiantekniikan alueryhmän perustamiseen Päijät-Hämeeseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Juha Rehula /kesk
  • Timo Seppälä /kok
  • Ulla Juurola /sd
  • Tuija Nurmi /kok
  • Tero Mölsä /kesk
  • Jouko Skinnari /sd