TALOUSARVIOALOITE 106/2007
vp
TAA 106/2007
vp - Anna-Maja Henriksson /r ym.
Tarkistettu versio 2.0
Suomennos
Määrärahan osoittaminen turvakotien
toimintaan
Eduskunnalle
Perheväkivalta on lisääntynyt
viime vuosina. Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2006 raportoitiin
yhteensä 4 388 perheväkivaltatapauksesta, joissa
väkivallan kohteena olevien naisten määrä oli
3 322 ja alle 15-vuotiaiden lasten 286 sekä 15—20-vuotiaiden
nuorten 234. Perheväkivallan tai parisuhdeväkivallan
kohteeksi joutuvien kannalta on tärkeää,
että meillä on turvakoteja, joista voi hakea turvaa
kriisin ollessa tosiasia.
Nykyään naisten ja lasten turvakotitoimintaa hoitaa
pääasiassa Ensi- ja turvakotien liitto, joka saa
rahoitusta Raha-automaattiyhdistyksen kautta. Liitolla ei kuitenkaan
ole turvakoteja joka puolella maata. Pietarsaaressa yhdistys ylläpitää täysin
aatteelliselta pohjalta turvakotia, ns. Naistentaloa. Yhdistys ei
saa toimintaansa valtion tukea, vaan on täysin riippuvainen
vapaaehtoisista lahjoituksista ja kunnallisista avustuksista. On selvää,
että turvakotitoiminnan kaltainen merkittävä toiminta
tulisi voida ainakin osaksi rahoittaa valtion varoilla.
Kodeissa tapahtuva väkivalta on vahingollista kaikille
osapuolille, ja väkivalta toistuu usein, mikäli
asiaan ei puututa ajoissa. Naiset ja lapset, mutta myös
perheväkivaltaan osallisina olevat miehet tarvitsevat paikan,
johon hakeutua turvaan kriisitilanteessa. Turvakodin pitäisi
sijaita lähistöllä, jotta kynnys sen
löytämiseen ei muodostuisi liian korkeaksi
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2008 talousarvioon
luvun 33.01 uudelle momentille 500 000 euroa
turvakotitoiminnan tukemiseen koko Suomessa.
Helsingissä 24 päivänä syyskuuta
2007
- Anna-Maja Henriksson /r
- Thomas Blomqvist /r
- Christina Gestrin /r
- Mats Nylund /r