TALOUSARVIOALOITE 1080/2006
vp
TAA 1080/2006
vp - Leena Rauhala /kd
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Rikosuhripäivystyksen
toimintaedellytysten turvaamiseen koko maassa
Eduskunnalle
Rikoksen uhriksi joutuminen on aina yksilöllinen
kokemus. Monet selviytyvät kokemuksestaan oman sosiaalisen
verkostonsa avulla. Osa on kuitenkin ulkopuolisen avun tarpeessa.
Monissa Euroopan maissa on jo vuosia ollut palveluja rikoksen uhreille.
Suomessa Rikosuhripäivystys aloitti toimintansa vuonna
1994.
Rikoksen uhrista huolehtiminen on ihmisoikeuskysymys.
Jokaisella kansalaisella tulee ihmisoikeuksien kirjaimen mukaisesti
olla oikeus elämään ilman pelkoa rikoksen
uhriksi joutumisesta. Koska rikoksia kuitenkin tehdään
ja yksilöitä joutuu niiden uhreiksi, tulee yhteiskunnallisin
ratkaisuin minimoida rikoksesta uhrille koituvia kielteisiä vaikutuksia
kansalaisten yksilölliset tarpeet ja voimavarat huomioiden.
Rikosuhripäivystyksen tavoitteena on parantaa rikoksen
uhrin asemaa vaikuttamalla yleisiin asenteisiin, käytäntöihin,
päätöksentekoon ja lainsäädäntöön.
Palvelutoiminnan tavoitteena on lievittää rikoksesta
uhrille koituneiden seuraamusten vaikutuksia.
Rikosuhripäivystys ylläpitää valtakunnallista auttavaa
puhelinta ja valtakunnallista juristin puhelinneuvontaa. Lisäksi
aluetoimistojen ja palvelupisteiden yhteydessä Rikosuhripäivystyksellä on
koulutettuja, vapaaehtoisia tukihenkilöitä, jotka
auttavat rikoksen uhria henkilökohtaisesti. Joissakin aluetoimistoissa
on ammatillisesti ohjattua vertaisryhmätoimintaa seksuaali-
ja parisuhdeväkivallan uhreille.
Rikosuhripäivystys järjestää myös
runsaasti koulutusta. Kaikki vapaaehtoiset koulutetaan tehtäväänsä.
Lisäksi heille järjestetään
säännöllisesti jatkokoulutusta ja työnohjausta.
Rikosuhripäivystys toteuttaa myös paljon tilauskoulutusta
rikoksen uhrin asemaan ja tilanteeseen liittyivssä aiheissa.
Uutena yhteiskunnallisena ratkaisuna rikosvahingoista sopimiseksi
on toteutettu sovittelutoiminnan lakisääteistäminen
ja valtakunnallistaminen. Sovittelutoiminta ei kuitenkaan rikosuhrin hyvittämisen
tavoitteistaan huolimatta vastaa rikosuhrin tarpeisiin saada muuta
hänen tarvitsemaansa tukea ja neuvoja. Sovittelu ei myöskään sovellu
kaikille rikosuhreille, jotka kuitenkin voivat olla erityisesti
henkilökohtaisen tuen tarpeessa. Usein tapaukset, jotka
eivät sovellu sovitteluun, koskevat esim. vakavaa väkivaltaa, jolloin
rikosuhripäivystyksen tuki uhrille voi olla erityisen tärkeää.
Hallitusohjelmassa todetaan, että: "Rikosuhripäivystyksen
toimintaedellytykset ja muun kriisiavun saatavuus turvataan koko
maassa." Palvelut ovat keskittyneet kuitenkin suuriin kaupunkeihin,
lounaisessa Suomessa Turkuun ja ne ovat paljolti järjestöjen
ylläpitämiä.
Sisäasiainministeriön sisäisen turvallisuuden ohjelman
mukaan Rikosuhripäivystyksen toiminta vakiinnutetaan ja
valtakunnallistetaan ja valtion rahoitusosuutta lisätään
nykyisestä.
Tarkoitus on myös selvittää mahdollisuudet hyödyntää sovittelutoiminnan
ja Rikosuhripäivystyksen mahdollisesti samana aikana tapahtuvaa
valtakunnallistamista. Tavoitteellista olisi vahvistaa kunnallisia
palveluja.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 33.92.50 lisäyksenä 1 000 000
euroa Rikosuhripäivystyksen toimintaedellytysten lisäämiseen
koko maassa.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006