Viimeksi julkaistu 19.4.2021 16.29

Talousarvioaloite TAA 11/2017 vp 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr ym. 
 
Talousarvioaloite valinnanvapauden pilottihankkeisiin ehdotetun määrärahan vähentämisestä (-50 000 000 euroa)

Eduskunnalle

Valinnanvapauspilotit toteutetaan osana tulevaa valinnanvapauslainsäädäntöä. Eduskunta käsittelee sote- ja maakuntauudistuksen lait keväällä 2018 ja lakien on tarkoitus tulla voimaan vasta kesällä 2018 ja valinnanvapauspilotit toteutetaan vasta uuden valinnanvapausmallin mukaan 1.7.2018 alkaen.  

Pilotoinnin tarkoituksena on kokeilla uutta valinnanvapausmallia laajasti ja kokonaisvaltaisesti. Valinnanvapauspilotteja varten on valtion talousarviossa varattu 100 miljoonaa euroa vuodelle 2018, josta osa käytetään palvelusetelikokeilujen laajentamiseen. Vuonna 2017 valtion talousarviossa varauduttiin valinnanvapauskokeiluihin 20 miljoonalla eurolla.  

Koska valinnanvapauden pilotti on tarkoitus käynnistää vasta kesällä 2018, eikä ole ollenkaan varmaa, että lainsäädäntö valmistuu siihen mennessä, esitämme 50 miljoonan euron määrärahan vähennystä. 

Tämä aloite kuuluu vihreän eduskuntaryhmän vaihtoehtobudjettiin.  

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää 50 000 000 euroa momentilta 33.60.38 valinnanvapauden pilottihankkeiden kustannuksiin ehdotetusta määrärahasta. 
Helsingissä 29.9.2017 
Outi Alanko-Kahiluoto vihr 
Touko Aalto vihr 
Pekka Haavisto vihr 
Hanna Halmeenpää vihr 
Satu Hassi vihr 
Emma Kari vihr 
Johanna Karimäki vihr 
Jyrki Kasvi vihr 
Krista Mikkonen vihr 
Ville Niinistö vihr 
Olli-Poika Parviainen vihr 
Jani Toivola vihr 
Antero Vartia vihr 
Ozan Yanar vihr