TALOUSARVIOALOITE 112/2003 vp

TAA 112/2003 vp - Anne Huotari /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen työttömien yhdistysten omatoimisuusavustukseen

Eduskunnalle

Työttömyys on edelleen maamme vakavin ongelma. Lähitulevaisuudessa työvoimastamme niin yksityisellä kuin julkisellakin sektorilla on jäämässä eläkkeelle valtava määrä työntekijöitä. Suuri haaste tulee olemaan, miten nyt työttöminä olevat henkilöt työllistyvät eläköityvien tilalle. Myös uusien työpaikkojen täyttäminen nyt työttöminä olevista on vaikeaa, mikäli työttöminä olevat ihmiset syrjäytyvät työelämästä ja muustakin yhteiskunnallisesta toiminnasta. Näin voi tapahtua, jos työttömyysaikana ihmisellä ei ole sopivaa sosiaalista ympäristöä, jossa hän voisi osallistua ja vaikuttaa sekä omiin että yhteisiin asioihin.

Työttömien yhdistykset ovat yksi tärkeä sosiaalinen yhteisö työttömille. Sen lisäksi, että työttömien yhdistykset antavat vertaistukea työttömille, monet niistä myös työllistävät paljon pitkään työttöminä olleita ihmisiä. Yhdistysten järjestämä ruokailu on yksi tärkeä osa niin fyysistä kuin psyykkistäkin ehkäisevää terveydenhoitoa. Monissa yhdistyksissä on myös terveydenhoitajan palveluja, joista on erittäin hyviä kokemuksia.

Työttömien yhdistysten toiminnan jatkuvuuden kannalta on tärkeää, että rahoitus toiminnanjohtajan palkkaamiseen on kunnossa. Nyt tilanne vaihtelee eri TE-keskusten alueilla. Omatoimisuusavustusta on käytetty toiminnanjohtajien palkkaukseen, mutta kaikkein aktiivisimpiinkaan yhdistyksiin sitä ei syystä tai toisesta ole riittänyt. Tämän aloitteen tarkoitus on taata omatoimisuusavustukseen rahoitus niin, että jokaiseen toimivaan yhdistykseen voidaan palkata toiminnanjohtaja ja isoimpiin yhdistyksiin, jotka työllistävät työntekijöitä, voidaan palkata myös henkilö, joka hoitaa työnantajavelvoitteista johtuvat paperityöt.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2004 talousarvioon momentille  34.06.29 lisäyksenä 7 000 000 euroa omatoimisuusavustukseen työttömien yhdistysten toiminnan turvaamiseksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Anne Huotari /vas
  • Outi Ojala /vas
  • Pentti Tiusanen /vas
  • Marjaana Koskinen /sd
  • Jaakko Laakso /vas
  • Unto Valpas /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Erkki Virtanen /vas
  • Mikko Kuoppa /vas
  • Matti Kauppila /vas
  • Kari Uotila /vas
  • Suvi-Anne Siimes /vas
  • Minna Sirnö /vas