TALOUSARVIOALOITE 1128/2001 vp

TAA 1128/2001 vp - Sakari Smeds /kd 

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen

Eduskunnalle

Maanpuolustusjärjestöjen toiminta edistää rakentavalla tavalla maanpuolustusta ja puolustusvoimien työtä. Vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkitys on myös kasvanut kertausharjoitusten verraten vähäisen määrän johdosta. Maanpuolustusjärjestöjen työ ansaitsee yhteiskunnan kasvavan tuen.

Tulevaisuudessa vapaaehtoista maanpuolustustyötä olisi paikallaan kehittää entistä enemmän täydentämään ja vahvistamaan myös paikallisia turvallisuustarpeita. Monissa muissa maissa tätä työtä tekevät erilliset kodinturvajoukot. Uusia maanpuolustusjärjestöjen tehtäväalueita voisivat olla viranomaisten ja kansalaisten tukeminen pelastuspalvelussa, kadonneiden etsinnässä ja erilaisissa yhteiskuntaa rauhanaikana kohtaavissa kriisitilanteissa.

Edellä olevan perusteella ehdotan kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  27.99.50 lisäyksenä 200 000 euroa maanpuolustusjärjestöjen toiminnan tukemiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Sakari Smeds /kd