TALOUSARVIOALOITE 1128/2006
vp
TAA 1128/2006
vp - Paula Risikko /kok
Tarkistettu versio 2.1
Määrärahan osoittaminen lasten
ja nuorten psykiatriseen hoitoon ja kuntoutukseen sekä kuntien
mielenterveyspalveluiden kehittämiseen
Eduskunnalle
Lasten ja nuorten psykiatrisen hoidon tarve kasvaa
jatkuvasti. Nuoren ihmisen koko elämän kannalta
oikea-aikainen ja osaava hoito on oleellisen tärkeä asia.
Ellei hoitoon panosteta riittävästi, ongelmat
kasvavat ja aiheuttavat inhimillisten kärsimysten lisäksi
yhteiskunnan hoito- ym. kustannusten entistä rajumman nousun.
Hallitus kuitenkin esittää, että kunnille
lasten ja nuorten psykiatrian palvelujen valtionosuuksiin aiemmin
suunnattu rahoitus poistettaisiin kokonaan. Poistettavaa määrärahaa
ei esitetä korvattavaksi missään muussa
kohdassa. Toteutuessaan esitys olisi kohtalokas, sillä säästö kohdistuisi
hädänalaisiin lapsiin ja nuoriin.
Samaa hallitus esitti jo kolmena aikaisempana vuonna, mutta
eduskunnan voimakkaan tahdon perusteella määräraha
säilyi. Palvelujen tarve ei ole vähentynyt. Myöskään
kuntien velvollisuudet eivät ole vähentyneet vaan
osittain jopa päinvastoin lisääntyneet.
Vuoden 2002 tilinpäätöksen mukaan
lasten ja nuorten psykiatrian palvelujen valtionavustusten loppusumma
oli 28 160 000 euroa. Sen jälkeen hoidon
tarve on kasvanut oleellisesti. Silti tarkoitukseen varattiin vuoden
2003 varsinaisessa talousarviossa 4 700 000 euroa.
Vuoden 2004 talousarviossa varattiin 7 000 000
euroa ja vuoden 2005 talousarviossa 5 000 000
euroa sekä vuoden 2006 talousarviossa 4 000 000
euroa.
Edellä olevan perusteella ehdotan,
että eduskunta palauttaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentin 33.32.37 ja osoittaa momentille 5 000 000
euroa lasten ja nuorten psykiatriseen hoitoon ja kuntoutukseen sekä kuntien
mielenterveyspalvelujen kehittämiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006