TALOUSARVIOALOITE 1149/2006 vp

TAA 1149/2006 vp - Markku Rossi /kesk ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Talvivaaran kaivoshankkeen vaatiman rautatien suunnitteluun

Eduskunnalle

Talvivaaran nikkelikaivos aloittaa toimintansa vuonna 2009. Hankkeella on merkittävät välittömät (400 htv) ja välilliset (800—1 200 htv) työllisyysvaikutukset ennen kaikkea rakenteellisesta työttömyydestä kärsivälle Kainuun maakunnalle.

Talvivaaran nikkelikaivos aloittaa toimintansa vuonna 2009. Hankkeella on merkittävät välittömät työllisyysvaikutukset (400 htv) ja välilliset (800—1 200 htv), ennen kaikkea rakenteellisesta työttömyydestä kärsivälle Kainuun maakunnalle.

Talvivaaran malmiot Sotkamossa muodostavat Euroopan suurimman tunnetun sulfidisen nikkeliesiintymän, jonka luokitellut malmivarat ovat noin 340 miljoonaa tonnia. Suunniteltu vuosittainen nikkelin tuotanto Talvivaarasta on 30 000 tonnia, minkä lisäksi sivutuotteina saadaan merkittäviä määriä kuparia, sinkkiä ja kobolttia.

Tiehallinnon tekemän esiselvityksen perusteella Talvivaaran kaivoksen liikenteen ja kuljetusten järjestämiseksi suositellaan rautatieyhteyden rakentamista Murtomäestä kaivosalueelle. Rakennettavan ratayhteyden pituus on noin 26 km ja rakentamiskustannus noin 30 miljoonaa euroa. Radan suunnittelukustannuksiksi on arvioitu 0,5 miljoonaa euroa.

Kaivokselle välttämättömiä perustoimintaedellytyksiä ovat myös energian ja veden syöttöjärjestelmät. Jatkossa tulisikin varautua energian syöttöjärjestelmän tekniseen suunnitteluun ja linjan lunastuskorvauksiin sekä vedenottamon ja putkilinjan tekniseen suunnitteluun.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  31.40.78 lisäyksenä 500 000 euroa Murtomäki—Talvivaara-rautatien suunnitteluun.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Markku Rossi /kesk
  • Antti Rantakangas /kesk
  • Tuula Väätäinen /sd
  • Reijo Laitinen /sd
  • Lauri Kähkönen /sd
  • Eero Lämsä /kesk
  • Kyösti Karjula /kesk
  • Arto Satonen /kok
  • Anne Huotari /vas
  • Iivo Polvi /vas
  • Tapani Tölli /kesk
  • Veijo Puhjo /vas
  • Jari Leppä /kesk