TALOUSARVIOALOITE 1169/2006 vp

TAA 1169/2006 vp - Päivi Räsänen /kd ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen varsinaiseen kehitysyhteistyöhön

Eduskunnalle

Suomen hallitus on sitoutunut hallitusohjelmassaan ja vuonna 2004 hyväksymässään kehityspoliittisessa ohjelmassaan mahdollistamaan Suomen kehitysyhteistyövarojen nousun YK:n suosittamalle 0,7 prosentin bkt-tasolle vuonna 2010. Muista pohjoismaista Norja, Tanska ja Ruotsi ovat jo vuosia sitten saavuttaneet 0,7 %:n tavoitteen ja ovat sen jopa ylittäneet.

Hallitus esittää kehitysyhteistyövarojen nostamista ensi vuonna 0,43 prosenttiin bruttokansan-tuotteesta ja kokonaismäärärahaksi 746,13 miljoonaa euroa. Kuluneena vuonna kehitysavun osuus on arviolta 0,42 prosenttia BKT:sta. Kristillisdemokraatit pitävät tärkeänä, että kehitysyhteistyömäärärahoja lisätään siten, että YK:n suositukset voidaan saavuttaa mahdollisimman pian. Lisäystä esitetään nimenomaan kansalaisjärjestöjen kehitysyhteistyömäärärahoihin. Tämä talousarvioaloite on osa vaihtoehtobudjettiamme, johon liittyvässä lakialoitteessa esitetään myös kehitysapulahjoitusten verovähennysoikeutta kansalaisaktiivisuuden lisäämiseksi.

Maailman kuudesta miljardista ihmisestä joka viides elää äärimmäisessä köyhyydessä eli alle yhdellä dollarilla päivässä. YK:n yleiskokous määritti yhteisten kehityspäämäärien keskeisimmäksi tavoitteeksi äärimmäisen köyhyyden ja nälän poistamisen maailmasta. Pyrkimyksenä on puolittaa äärimmäisessä köyhyydessä elävien osuus vuoteen 2015 mennessä.

Tutkimusten mukaan kansalaisten enemmistö on valmis kantamaan nykyistä suurempaa vas-tuuta maailman köyhistä. Kehitysyhteistyöllä voidaan merkittävästi parantaa juuri köyhimpien maiden sekä heikoimmassa asemassa olevien — lasten ja naisten — tilannetta. Maailmanlaajuisen hädän lievittämiseksi tulee kehitysyhteistyön voimavaroja tavoitteellisesti nostaa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon momentille  24.30.66 lisäyksenä 50 000 000 euroa varsinaiseen kehitysyhteistyöhön.

Helsingissä 22 päivänä syyskuuta 2006

  • Päivi Räsänen /kd
  • Sari Essayah /kd
  • Toimi Kankaanniemi /kd
  • Leena Rauhala /kd
  • Kari Kärkkäinen /kd