TALOUSARVIOALOITE 1195/2001 vp

TAA 1195/2001 vp - Pentti Tiusanen /vas ym.

Tarkistettu versio 2.0

Määrärahan osoittaminen Repoveden kansallispuiston perustamiseen

Eduskunnalle

Etelä-Suomen upeimpia luonnontilaisia alueita on Pohjois-Valkealassa ja Mäntyharjulla sijaitseva Repoveden erämaa- ja järvialue. Alue on järvien pirstomaa jylhää erämaa-aluetta, joka on säilynyt pitkälti luonnontilaisena. Valkealan Repovesi on poikkeuksellinen koko Etelä-Suomessa. Alueelle ovat tyypillisiä kallioiset mäkimaat ja rakentamattomat rannat.

Eduskunta on edellyttänyt 31.3.2000 hyväksymässään ponnessa, että hallitus ryhtyy Etelä-Suomen metsien suojelua koskevaan selvitykseen liittyen välittömästi valmistelemaan Repoveden alueen suojelua, jonka tavoitteena on noin 1 000 hehtaarin suuruisen kansallispuiston perustaminen. Valmistelu on tehtävä yhteistyössä paikallistason eri osapuolten ja puolustusministeriön kanssa.

Edellä olevan perusteella ehdotamme kunnioittaen,

että eduskunta ottaa valtion vuoden 2002 talousarvioon momentille  35.20.87 lisäyksenä 174 000 euroa Repoveden kansallispuiston maa-alueiden hankkimiseen.

Helsingissä 18 päivänä syyskuuta 2001

  • Pentti Tiusanen /vas
  • Tarja Kautto /sd
  • Susanna Huovinen /sd
  • Kari Kärkkäinen /kd
  • Matti Vähänäkki /sd
  • Jari Leppä /kesk
  • Sakari Smeds /kd
  • Pekka Vilkuna /kesk
  • Hanna Markkula-Kivisilta /kok
  • Rauha-Maria Mertjärvi /vihr
  • Rakel Hiltunen /sd
  • Riitta Korhonen /kok
  • Säde Tahvanainen /sd
  • Tytti Isohookana-Asunmaa /kesk
  • Osmo Puhakka /kesk
  • Christina Gestrin /r
  • Valto Koski /sd