TALOUSARVIOALOITE 1246/2006
vp
TAA 1246/2006
vp - Arto Seppälä /sd ym.
Tarkistettu versio 2.0
Määrärahan osoittaminen Haukivuori—Porsaskoski-tien
4474 peruskorjaamiseen
Eduskunnalle
Kantatieltä 72 Haukivuoren asemakylän
kohdalta lähtee Porsaskosken tie 4474 yhtyen Pieksämäki—Kangasniemi-tiehen
447. Kyseessä oleva tie on noin 30 kilometrin mittainen.
Tien merkitys matkailuelinkeinolle on viime aikoina kasvanut
voimakkaasti. Tien kunnosta on matkailijoilta tullut paljon kielteistä palautetta.
Mainitun tien ympäristöön sijoittuvat
erittäin mittavat metsävarannot. Hakkuutuotteiden
kuljetus tapahtuu ko. tietä pitkin pääsääntöisesti
Haukivuoren suuntaan. Kuljetusmäärät
ovat noin 1 500 rekka-autolastillista vuodessa.
Tien heikon kunnon vuoksi joudutaan erityisesti keväisin
asettamaan joskus hyvinkin pitkäaikaisia painorajoituksia,
mikä tekee mahdottomaksi puun kuljetuksen tuona aikana.
Seurauksena on pitkien varastointiaikojen vuoksi ollut, että arvokkaita
tukkipuita on pilaantunut mm. toukkien vuoksi. Se merkitsee
melkoisia taloudellisia menetyksiä.
Mainittakoon, että ko. tiehanke oli hankesuunnitelmissa
jo 1980-luvun puolivälissä, jolloin peruskorjauksen
tarpeellisuus todettiin. Tarpeellisuus on edellä mainitusta
ajankohdasta entisestään lisääntynyt
mm. jo aiemmin mainittujen matkailutoimintojen myötä.
Edellä olevan perusteella ehdotamme,
että eduskunta ottaa valtion vuoden 2007 talousarvioon
momentille 31.24.21 lisäyksenä 2 500 000
euroa Haukivuori—Porsaskoski-tieosuuden perusparannuksen
suunnitteluun ja töiden aloittamiseen.
Helsingissä 22 päivänä syyskuuta
2006
- Arto Seppälä /sd
- Jouni Backman /sd