Viimeksi julkaistu 19.4.2021 17.11

Talousarvioaloite TAA 127/2019 vp 
Toimi Kankaanniemi ps 
 
Talousarvioaloite määrärahan lisäämisestä mustasotilaskärpästen ja hiilen dronentamisen tutkimustoimintaan Saarijärvellä (200 000 euroa)

Eduskunnalle

Saarijärven Tarvaalassa toimivassa Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Biotalousinstituutissa tehdään tärkeää tutkimusta mustasotilaskärpästen käyttämiseksi sekajätteen hyödyntämisessä. Tämän lisäksi mustasotilaskärpäset voivat toimia sekä eläinten rehuna, eri alojen biopohjaisena raaka-aineena että mahdollisesti myös rehevöityneitä luonnonvesiä puhdistavien biopolymeerien raaka-aineena.  

Biotalousinstituutissa on lisäksi valmisteilla hiilensidonnan dronentaminen, missä uusimman teknologian avulla pyritään todentamaan maaperään sitoutuva hiili.  

Molemmat em. tutkimus- ja kehittämishankkeet ovat uraa uurtavia biotalouden alalla. Niihin on erityisen perusteltua panostaa myös valtion talousarvion määrärahoilla. Hankkeet avaavat uusia mahdollisuuksia suomalaiselle biotaloudelle ja luovat uusia elinkeino- ja työllisyysmahdollisuuksia maakuntiin. 

Ponsiosa 

Edellä olevan perusteella ehdotan,

että eduskunta lisää 200 000 euroa momentille 30.40.22 mustasotilaskärpästen ja hiilen dronentamisen tutkimustoimintaan Saarijärvellä toimivassa Biotalousinstituutissa. 
Helsingissä 18.10.2019 
Toimi Kankaanniemi ps