TALOUSARVIOALOITE 13/2003 vp

TAA 13/2003 vp - Ulla Anttila /vihr ym.

Tarkistettu versio 2.0

Invalidiautojen veronpalautuksen enimmäismäärän korottaminen

Eduskunnalle

Tämä talousarvioaloite on osa Vihreää vaihtoehtobudjettia.

Invalidiautoille suoritettavan veronpalautuksen enimmäismäärä on pysynyt samana 1980-luvun lopulta saakka. Muun muassa kustannustason nousun vuoksi vammaisten henkilöiden on aiempaa vaikeampaa hankkia autoa käyttöönsä, vaikka se heidän liikkumistarpeeseensa nähden olisi perusteltua.

Esitämme lakialoitteessamme, että invalidiautoille suoritettavan autoverolain 51 §:n mukai-sen veronpalautuksen enimmäismäärää korotetaan 230 eurolla, jolloin vähennys on enintään 4 000 euroa, automaattivaihteisesta autosta 5 210 euroa.

Vihreät pitävät veronpalautuksen enimmäismäärän korottamista tärkeänä vammaisten henkilöiden tasavertaisen yhteiskunnallisen osallistumisen kannalta. Samanaikaisesti on tärkeää kehittää joukkoliikennettä esteettömäksi eri vammaisryhmien kannalta.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että eduskunta vähentää valtion vuoden 2004 talousarvion momentilta  11.10.03 2 000 000 euroa invalidiautojen veronpalautuksen enimmäismäärän korottamiseksi.

Helsingissä 26 päivänä syyskuuta 2003

  • Ulla Anttila /vihr
  • Tarja Cronberg /vihr
  • Erkki Pulliainen /vihr
  • Janina Andersson /vihr
  • Kirsi Ojansuu /vihr
  • Merikukka Forsius /vihr
  • Osmo Soininvaara /vihr
  • Rosa Meriläinen /vihr
  • Anni Sinnemäki /vihr
  • Satu Hassi /vihr
  • Heidi Hautala /vihr